sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Helpot tarjottavat synttäreille



Viime vuosina meillä on välillä jäänyt lasten synttäreitä viettämättä. Viikonloput ovat usein täynnä turnauksia ja muuta ohjelmaa, vierailla on myös omat menonsa. Yhteisen vapaan viikonlopun löytäminen ei aina ole onnistunut. Arki-illat taas eivät ole hyvä vaihtoehto juhlille, koska osa sukulaisistamme asuu kaukana. Joskus jo suunnitellut juhlat ovat peruuntuneet sairastumisen vuoksi.

Eilen järjestimme synttärit reilu viikko sitten 13 vuotta täyttäneelle esikoiselle. Kaikki eivät tällä kertaa päässeet paikalle. Esimerkiksi pikkuveli lomaili isovanhempien luona Espanjassa. 






Synttäri menu

Kinkku-sienipiirakka
Coctail-piirakat ja munavoi
Juustoleipä-aprikoosi tikku
Mutakakku 
Sitruunamuffinssit
Oreopallot
Dominopallot



Kinkku-sienipiirakoissa ei kermaa ja juustoa säästelty. Mutakakku on meillä jo vuosia ollut vakiotarjottava poikien synttäreillä. Helppo ja nopea tehdä. Kakun voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Tein kakun gluteiinittomana Olga Temosen ohjeella. Vaihdoin spelttijauhot gluteiinittomaan jauhoseokseen.

8-vuotias teki sitruunamuffinssit. Ne ovat hänen herkkuaan, hän kun ei suklaasta tykkää. Miehen siskot olivat auttamassa juhlajärjestelyissä. Toinen siskoista vei paikalla olleet 5 lasta uimaan ja toinen teki kanssani tarjottavia juhliin. Mies saapui hieman ennen juhlien alkua toisista juhlista vanhempiensa ja siskonsa miehen kanssa. Välillä menee vähän sumplimiseksi nämä menot ja aikataulut, mutta on se sen arvoista. Saatiin järjestettyä lapselle juhlat yhden välivuoden jälkeen. Ja kai tässä pitäisi pitää itsensäkin jonkinlaisessa juhlienjärjestämis-vireessä. Ei ole kuin  pari vuotta ensimmäisiin rippijuhliin.


Onko sinulla joku juhlien vakiotarjottava? 
Paras vinkkisi juhlien järjestäjälle?


Linkit resepteihin:

Ohjeesta poiketen Oreo-pallot vain kieriteltiin kookoshiutaleissa. Emme sulattaneet suklaata pallojen päälle. 


11 kommenttia

  1. Meillä on ensi viikonloppuna ensimmäiset neitokaisen juhlat tuloillaan, toivottavasti suunnitelmissa olevien tarjottavien luominen onnistuu suunnitelmien mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ensimmäiset juhlat! <3 Rentoa mieltä juhlajärjestelyihin!

      Poista
  2. Ihanat tarjoilut julissanne!
    Me järjestetään aina lapsille yhteis synttärit sukulaisille, muutama viikko sitten vietettiin 8-, 13 ja 15 v juhlat :D
    Helpommin saa ihmiset järjestettyä osallistumisen kun ei ole joka serkkulapsella kemuja erikseen. :D
    Iloista maaliskuuta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me on välillä yhdistetty helmikuussa ja maaliskuussa syntyneiden juhlat sekä heinäkuussa ja syyskuussa syntyneiden juhlat.

      Poista
  3. Herkulliset tarjottavat teillä on ollut. Huomenna minun blogissa näet meidän pojan synttäriherkut!
    Ihanaista iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääkin tulla lukemaan sinun postauksesi. :) Jos vaikka löytyisi ideoita tuleviin juhliin.

      Poista
  4. Oreopallot kuulostaa herkulta! Täytää käydä katsomassa resepti talteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin helppo resepti oli. Ja nopeasti hävisi pallot. Oreopallot olivat Dominopalloja suositumpia.

      Poista
  5. Todella herkulliset tarjoilut! Varsinkin nuo Oreopallot kuulostavat herkullisilta!

    VastaaPoista
  6. Pitääpä poimia nämä vinkit talteen

    VastaaPoista