sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Terveisiä arjesta!

Takana on ensimmäinen viisipäiväinen työviikko pitkästä aikaa. Nyt ei olekkaan arkipyhiä näkyvissä vähään aikaan. Talviloma onneksi siintelee reilun kuukauden päässä. Siihen asti on luvassa tavallista arkea, josta yritän tehdä mahdollisimman hyvää.

Kuluneella viikolla meidän esikoinen osallistui kahdelle peräkkäiselle salibandy-leirille. Ensin hän oli oman joukkueensa kanssa Vierumäen urheiluopistolla. Nukuttuaan kotona yhden yön hän jatkoi maajoukkuetie-leirille Eerikkilän urheiluopistolle. Mies haki pojan kotiin myöhään lauantai-iltana. Seitsemän päivän aikana pojalla oli paljon harjoituksia ja pelejä ja muutama fyysinen testi. Kouluun hän ei päässyt viikon aikana kertaakaan näiden peräkkäin osuneiden leirien vuoksi. Ensi viikolla olisi sitten treenien ja harjoituspelin lisäksi ohjelmassa paljon koulutöitä. Meillä on ehtona näille leireille osallistumiselle se, että kouluhommat hoidetaan hyvin.





Viikon kirja

Tällä viikolla julkaistusta Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen-kirjasta puhutaan nyt paljon somessa. Ilmeisen onnistunut ennakkomarkkinointi kirjalla! Sjöholmin esikoiskirja kertoo muun muassa 14-vuotiaana tehdystä abortista, äitipuoleksi tulosta 20-vuotiaana sekä lopulta myös äidiksi kasvamisesta. Kirjan teksti on kaunista ja sujuvaa ja kerronta rohkeaa. Kuuntelin kirjan nopeasti. Kirja sai minut pohtimaan paljon myös omaa elämää. Eräänlainen terapeutin korvike siis.





Imurointi

Tällä hetkellä minun on pakko imuroida joka päivä. Kenkien ja vaatteiden mukana sisälle kulkeutuu käsittämätön määrä hiekkaa. Olen jo melkein luopunut toivosta lumen suhteen, mutta olisipa edes pakkasta ja maa jäässä!




Puikot heiluvat taas

En ole vuoteen neulonut oikein mitään. Innostus neulomiseen ja virkkaamiseen katosi yhtä-äkkiä. Torstaina selsisin syntymäpäivälahjaksi syksyllä saamaani neulekirjaa. Kaivoin lankavarastojani ja loin silmukat kiitollisuus-sukkia varten. Onpa ihanaa neuloa taas! Jonkin verran joudun rajoittamaan neulomista helposti jumittuvien niskojen vuoksi.




Viikonloppu

Lauantain vietin nuoremman pojan koristurnauksessa. Tänään sunnuntaina menen ystäväni kanssa matkamessuille. En ole aiemmin matkamessuilla käynyt.




Mukavaa uutta viikkoa!


Miten sinä valmistaudut uuteen viikkoon? 

Minä vietän aikaa ystäväni kanssa messuillen. Odotettavissa huumoria, hyviä keskusteluja ja inspiraatiota. Lisäksi on tarkoitus suunnitella miehen kanssa tulevan viikon ruokia sekä aikatauluja. 

10 kommenttia

  1. Itse olen vain lepäillyt viikonlopun. Tänään on käytännössä meidän viikon ensimmäinen päivä ja se vietetään viemällä poikien liian pieniä vaatteita kirppikselle ja matkalaukut vihdoin varastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepäily kuulostaa huvältä! Ainakin näin väsyneenä maanantai-iltana...

      Poista
  2. Mä taisin juuri tuosta kirjasta lueskella ja pohtia, että sen voisi joskus itselleen lukuun ottaa :)

    VastaaPoista
  3. Olin viikonlopun Karkkilassa ja nyt vaan rentoilen täällä sohvan nurkassa :)
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
  4. Aika leppoisissa merkeissä on sujunut viikonloppu, tennistä, jumppaa ja lounas ystävän kanssa. Hyvää uutta viikkoa ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa sun viikonloppu. Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  5. Viikonloppu vierähti aika nopeasti ja tämä alkuviikko on ollut aikamoista menoa ja hoppua. sauraavana viikonloppuna täytyy levätä hieman enemmän :D

    VastaaPoista