tiistai 18. helmikuuta 2020

Kaasu pohjassa eli viikko 7

Viime viikolla tapahtui paljon kaikenlaista. Monista asioista minun on tarkoitus kirjoittaa blogiin. En vain ole ehtinyt. Kun elämässä tapahtuu paljon ja olisi kiinnostavia aiheita, mistä kirjoittaa, niin ei oikein tunnu löytyvän aikaa kirjoittamiseen.

Blogiin on tulossa 


- Viikon ruokaostokset ja ruuat, mitä ostoksista tehtiin
- Pakopelisynttärit kotona, Hupa-laatikko
- Kotisiivous, pienyrittäjä vs siivousfirma
- Askarteluvinkki lasten kanssa

Tarvitaan vain aikaa kirjoittaa ja ottaa kuvia.

Mitä minä sitten viime viikolla tein, kun en aukaissut bloggeria kirjoittaakseni blogitekstejä. 

Viime viikolla


- Luin yhden kirjan loppuun sekä kuuntelin kaksi äänikirjaa
- Kuljetin lapsia treeneihin ja peleihin
- Opettelin toimitsijan töitä koriksessa 
- Kävin hoitolasten ja kuopuksen kanssa Radio- ja tv-museossa
- Osallistuin lukupiirin tapaamiseen
- Järjestin lapsen kaverisynttärit
- Kävin elokuvissa neljän tytön kanssa

Olihan meillä miehen kanssa myös kristallihäät eli 15. hääpäivä. Juhlinta ja huomioiminen jäi yhteen kuohuviinilasilliseen. Sekin olisi jäänyt juomatta ellei Alko olisi ollut yhdeksään saakka auki. Onneksi oli.






Viikon leffa 


Heinähattu ja Vilttitossu, Ärhäkkä koululainen

Tarina on minulle erittäin tuttu. Kirjaa on luettu meillä jo melkein kyllästymiseen asti. Elokuva ei silti ollut tylsää katsottavaa. Näyttelijät olivat hyviä. Puvustus ja lavastus iloisen värikästä. Eskarilaista häiritsi se, että Vilttitossulla oli siniset tossut. Olisi kuulemma pitänyt olla ruskeat! Eskarilaisen lisäksi minulla oli leffaseurana ystävänpäivänä kolme 10-vuotiasta tyttöä. Hekin viihtyivät ja tykkäsivät leffasta. 


Viikon kirjat 


Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

Eeva Kilpi: Unta vain

Ulla Feldscher: Rakas, tiesitkö että olen psykopaatti? 




Näistä kolmesta kirjasta ehdoton suosikkini oli Eeva Kilven Unta vain. Kirja kertoo lähes 80-vuotiaasta Anna Mariasta, joka on asunut vuosia ulkomailla ja on naimisissa kanadalaisen Ronin kanssa. Samaan aikaan hänellä on ollut suhde suomalaiseen Jussiin. Anna Maria palaa yksin mökille Suomeen pohtimaan elämäntilannettaan, rakkautta ja vanhuutta. Kirjassa on kaunista kuvausta Suomen luonnosta sekä havaintoja ikääntymisestä. Tykkään Kilven runollisesta kirjoitustyylistä. 

Jenny Colganin uusia lukuja ja onnellisia loppuja kertoo kolmekymppisestä Nina Redmontista. Hän joutuu irtisanotuksi rakkaasta työstään kirjastossa, kun birminghamilainen kirjasto suljetaan. Nina päätyy Skotlantiin pakettiautoon perustamansa kirjakaupan omistajaksi. Tykkäsin, kun kirjoilla oli merkittävä asema kirjassa. Oli myös kiinnostavaa, että tapahtumat sijoittuivat Skotlantiin. Lupaavan alun jälkeen kirja paljastuikin ennalta-arvattavaksi rakkausromaaniksi. 

Ulla Fedscherin Rakas tiesitkö että olen psykopaatti? kiinnosti nimensä vuoksi. Oli pieni pettymys, että kirjan mies vaikuttikin vain valehtelevalta, kaksoiselämää elävältä paskiaiselta.




Tänä vuonna hoitolapset saivat minulta ystävänpäivänä perhoskortit + tikkarit. 


Mukavaa viikkoa ja ihanaa lomaa talvilomalaisille! 




12 kommenttia

  1. Täällä saadaan vielä hetki odotella ennenkuin päästään lomailemaan :)

    VastaaPoista
  2. Vauhdikas viikko ollut teillä! Mulla on nyt poikkeuksellisesti rauhallinen viikko kun töissä on hiljaista talviloman takia ja kaikki lapset ovat toisissa kodeissaan. Joskus näinkin�� Kivaa viikkoa teille❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhdin jälkeen on hetken hengähdyksen ja loman aika.
      Rentoa sunnuntaita!

      Poista
  3. No eipä ole ihme, jos kirjoittelu on jäänyt minimiin. Kovasti on ollut puuhakas viikko siellä!
    Ihanaa tätä viikkoa Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nopeasti meni tämäkin viikko! Nyt jo sunnuntai! Kivaa alkavaa viikkoa sinulle! <3

      Poista
  4. Paljon mahtunut viikkoon :). Itse jään kiinnostuneena odottamaan sitä ruokapostausta, kaipailen uusia ideoita omiin arkiruokiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoläkapostaus valmistunee sitten kun/jos löydän kaikki kuitit. 🙈

      Poista
  5. Ensi viikolla täällä päästään talvilomailemaan. Onpas nuo tikkariperhoset aivan ihanat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös talviloma alkanut. Mukavaa lomaa teille!

      Poista
  6. Vauhdikas viikko sinulla takana! Nup tikkariperhoset olivat aivan superihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toivottavaati hieman rauhallisempi viikko edessä. :)

      Poista