maanantai 21. syyskuuta 2020

Viikon parhaat, viikko 38


 Koko perheen metsäretki


Koronakeväänä meidän perheelle tuli tavaksi tehdä joka viikko yhdessä metsäretkiä. Alkuun isommat lapset vastustivat retkiä, mutta melko nopeasti niistä tuli odotettuja yhteisiä hetkiä. Tai ainakin ihan siedettäviä, jos teineiltä kysytään. Kun koronarajoitukset keväällä lievenivät, loppuivat meidän metsäretket. Viime sunnuntaina teimme pitkästä aikaa pienen eväsretken Pirunpesälle. 

Pirunpesä sijaisee Tiirismaalla Hollolassa ja on noin 34 hehtaaria suuri. Alue on rauhoitettu 50-luvulla. Pirunpesän kallio jähmettyi magmasta 2000 miljoonaa vuotta sitten ja siinä näkyy paikoin kivettyneitä aaltojen jälkiä. Jääkaudella Pirunpesän taakse syntyi jääjärvi Villinpeltojen kohdalle. Jääjärven sulamisvedet virtasivat kohti Baltian jääjärveä puhdistaen samalla rotkon irtomateriaalista. Pirunpesän ympärillä on paikoin 5-20 metriä korkeat pystysuorat seinämät. Nykyään rotkossa on runsaasti rapautuneita kvartsiittilohkareita, jotka ovat pilkkoutuneet vuosituhansien aikana talven pakkasissa.






Kahdenkeskinen lounas


13 päivän aikana minulla oli 12 työpäivää. Kun työputki oli vihdoin ohi kävin miehen kanssa yhdessä lounaalla. Perjantain ja alkavan viikonlopun kunniaksi kävimme syömässä hampurilaiset Social Burger Jointissa. Illat täyttyvät usein harrastuksista ja viikonloput turnauksista. Lisäksi minä teen vuorotyötä. Kahdenkeskisen ajan löytäminen ei ole ihan helppoa. Vuorotyöni mahdollistaa välillä kahdenkeskisen ajan arkilounaiden muodossa. 




Viikon kirja


Maria Pettersson: Historian jännät naiset: merirosvoja, meedioita,  varkaita ja vakoojaprinsessoja





Petterssonin elokuussa julkaistu tietokirja kertoo yli 50:stä kiinnostavasta naisesta, joista ei ole aiemmin historiankirjoissa juuri kerrottu. Mukana kirjassa on muun muassa tekoparrassa pelannut baseball-tähti, kolumbialainen huumepomo ja Yhdysvaltalainen sisällissodan sankari. Kirjan naiset ovat sankarillisia, rohkeita, röyhkeitä, törkeitä ja erittäin mielenkiintoisia. Ennen kirjaa Pettersson on esitellyt näitä kiinnostavia naisia Twitterissä ja suositussa Facebook-ryhmässä. Yleareenasta löytyy podcast nimellä Maria Pettersson ja historian naiset . Ensimmäinen osa on jo julkaistu ja seuraava jakso ilmestyy 30.9. Itse en ole ehtinyt vielä podcastia kuuntelemaan, sillä sain vasta loppuun Petterssonin kirjan. Kuuntelin kirjan osittain äänikirjana ja välillä luin kirjaa E-kirjana. 



Mikä oli parasta sinun viikossasi?


Iloa uuteen viikkoon! 
 

9 kommenttia

  1. Minusta nuo teidän metsäretket kuulostavat kivoilta. Meillä mies tekee vuorotyötä ja välillä jää päivän yhteiset tunnit vain muutamaan, mutta juuri silloin ne pienetkin hetket tuntuvat erityisen tärkeiltä olla yhdessä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilen hieman pidemmästä retkestä uusiin maisemiin.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  2. Nuo yhteiset metsäretket kuulostavat ihanilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näille yhteisille metsäretkille pitäisi löytää enemmän aikaa.

      Poista
  3. Aikamoinen työputki ollut sinulla, huhhuh! Mä olen jo ihan burn outeissa jos on vaikka kuusi päivää töitä putkeen :D Ihanaa, että ehditte nauttimaan yhteisestä ajasta kuitenkin edes lounastreffien merkeissä, se kuulostaa ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan minulla sitten vapaitakin työpäivien edestä. Parhaiten minulle sopisi 5 päivää töitä.

      Poista
  4. Sama juttu, että nykyään meillä on vaikea löytää yhteistä aikaa. Se pitää väkisin ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko perheen yhteinen aika vaatii suunnittelua.

      Poista
  5. Meillä kanssa on yhteisen ajan löytyminen ollut vähän kortilla. Olen tehnyt syyskuussa todella pitkiä työpäiviä! Siis kuulostaa niin tutulta!

    Koko perheen metsäretki kuulostaa aivan huippukivalta :)

    VastaaPoista