Mitä kuuluu eli kurkistus blogiin puolen vuoden tauon jälkeen

Viimeksi olen kirjoittanut blogiin marraskuussa. Sen jälkeen some-elämäni on ollut pääasiassa instagramissa. Instassa olen ollut välillä turhankin aktiivinen, ainakin jos seuraa puhelimen ruutuaikaa.

En ole päättänyt lopettaa blogin kirjoittamista. Puoleen vuoteen en ole kuitenkaan juurikaan blogia edes ajatellut. Keväällä lopetin maksullisen fi-tunnuksen käytön ja blogin osoitteessa näkyy taas blogspot. Hetkeen en löytänyt koko blogia netistä. Ehdin jo ajatella, että siihen loppui blogi, eipä tarvitse miettiä lopettaako blogin vai ei. Kyseessä olikin vain hetkelinen ongelma ja nyt blogi taas löytyy sekä kirjoittamaankin pääsin. Aionko palata kirkoittamaan blogia säännöllisesti? En tiedä.

Marraskuun jälkeen meillä on sairastettu pari kertaa koronaa ja yksi raju koko perheen vatsatauti. Lähes kaikki kivat suunnitellut menot peruuntuivat sairastelujen takia. Nyt keväällä olen yrittänyt ottaa menetettyjä menoja takaisin vastaamalla kyllä kaikkiin kutsuihin. Vielä pitäisi löytää aikaa koko perheen yhteisiin juttuihin. Työt ja lasten harrastukset vaikeuttavat koko perheen yhteisen ajan löytämistä. Oman jaksamisen kannalta on ollut tärkeää, että olen päässyt itse tekemään kivoja asioita. Keväällä elämä on ollut muutakin kuin töitä ja sairastelua. Huhtikuussa lomailin viikon äitini luona Espanjassa. Kävin kaverin kanssa elokuvissa katsomassa Downton Abbeyn. Osallistuin Silja Linen ja Tallinkin uusien laivaviinien maistelutilaisuuteen. Ja mikä parasta kalenteriin on jo suunniteltu muutamia kivoja menoja. 

Olen ollut vuoden ja yhdeksän kuukautta koronanäytteenotossa. Työssä, johon menin muutamaksi kuukaudeksi miettimään seuraavaa siirtoa työelämässä. Nyt olen vihdoin siirtymässä koronanäytteenotosta hoitotyöhön. Edellisen kerran olen ollut töissä sairaanhoitajana vuonna 2010. Pari kuukautta taisin olla töissä myös vuonna 2013. Eli kauan sitten! Paljon on muuttunut sairaalamaailmassa näiden vuosien aikana. Kauhun, jännityksen ja uteliaisuuden sekaisin tuntein olen aloittamassa perehtymistä yksikössä, johon en olisi ikinä kuvitellut meneväni. Taisin jo opiskeluvuosina yli 20 vuotta sitten sanoa, etten koskaan aio mennä päivystykseen töihin. Nyt tuo "en koskaan" on lähempänä kuin koskaan. Vaikuttaa siltä, että paluuni hoitotyöhön on hyppy suoraan syvään päätyyn. 

Alla olevasta kollaasissa olen opiskelijana Kreikassa, valmiina sairaanhoitajana jouluaaton iltavuorossa ja hississä toistaiseksi lääkeluvattomana hoitajana. Olen aloittanut love-materiaalin opiskelun tulevia lääketenttejä varten. En ole koskaan aiemmin suorittanut lääkelupia. Niitä ei vielä silloin ollut, kun edellisen kerran olen sairaanhoitajana työskennellyt. 

Aurinkoista kevättä!