tiistai 4. helmikuuta 2020

Värikäs viides viikko


Viime viikolla äitini oli meillä muutaman päivän. Hän tuli Espanjasta meitä tapaamaan ja tarkoitus oli tehdä yhdessä kivoja asioita. Kuopus oli kuumeessa ja kipeä. Äitini hoiti kuopusta ja minä hoitolapsia. Äitini teki ruuat ja oli iltaisin kotona. Minä ja mies kuljetimme lapsia treeneihin ja minä kävin vielä vanhempainillassa. Että sellainen Suomen loma oli äidilläni. Äidistäni oli todella suuri apu näissä arjen kiireissä.


Viikon kirja 


Anneli Kanto, Viisi villiä Virtasta-kirjasarja




Luin useamman Viisi villiä Virtasta-kirjan kuopukselle hänen ollessaan kipeä. Kirjan tarinat viihdyttävät myös aikuista. 6-vuotias tyttömme fanittaa Virtasia niin paljon, että piirsi Virtasen lapsista kuviakin. Yllä olevassa kuvassa ovat kaikki villit Virtaset. Viisi villiä Virtasta-kirjat on kuvittanut Noora Katto. Kuvitukset ovat myös minun ja kuopuksen mieleen. 



Lasten sairastelut ja tautien pelko aiheuttivat pientä jännitystä viikkoon. Olimme nimittäin varanneet miehen kanssa huoneen Hotelli Katajanokasta lauantai-sunnuntai yöksi. Kuopus parantui eivätkä muut sairastuneet nuhaa pahemmin. Pääsimme siis miehen kanssa viettämään vuorokauden kahdestaan. Viikonloppu alkoi Ikeasta. Sitten veimme tavarat hotelliin ja lähdimme ratikalla keskustaan. Kävimme Kiasmassa ja syömässä. Seuraavana päivänä kävimme Helsingin Taidehallissa katsomassa Anu Tuomisen näyttelyn Huomenna tänään on eilen. 






Kuvassa on Outi Pieskin teos Meidän maa, meidän väreillä. Kuorittuihin pihlajantaimiin on sidottu saamelaispuvun huivin hapsuja.



Neuloosi on palannut. Kirjoneulesukat etenee, vaikka purkamaankin olen joutunut.




Mukavaa helmikuista viikkoa!

12 kommenttia

  1. Onneksi pääsitte reissuun kaikesta huolimatta!❤

    VastaaPoista
  2. Voi miten kiva, että pääsitte reissuun kaksin. Välillä nuo suunnitelmat ei mene niin kuin haluaisi, mutta ainakin saitte äitisi kanssa olla saman katon alla muutaman päivän :)
    Ihanaa tiistaita sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä äitiä.
      Mukavaa loppu viikkoa!

      Poista
  3. Tosi kiva juttu, että pääsitte viettämään yhteistä aikaa! Mukava viikonloppu teillä on ollut :)

    VastaaPoista
  4. Meillä neiti oli viime viikolla flunssassa ja tällä hetkellä tuntuu pahaenteisesti siltä, että samainen pöpö tarttui itseenikin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pysyt terveenä! Minullakin alkoi kurkkukipu ja nuha, mutta ne paranivat yllättävän nopeasti.

      Poista
  5. Tuo Hotelli Katajanokka olis kyllä mielenkiintoinen juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelut hotellille! Jännää oli olla entisessä vankilassa. Tyylikkäästi toteutettu muutos hotelliksi. Aamupala oli todella hyvä!

      Poista
  6. Tänne Turkuun on myös avattu vankilahotelli. Vanhaan Kakolaan pääsee nyt yöpymään - olisipa kiva testata. Varmaan aika jännittävää oli myös tuo Katajannokan hotelli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin muistaa tuo Kakola, jos Turkuun päin on tulossa. Kiitos vinkistä!

      Poista