perjantai 17. huhtikuuta 2020

Kävelyllä auringonlaskun aikaan



Koronarajoitusten alkamisen näkee ainakin minun puhelimestani. Ruutuaika on lisääntynyt, mutta niin ovat myös askeleet. Nykyään tulee lähdettyä aiempaa useammin kävelylle. Minulla ei ole mitään varsinaisia liikunnallisia tavoitteita. Kävelemään lähden yleensä tuulettaakseni päätäni.




Ennen koronaa kävin kävelyllä yleensä kaverini ja hänen koiransa kanssa. Harvemmin kävin yksin ja jos kävin, niin kävelin aina kuulokkeet korvilla äänikirjaa kuunnellen.




Nykyään käyn kävelyllä yleensä yksin. Harvemmin kuuntelen äänikirjaa tai musiikkia kävellessäni. Tuntuu, että kaipaan hiljaisuutta ja yksinoloa. Viikonloppuisin on koko perheen lenkkien aika. Silloin saatan käydä myös kahdestaan miehen kanssa lenkillä. Muutaman kerran olen käynyt kävelyllä yhden lapsen kanssa. Samalla on voitu keskustella rauhassa ilman, että muut keskeyttävät.




Nämä kuvat ovat eiliseltä iltakävelyltä Vesijärven rannasta Myllysaaresta. Myllysaareen ei päässyt pariin viikkoon, kun saareen johtavaa ensimmäistä siltaa korjattiin. Nyt onneksi taas pääsee! Myllysaaressa on hyvä käydä katsemassa järvelle ja miettimässä elämää. Eilen näin kaksi joutsenta.



Onko muita, jotka koronarajoitukset ovat saaneet kävelemään?

10 kommenttia

  1. Neidin kanssa kävelylenkkejä on tullut tehtyä, näitä tosin aina enenevässä määrin tulee muutenkin tehtyä kun säät alkavat muuttua keväisemmiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi saatu nauttia aurinkoisesta ilmasta tänä viikonloppuna. Kohta lähdemme koko perheen kanssa kävelylle.

      Poista
  2. Ihan sama täällä: ulkolu on lisääntynyt koronan vuoksi, etenkin kävelylenkit. Arkisin on helppo säilyttää välimatka muihin. Ja ihana että käyt ulkona välillä yhden lapsen kanssa kerrallaan: se on molemmille laatuaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdenkeskiset hetket lasten kanssa ovat tärkeitä. Ennen tuli juteltua kun istuimme autossa ja vein lapsia treeneihin. Nyt autokeskustelut ovat tauolla.

      Poista
  3. Korona aika on saanut jopa tämän sohvaperunan kävelyille. Tämä onkin hyvä, koska olen myös innostunut leipomaan enemmän :)
    Upeita kuvia ja kaunis auringonlasku <3 Ihanaa viikonloppua Minna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa sunnuntaita! Minulla lisääntynyt myös sekä kävely että herkut.

      Poista
  4. Kylläpä on kaunista! Ja kyllä, kävelyillä ollaan nyt käyty aina hyvällä säällä ja se on antanut energiaa kaiken keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnon kauneutta on tullut ihasteltua normaalia enemmän.

      Poista
  5. Mulla ei ole kyllä kävelyt lisääntyneet sen enempää. Ensi viikolla miehellä on kesäloma, niin yritän ylipuhua hänet pyöräretkelle Lintupuistoon ja eväsretkelle Ruissaloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräretki kuulostaa hyvältä! Mulla ja miehellä kävelylenkit ja liikunta on lisääntyneet. Normiarjessa niille ei oikein riitä aikaa ja energiaa.

      Poista