perjantai 8. heinäkuuta 2022

Pyöräilyä Tallinnassa



Toukokuisella Tallinnan matkalla aloitimme toisen matkapäivän pyöräilemällä. En ollutkaan aiemmin pyöräillyt Tallinnassa. Pärnun lomiimme pyöräily on aina kuulunut. Pyöräily olikin helppo ja nopea tapa liikkua Tallinnassa. Pyöräteitä on paljon ja ne ovat hyvässä kunnossa. Toki aivan ydinkeskustassa riittää autoja ja jalankulkijoita varottavaksi, mutta nopeasti sitä polkaisee hieman väljemmille pyöräteille maisemia ihastelemaan. 

Meillä oli käytössä vuokrapyörät ja suomalainen pyöräopas Pekko. Vuokrapyörien hinta kuulosti varsin kohtuulliselta. Jos pyörien vuokraus kiinnostaa, niin täältä löytyy lisää tietoa. 




Pyöräilimme Kadriorgin puiston kautta Taidemuseo KumuunTaidemuseo Kumuun, jonka on muuten suunnitellut suomalainen Pekka Vapaavuori. Olen vieraillut Kumussa kerran aiemmin mieheni kanssa. Silloin meillä vierähti Kumussa useampi tunti. Tällä kertaa meillä oli opas ja tiukka aikataulu. Ehdimme tutustua taideteoksiin vain yhdessä kerroksessa.  






Tallinnan Japanilaisessa puutarhassa kukkivat kirsikkapuut. Olinkin haaveillut jo monta vuotta siitä, että pääsisin ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa. Kovasti koitin ottaa valokuvia itsestäni ja kirsikankukista, mutta en kovin onnistunein lopputuloksin. 




Pysähdyimme pienelle välipalatauolle  Riviera Palais Brasserien pihalle. 




Loppumatkasta pyöräilimme rantaa pitkin kohti keskustaa ja Tallink City hotelliaTallink City hotellia. Matkan varrelta löytyi Tallinn-kirjaimet, joiden luona voi ottaa kuvia vaikka someen. 






Lounaan söimme keskustassa italialaisessa ravintolassa nimeltä Pomo. Ravintolan sisustus oli värikäs ja hauska. Pakko myöntää, että ruuista nautiskelu jäi vähemmälle, sillä minulla oli jo kiire kiertämään Tallinnan kauppoihin ennen laivan lähtöä.  






Meille esiteltiin vielä Rotermannin korttelissa sijaitseva Ivo Nikkolon myymälä ennen kuin meillä oli hetki omaa aikaa kierrellä keskustassa. Harmi, ettei minulla ollut tällä kertaa niin sanotusti ostohousut jalassa. Olisi ollut kivoja vaatteita, mutta en edes sovittanut mitään. Paluumatkalla sentään ostin lapsille tuliaiseksi karkkeja. 




Kotimatka taittui mukavasti Viking LinellaViking Linella. Söimme seisovassa pöydässä, joka oli positiivinen yllätys. Takavuosien kauhukokemukset seisovista pöydistä voidaan jo unohtaa. Lämmin ruoka tarjoiltiin muuten valmiina annoksina ja myös vegaaninen vaihtoehto löytyi. Kuvassa lempiruokaani eli alkupaloja.




Laivan takakannella seurana  Matkaunelmia blogin Kristine ja Riikkahei. Kiitos mielenkiintoisista keskusteluista! 




 
Ohjelma tällä kolmen laivayhtiön ja Visittallinan matkalla oli tiivis. Paljon ehdittiin nähdä ja kokea. Kännykällä räpsin vinoja ja tärähtäneitä kuvia sieltä täältä. Minä ainakin vaikutuin ja pian matkan jälkeen varasimmekin koko perheelle laivaliput Tallinnaan. Vajaan kahden viikon päästä matkustetaan! 

Onko siellä muita tänä kesänä Tallinnaan menijöitä tai siellä jo käyneitä? 





  

perjantai 10. kesäkuuta 2022

Kesälomahaaveita ja matkavinkkejä Tallinnaan osa 1

Pressimatka Tallink Silja, Eckerö Line, VikinglineViking Line, Visit Tallinn 

Ennen koko perheen kesälomareissut Viroon kuuluivat meillä itsestäänselvästi jokaiseen kesään. Muistan lasten jopa valittaneen, että voitaisiinko joskus keksiä jotain muuta. Ei meidän tarvinut keksiä. Vuonna 2019 mies mursi luitaan ja vietti koko kesän jalka kipsattuna. Autoreissu Viroon jätettiin suosiolla välistä. Sitten matkustelut jäivät väliin pandemian ja lasten harrastusten vuoksi. Nyt meillä kaikilla on haaveissa yhteinen loma eteläiseen naapurimaahan.



Osallistuin toukokuussa kolmen laivayhtiön ja Visittallinnan pressimatkalle Tallinnaan ja se matka vain nostatti matkakuumetta. Paljon ehdin nähdä parin päivän aikana. Niinkin paljon, että reissusta on kirjoitettava kaksi erillistä blogipostausta. Tämä on ensimmäinen. Paljon toki jäi näkemättä ja siksi uusi matka Tallinnaan kiinnostaa. Haluan näyttää Tallinnaa pitkästä aikaa myös omalle perheelle. 


Pōhjala tehas

Tallinassa suuntasimme ensin bussilla Pōhjalan alueelle, jossa on aiemmin toiminut saapastehdas. Nyt alueella toimii käsityöyrittäjiä, kahvipaahtimo, ravintola ja suosittu leipomo. Alueella järjestetään tapahtumia. Sieltä löytyy myös vuokrattavia työtiloja. Pōhjala tehtaan alue kehittyy koko ajan. Tästä ennustetaankin uutta Telliskiveä. Vielä Pōhjalan alueella on varsin rouheaa, mutta kaunista ja mielenkiintoista. Kannattaa tarkistaa etukäteen, onko alueella tapahtumia ja miten se on auki. Pōhjalan alueelle pääsee kätevästi ratikalla. Ratikalla mekin alueelta poistuimme. Tallinnassa ratikkamatkan voi maksaa kätevästi pankkikortilla, kun nousee kyytiin etummaisista ovista. Lippuja myydään myös kioskeissa. 








Pōhjalan alueella meille esiteltiin Märss-reppuja valmistava Liisi Püss. Hänen liikkeestään löytyy myös valtava määrä vintagevaatteita. Tapasimme myös vaatemerkki Augustin perustajan Äli Kärgojan sekä vierailimme kahvipaahtimossa.




Kuva: Andres Teiss


Käymisenarvoinen ravintola on Botik, jonka kattoterassi ja sisäpiha ovat varmasti upeita kesällä. Kattoterassille kiivettiin kierreportaita pitkin ja siellä oli kasvilavoja sekä mehiläispesiä. Viileän ilman vuoksi söimme maistuvat tacot sisäpihalla olevassa kasvihuoneessa kamiinan lämmössä. 


Kuva: Andres Teiss


Ülo

Lounas syötiin kävelymatkan päässä Fotografiskasta Ülo nimisessä ravintolassa. Minun lounasvalontani oli kasvisnuudelit. Valitsen usein kasvisruuan, mutta vielä en ole kokonaan siirtynyt kasvissyöjäksi.  


Kuva: Andres Teiss




 

Fotografiska 

Kävin nyt toisen kerran Tallinnaan vuonna 2019 perustetussa Fotografiskassa. Fotografiska on lempimuseoitani. Näkemämme The Pet Show-näyttely on nähtävillä enää muutaman päivän. Pixy Liaon ja Carla Ganniksen näyttelyt ovat esillä elokuulle. Näyttelyt vaihtuvat noin kolmen kuukauden välein.









Iglu Park

Noblessnerin alueella meren rannnassa sijaitsee Iglu Park. Igluissa voi majoittua ja osasta igluista löytyy sauna. Saunaiglun voi vuokrata pelkästään saunailtaa varten ja toimistoiglun voi vuokrata toimistotöihin. Olisi tehnyt mieli jäädä saunomaan ja paljuilemaan. Niitäkin nimittäin oli. Mereenkin olisin pulahtanut kokeneena (kaksi kertaa) avantouimarina. 


Kuva: Andres Teiss 

Kuva: Andres Teiss


Oasis ravintola

Rotermannin alueella sijaitsee vegaaninen ravintola Oasis. Olin innoissani, kun kuulin meidän syövän illallista vegaanisessa ravintolassa. Alkupalat olivatkin minun mieleen. Pääruoka jäi hieman laimeaksi tai jopa mauttomaksi. Lisäksi jouduimme odottelemaan ruokia pitkään. Haluan antaa tälle ravintolalle uuden mahdollisuuden ja menisin ehdottomasti uudestaankin syömään. 





Tallink City Hotel


Yövyimme Tallink City hotellissa, joka olikin tuttu jo aiemmalta Tallinnan matkalta. Kirjoitin viime syksynä blogiin täysin uudistuneesta ja remontoidusta Tallink City Hotellista.  Yöpymisen lisäksi maistelimme hotellin Grill House ravintolassa alkupaloja. Sopi minulle, sillä lapsesta saakka alkupalat ovat olleet suosikkini. Seisovassa pöydässä jätän usein lämpimän ruuan väliin ja keskityn vain alkupaloihin. 





Yritän viimeistellä tätä blogikirjoitusta bussissa matkalla Turkuun. Tänään on edessä toinen pressimatka, kun suuntaamme Maarianhaminaan juhlistamaan 100 vuotiasta Ahvenanmaan itsehallintoa. 



lauantai 14. toukokuuta 2022

Mitä kuuluu eli kurkistus blogiin puolen vuoden tauon jälkeen

Viimeksi olen kirjoittanut blogiin marraskuussa. Sen jälkeen some-elämäni on ollut pääasiassa instagramissa. Instassa olen ollut välillä turhankin aktiivinen, ainakin jos seuraa puhelimen ruutuaikaa.

En ole päättänyt lopettaa blogin kirjoittamista. Puoleen vuoteen en ole kuitenkaan juurikaan blogia edes ajatellut. Keväällä lopetin maksullisen fi-tunnuksen käytön ja blogin osoitteessa näkyy taas blogspot. Hetkeen en löytänyt koko blogia netistä. Ehdin jo ajatella, että siihen loppui blogi, eipä tarvitse miettiä lopettaako blogin vai ei. Kyseessä olikin vain hetkelinen ongelma ja nyt blogi taas löytyy sekä kirjoittamaankin pääsin. Aionko palata kirkoittamaan blogia säännöllisesti? En tiedä.





Marraskuun jälkeen meillä on sairastettu pari kertaa koronaa ja yksi raju koko perheen vatsatauti. Lähes kaikki kivat suunnitellut menot peruuntuivat sairastelujen takia. Nyt keväällä olen yrittänyt ottaa menetettyjä menoja takaisin vastaamalla kyllä kaikkiin kutsuihin. Vielä pitäisi löytää aikaa koko perheen yhteisiin juttuihin. Työt ja lasten harrastukset vaikeuttavat koko perheen yhteisen ajan löytämistä. Oman jaksamisen kannalta on ollut tärkeää, että olen päässyt itse tekemään kivoja asioita. Keväällä elämä on ollut muutakin kuin töitä ja sairastelua. Huhtikuussa lomailin viikon äitini luona Espanjassa. Kävin kaverin kanssa elokuvissa katsomassa Downton Abbeyn. Osallistuin Silja Linen ja Tallinkin uusien laivaviinien maistelutilaisuuteen. Ja mikä parasta kalenteriin on jo suunniteltu muutamia kivoja menoja. 





Olen ollut vuoden ja yhdeksän kuukautta koronanäytteenotossa. Työssä, johon menin muutamaksi kuukaudeksi miettimään seuraavaa siirtoa työelämässä. Nyt olen vihdoin siirtymässä koronanäytteenotosta hoitotyöhön. Edellisen kerran olen ollut töissä sairaanhoitajana vuonna 2010. Pari kuukautta taisin olla töissä myös vuonna 2013. Eli kauan sitten! Paljon on muuttunut sairaalamaailmassa näiden vuosien aikana. Kauhun, jännityksen ja uteliaisuuden sekaisin tuntein olen aloittamassa perehtymistä yksikössä, johon en olisi ikinä kuvitellut meneväni. Taisin jo opiskeluvuosina yli 20 vuotta sitten sanoa, etten koskaan aio mennä päivystykseen töihin. Nyt tuo "en koskaan" on lähempänä kuin koskaan. Vaikuttaa siltä, että paluuni hoitotyöhön on hyppy suoraan syvään päätyyn. 

Alla olevasta kollaasissa olen opiskelijana Kreikassa, valmiina sairaanhoitajana jouluaaton iltavuorossa ja hississä toistaiseksi lääkeluvattomana hoitajana. Olen aloittanut love-materiaalin opiskelun tulevia lääketenttejä varten. En ole koskaan aiemmin suorittanut lääkelupia. Niitä ei vielä silloin ollut, kun edellisen kerran olen sairaanhoitajana työskennellyt. 





Aurinkoista kevättä!