tiistai 23. maaliskuuta 2021

Toiset koronasynttärit

11 vuotta sitten perheeseemme syntyi kolmas lapsi. Isoveljet olivat 4 v 1kk ja 2v 6kk vanhoja. Emme tienneet vauvan sukupuolta etukäteen. Tyttö syntyi maaliskuisena sunnuntaina 13 päivää lasketun ajan jälkeen. Sairaalassa oli RS-viruksen vuoksi vierailukielto, mutta isä ja sisarukset saivat tulla osastolle. Alla olevassa kuvassa on sisarusten ensikohtaaminen. Minä sain suostuteltua lapset lavastamaan vanhan kuvan uudestaan. Perheen nuorin oli harmissaan, kun hän ei ole kuvassa. Kuva on otettu yli kolme vuotta ennen kuopuksen syntymää. Veikkaan, että viimeistään ensi kesänä meillä kuvataan vanhoja kuvia uudestaan kuopuksen 8-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. 




 
Aloitimme tänä vuonna perheessämme perinteen käydä ravintolassa syömässä syntymäpäivän kunniaksi. Synttärisankari saa valita ravintolan. Esikoisen synttäreitä ehdimme ravintolassa juhlistaa. 11-vuotiaan syntymäpäivänä ravintolat olivat kiinni. Synttärisankari toivoi mäkkiruokaa, joten haimme sitä kotiin. Kakun leivoimme itse. Jo perinteeksi on muodostunut leipoa kolmannen lapsen synttäreillä vadelma-sitruunakakku, jossa täytteenä on vadelmista, vispikermasta, sitruunatuorejuustosta ja vaniljakreemijauheesta tehty mössö.



Lahjaksi 11-vuotias toivoi Harry Potter tietopeliä ja led-valoja omaan huoneeseensa. Potter peli on jo hänelle annettu ja sitä on pelattu  lähes koko perheen voimin. Mies ei ole lukenut Pottereita eikä nähnyt leffoja, mutta hän on päässyt pelaamaan kuopuksen joukkueessa. 

Meillä oli suunnitteilla viime kevääksi 10-vuotisjuhlat, jotka jäivät pitämättä koronarajoitusten takia. Olin ostanut koristeitakin valmiiksi edellisenä syksynä Espanjasta. 11-vuotisjuhlatkin jäivät väliin. Toivottavasti ensi vuonna voimme juhlat järjestää! 





10 kommenttia

  1. Onnittelut synttärityttöselle! Arvaa vaan alkoiko tekemään nyt kakkua mieli?
    Ihana tuo uudelleen lavastettu kuva, näitä lisää!
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Kakku oli hyvää ja hävisi nopeasti. Onneksi kohta on pääsiäinen ja voisi taas leipoa.
      Katsotaan, miten saan teinejä suostuteltua lavastuksiin. Taitavat heltyä vain jonkun synttäreiden kunniaksi.

      Poista
  2. Onnea!
    Ihana perinne tuo ravintolajuttu. Voisinpa itsekin aloittaa sen omalle pikkusiskolleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ravintolaperinne jatkuu meillä. Toivottavasti pian pääsisi taas ravintoloihin.

      Poista
  3. Paljon onnea päivänsankarille. Ihania nuo lavastetut kuvat <3

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet onnittelut! Meilläkin vietettiin maaliskuun alussa synttäreitä, vuosi sitten vielä ei tosin rajoituksia ollut eivätkä ne nytkään meidän juhlintaan vaikuttaneet, koska muutenkin ihan lähimmässä perhepiirissä olisimme niitä viettäneet. Meidän juhlista voi käydä lukemassa: https://blingershimmer.blogspot.com/2021/03/3-vuotias.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääkin käydä lukemassa teidän juhlista.

      Poista
  5. Onnea synttäritytölle! Teillähän on hauska perinne alkamassa kun saa itse valita ravintola. Saa nähdä minkälaisiin paikkoihin sitä vielä vanhemmatkin pääsevät lapsen mukana. Ainakin sitten kun tämä koronakurjimus on ohi. Mäkkiruokakin on ihan hyvää :) Nyt jos meille pääkaupunkiseudulle tulee voimaan ulkoliikkumiskielto ei myöskään saa järjestää lapsenkaan synttäreitä. Mutta onneksi synttäreitä voi edes oman perheen kanssa juhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Me ei olla nyt korona-aikana juhlia järkätty edes lapsille. Toki oman perheen kesken on juhlittu.

      Poista