perjantai 18. joulukuuta 2020

Luukku 18: Täydellinen joulu

Tämä blogikirjoitus on osa Kaksplus blogiverkoston joulukalenteria. 




Jouluun liittyy stressiä toiveiden ja odotusten muodossa. Tänä vuonna korona tuo vielä oman lisänsä. Epävarmuutta, ahdistusta ja pelkoa on varmasti enemmän kuin yleensä.  Some saattaa luoda monille paineita sekä epärealistisia odotuksia täydellisen joulun suhteen. Tiedän, että kauniiden ja tunnelmallisten instagramkuvien taustalla on tavallinen elämä ja arki kodin sotkuineen, kiukkuineen sekä riittämättömyyden tunteineen. Silti sitä tulee välillä sorruttua  vertaamaan omaa arkea kauniisiin somekuviin. 

Minä ainakin kaipaan tänä poikkeuksellisena vuonna rentoa ja rauhallista joulua enemmän kuin aiemmin. Sukulaisia ja ystäviä on tullut nähtyä normaalia vähemmän tänä vuonna. Meillä sukulaisten kanssa yhdessä vietetty joulu vaihtuu jouluun oman perheen kanssa. Pikku hiljaa olen koittanut hyväksyä sen, että tänä vuonna ei kokoonnuta yhteen hyvän ruuan ja hauskojen juttujen ääreen isolla porukalla. 




Vinkkejä täydelliseen jouluun


Älä yritä tavoitella täydellistä joulua.

Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa viettää joulua. 

Perinteitä voi olla, mutta niistä ei tarvitse pitää kynsin ja hampain kiinni. Perinteet eivät ole pysyviä, vaan niistä voi luoda juuri itselleen sopivat.

Jouluun pitäisi kuulua yhdessäoloa väsyttämättä ketään liian pitkällä tehtävälistalla. Jokaisella tulisi olla myös aikaa ja mahdollisuus olla välillä yksin. 

Jokaiselle perheenjäsenelle pitäisi löytyä jotain mieleistä syömistä joulupöydästä. Meillä jokainen saa toivoa ainakin yhtä ruokaa, jota on tarjolla jouluna. Tänä vuonna lapset ovat toivoneet muna-makaronilaatikkoa, lihapullia ja kinkkua. Minun joulupöytääni kuuluu ehdottomasti saaristolaisleipä ja graavilohi.

Lahjat ovat iloinen asia, joista ei tarvitse ottaa paineita. Tärkeää on ajatus, ei kallis lahja. 

Mieti etukäteen mitä teet ja keiden kanssa. Joulu on kuitenkin vain muutama päivä ja kaikkea ei ehdi yhtenä jouluna. Ainakin ennen koronaa osa ihmisistä tuntui viettävän paljon aikaa autossa ajellen sukulaisilta toisille. 




Tämän kirjoituksen kuvat olen ottanut joulukuussa aamukävelyillä. Luonto, kävely ja syvään hengittäminen rauhoittavat ja laskevat kierroksia ainakin minulla. 


Poikkeaako teillä joulu tänä vuonna aiemmista jouluista? 

Rauhallista ja rentoa joulunaikaa! 



Kaksplus blogiverkoston joulukalenterin luukku aukesi eilen Nyytin matkassa-blogissa . Aiheena oli vauvan joulumenu. 

8 kommenttia

  1. Tuo olisi kyllä kiva, että huomioitaisiin enemmän tuota jouluruokailua kaikkien kannalta. Itsehän yleensä poistun anopilta nälkäisenä, kun pöydästä ei tahdo ikinä löytyä minulle mitään hyvää syötävää. Sitten väkisi yrittää vähän siinä niitä laatikoita maistella. Ja joka vuosi sama juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oli nirso lapsi ja jouliruoka oli kauhistus. Nykyään syön kaikkea, mutta sympatiat ovat nirsojen puolella.

      Poista
  2. Meidän täydellinen joulu on sellainen, että pakataan matkalaukut ja lähdetään matkalle, nyt se ei kuitenkaan onnistu, joten vietämme lomaa sitten kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on vietetty vain yksi joulu ulkomailla. Minä tykkäisin. Lapset ovat halunneet olla kotona. Tänä vuonna tosin ei tarvinut paljon miettiä, missä joulun viettää. :(

      Poista
  3. Itseasiassa ei. Asumme kaikki samalla paikkakunnalla ja lukumäärä jää alle kymmenen hengen niin uskallamme perheen kesken kokoontua normaaliin tapaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta. Toivottavasti teillä oli mukava joulu.

      Poista
  4. Meillä ei oikeastaan ole korona muuttanut mitään. Meitä on niin pieni porukka, että kokoonnumme normaalisti syömään :)

    VastaaPoista