lauantai 14. marraskuuta 2020

Lounaalla Lahdessa

Edellisessä työssäni perhepäivähoitajana söin arkisin itse valmistamani lounaan yhdessä hoitolasten kanssa. Ruokahetket olivat mukavia, mutta vuosien toiston myötä ruuanlaitto alkoi kyllästyttää. Nykyään syön työpaikan kahvihuoneessa omia eväitä, yleensä itsetekemäni salaatin. En ole vielä löytänyt inspiraatiota ja iloa ruuanlaittoon. Minulla on välillä arkivapaita eikä minua silloin tarvitse juurikaan houkutella lounaalle kodin ulkopuolelle. Tämän syksyn aikana olen käynyt muutaman kerran lounaalla Lahden ravintoloissa. Esittelen tässä postauksessa muutaman ravintolan Lahdessa. Osa ravintoloista on ketjuravintoloita, jotka löytyvät muiltakin paikkakunnilta.  


MeaMannan salaattipöytä


MeaManna kirjasto

Kirkkokatu 31

Lounas arkisin klo 11-14

Avoinna arkisin klo 8-19, lauantaisin klo 11-15


Lounaskahvila Lahden kaupunginkirjastossa. Arkisin tarjolla on monipuolinen kasvislounas. Lämmin ruoka ja salaatti maksavat 12,50€. Keitto ja salatti maksavat 11,50€. Salaattilounas 9,50€ ja keittolounas 7,50€. Lounaan hintaan kuuluu MeaMannan leipomon sämpylä ja pieni makea palan. Kävin lounaalla miehen kanssa ja koska emme osanneet päättää, mitä syömme, niin valitsimme kaiken. Alkukeitto, runsas salaattipöytä ja pääruuaksi pastaa kasviskastikkeella. Kaikki maistui todella hyvältä, joten ähkyhän tästä lounaasta tuli. Mies kommentoi, että jos kasvisruoka on näin hyvää, niin hän syö sitä mielellään useamminkin.  

Leipomo-Kahvila MeaManna on Lahden ainoa vain luomuraaka-aineita käyttävä lounaskahvila. MeaMannassa työskentelee erityistä tukea tarvitsevia aikuisia yhdessä työvalmentajien kanssa. MeaMannan leipomo-kahvila löytyy osoitteesta Hollolankatu 1. Aukioloajat ovat ma-to 9-15, pe 9-17 ja la 11-15. 



MeaMannan salaattipöydästä valittua


MeaMannan keitto ja sämpylä



Amarillo

Aleksanterinkatu 10, Lahti

Lounas arkisin klo 10.30-14

Kävin syömässä Amarillossa työpaikan tyhy-päivänä tällä viikolla. Lounaslistalla näkyi olevan valittavissa kaksi samaa annosta joka päivä. Tällä viikolla tarjolla oli Halloumi burger pihvi, kana tai vege versiona (10,70€) sekä vege burrito (10,70). Lisäksi joka päivä oli yksi vaihtuva annos. Meidän käyntipäivänä tarjolla oli Green salmon eli yrttipestolla maustettua lohta ja lime-hollandaisea bataattitikkujen kanssa. Minä söin Green salmon-annoksen (12,90€)
Lounaan hintaan kuuluu kahvi tai tee sekä pieni makea. Tarjolla oli suklaakonvehteja. Yritin etsiä ensi viikon lounaslistaa Amarillon nettisivuilta, mutta se ilmestynee vasta ensi viikolla. Kotona lohta tulee usein savustettua. Välillä pitäisikin maustaa lohta vaikkapa pestolla, annoksen lime-hollandaisekastike oli nuoltavan hyvää. 



Amarillo, Green salmon

 

Santa Fé Express

Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2

Avoinna ma-pe 10-20, la 10-18, su 12-18

  - klo. 10-20, la 10-18, su 1

Tapasin jokin aika sitten siskoni Karismassa. Kävimme yhdessä Santa Fé Expressissä. Valitsin härkisburgerin. Annos nimeltä Cheese Härkis (16,90€) sisältää briossi-sämpylän, chili-härkistä, grillattua vuohenjuustoa, tuoretta ananasta, punasipulia, tomaattia, salaattia ja avocado-chimichurria sekä ranskalaiset perunat. Annos on haarukalla ja veitsellä syötävä, sillä härkis ei ole pihvinä vaan paloina/muruna. Maut olivat hyviä. 


Santa Fé Express, Cheese Härkis



Näistä kolmesta paikasta aion ehdottomasti käydä uudestaan MeaMannassa. MeaManna olikin ehdoton suosikkini tästä kolmikosta. Karisman Santa Fé Expressissä tulee varmasti käytyä uudestaan sen sijainnin takia. Siellä on helppo käydä vaikkapa perheen kanssa samalla, kun käy ostoksilla Karismassa. Paikka on lastemme mieleen. Amarillo on myös varma valinta, jos haluaa syödä hyvän lounaan. 

Onko sinulla suositella lounasravintolaa? Mielelläni kävisin vapaapäivänä ravintolassa lounaalla nauttimassa hyvästä ruuasta ja etsimässä kadonnutta innostusta ruuanlaittoon kotona!

10 kommenttia

  1. Herkullista, nam. Itse olen nyt parina päivänä käynyt lounaalla. Viikolla työyhteisön kanssa, työlounaalla :)

    VastaaPoista
  2. Täällä Espoossa on todella hyvä Rossa Ison Omenan ostoskeskuksessa, mutta on noita Rossoja varmasti muuallakin. Ruokiin kuuluu salaattipöytä ja leivät yleensä mukaan.
    Herkullista viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes muista milloin olen käynyt viimeksi Rossossa. Lahdessa Rosso lopetti jo useampi vuosi sitten.

      Poista
  3. Lahti on jäänyt minulle aika vieraaksi kaupungiksi. Pariin otteeseen olen siellä elämäni aikana tainnut käydä. Minä olen kirjastofriikki ja käyn eri kaupunkien kirjastoissa. En ole käynyt Lahden kirjastossa. Mutta jos Lahteen tieni käy, niin kirjastoon menen ja Mea Mannaan syömään. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mea Mannalle ja Lahden pääkirjastolle suositukset! Ja on täällä muutakin nähtävää! :)

      Poista
  4. On, mutta en oikein tykkää ruuasta mitä siellä on tarjolla. Muutenkin mukavempaa syödä eväitä rauhallisemmassa ympäristössä vaikka vaihtelu toki virkistää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat eväät minullakin on yleensä aina töissä.

      Poista
  5. Olisipa luksusta päästä töissä johonkin lounaalle. Mulla on aina omat eväät mukana ja välillä niitä ei edes ehdi syödä, kun olen yksin aina koko päivän. Vapaapäivänä voisin mennä kyllä lounaalle noista mihin vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaapäivinä minäkin lounailla käyn. Töissä yleensä aina omat eväät. Vielä en ole työpaikan ruokalassa käynyt ja useamman kuukauden olen nykyisessä työssä ollut.

      Poista