perjantai 11. tammikuuta 2019

Kun minulta mitattiin ferritiini

*KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PUHTI LAB OY

Syksyllä kirjoitin väsymyksestäni, hengästymisestä kävellessä ja korkeasta pulssistani. Epäilin syyksi alhaista ferritiiniä eli varastorautaa. Terveyskeskuksessa oireitani kuunneltiin ja minulta otettiin verikokeita. Ei kuitenkaan ferritiiniä. Sitä ei mitattu edes sen jälkeen, kun minulta löytyi anemia eli alhainen hemoglobiini. Hemoglobiinini oli lokakuussa 101 minulle normaalin 130-140 sijaan. En siis ollut kuvitellut oireitani. Olin nimittäin jopa miettinyt olenko masentunut, kun en jaksanut tehdä töiden jälkeen mitään ja pääkin tuntui sumuiselta ja asioita unohtui. Olin kärsinyt juuri sellaisista oireista, joita alhainen ferritiini voi aiheuttaa.

Terveyskeskuksessa minulle määrättiin anemian vuoksi hemoglobiinikontrolli kolmen kuukauden päähän ja kehotettiin syömään rautaa. Feritiiniä ei kuulemma tarvitse mitata. Oloni koheni nopeasti alettuani syödä rautalisää. Söin apteekin rautaa (Obsidan) sekä luontaistuotekaupan rautaa (Ferronol). Puhuin monen tutun ja tuntemattoman kanssa ferritiini-arvoista ja kaikesta asiaan liittyvästä. Aloin olla entistä vakuuttuneempi siitä, että haluan tietää myös ferritiini-arvoni. Minullahan on takana neljä raskautta ja monta vuotta imetystä sekä runsaat menkat. Lisäksi olen viime vuosina suosinut kasvisruokaa. Kaikki asioita, jotka kuluttavat elimistön rautavarastoja. Koska terveyskeskuksen kautta en päässyt mittauttamaan ferritiiniä, niin valintani oli Puhti. Puhti on syksyllä perustettu palvelu, joka tarjoaa terveystarkastuksia laboratoriomittausten avulla. Kaikki testit voi ottaa ilman lääkärin lähetettä 26 paikkakunnalla Suomessa.


Tammikuun alussa kävin Puhdin kautta tilatuissa verikokeissa. Valitsin Liikkujan terveystarkastuksen, joka sisältää ferritiinin ja hemoglobiinin lisäksi myös kilpirauhasarvoja, b12 ja d-vitamiinin sekä monia muita arvoja. Verikokeiden varaaminen ja maksaminen onnistui helposti verkossa. Puhdin kautta voi tilata valmiita verikoepaketteja tai suunnitella itse oman pakettinsa tai otattaa vain yhden kokeeen. Vertailtuani hintoja Puhti-palvelu vaikutti halvimmalta. Näkyviin hintoihin ei lisätä näytteenottomaksuja tai palvelumaksuja eli lopullisen hinnan tietää jo verikokeita varatessaan.




Näytteenotto tapahtui Synlabin laboratoriossa. Jo seuraavana päivänä verikokeissa käynnin jälkeen sain tekstiviestin, että verikokeitani on valmistunut. Koin hyvänä, että minun ei tarvinnut itse käydä tarkistamassa olisivatko tulokseni jo valmiit. Muutamassa päivässä kaikki verikoevastaukset olivat valmiit. Sitten vain ihmettelin, miten olin saanut hemoglobiinini nousemaan kolmessa kuukaudessa 101:stä 138:aan! Eniten minua kiinnosti kuitenkin ferritiini. Se oli 24,3. Viitearvojen sisällä, mutta todella matala. Luin, että kolmessa kuukaudessa ferritiini voi nousta 15 pykälää. Alkutilanteessa ferritiini-arvoni on saattanut olla todella matala. Yllättävää oli, että D-vitamiiniarvoni oli alle viitearvon. Ei kovin paljon, mutta syön kuitenkin vähintään 50 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä. Usein enemmänkin. Välillä olen jopa miettinyt syönköhän liikaa D-vitamiinia! Hyvä oli näköjään tämäkin asia selvittää.




Verikoevastauksia oli helppo lukea. Ne eivät olleet pelkkiä lyhenteitä ja numeroita. Jokaisen näytteen kohdalla oli lyhyesti ja selkeästi kerrottu, mitä kyseinen verikoe tarkoittaa ja mihin se voi vaikuttaa. Yhdellä silmäyksellä näki helposti, jos jokin tulos ei ole normaali eli viitearvojen sisällä. Jos verikokeissa käy säännöllisesti, tulos esimerkiksi juuri ferritiini näkyy yhdessä kuvassa ja omien arvojen kehittymistä on helppo seurata. Itse aion käydä kevään aikana uudestaan mittauttamassa ferritiini- ja hemoglobiiniarvoni. Vatsani ei kestä tällaista määrää rautaa, jota olen nyt syönyt. Jatkan vielä raudan syömistä, mutta pienemmällä annoksella. On hyvä tarkistaa, mihin suuntaan omat arvoni kehittyvät.


Syksyisen blogikirjoitukseni voi käydä lukemassa klikkaamalla: Kun ferritiiniä ei tarvitse mitata
Puhti palveluun voi käydä tutustumassa Puhti.fi

Jos jäit miettimään, että mikä ihmeen ferritiini, niin Puhdin sivuilta löytyy selkeä tietopaketti ferritiinistä. Tietopaketteja oli myös monista muista aiheista. Kannattaa käydä katsomassa.

Oletko kuullut Puhti-palvelusta?
Mitä ajatuksia sinulla on ferritiinistä? 


14 kommenttia

  1. Mulle toi 24 kuulostaa jo hyvältä, kun arvolla 34 pääsin jo koviin suorituksiin. En edes haaveile saavani ferrejä yli arvon 40. Kova on kulutus. Arvo 3 rupesi jo tuntumaan kovaa olossa ja mm.hiukset lähti. :( Maksimisyke tippui 10 pykälää, enemmin pyörtyi kun että syke olisi enää noussut! Toki mulla oli myös hb kurja, se onneksi nousi nopeasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä nykyisillä arvoillani minua ei hengästytä kävellessä ja jaksan tehdä töiden jälkeen muutakin kuin maata sohvalla. Silloin kun olo oli huonoimmillaan hemoglobiinini oli 101. Ferritiiniä ei silloin mitattu. Nyt tavoitteena on lisätä liikuntaa tai siis aloittaa liikkuminen. En enää mieti olenko masentunut. Aika ihanaa! Hyviä treenejä sinulle ja hyviä rauta-arvoja jatkossa! :)

      Poista
  2. Todella hyvä, että nykyisin on mahdollista päästä verikokeisiin itse maksavana ilman erillisiä lähetteitä - tosin joissakin tapauksissa voisi olla hyvä ammattilaisen kanssa käydä kasvotusten lävitse tulokset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on hyvä, että tällainen palvelu löytyy. Ainakin Puhdin tuloksista näkee, milloin on syytä jutella tarkemmin lääkärin kanssa.

      Poista
  3. Tää postaus tuli oikeeseen osotteeseen sillä olenkin pitkään miettynyt hengästymiselleni syytä. Nyt parempi kausi ja väsymystä ei ole, mut voisin kyllä käydä itekin mittauttaa arvot. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen verikokeissa käymistä! Yllättävän monelta tutulta naiselta on löytynyt alhaiset rautavarastot.

      Poista
  4. Olen kuullut myös muutamalta ystävältäni, että terveyskeskuksen kautta ei ole tuota mittausta saanut! Ihan mahtavaa kun löytyy palvelu, missä voi ilman lähetteitä nämäkin asiat selvittää. Ihan huippua, että tuo hemoglobiini on nyt normaali!
    Mukavaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonloppua myös sinulle Outi! Ja olen samaa mieltä tästä palvelusta sekä omasta Hb-arvostani. :)

      Poista
  5. En ole kyllä kuullutkaan tuosta, kiitos infopaketista.

    VastaaPoista
  6. Puhti on minulle tuntematon. Itselläni ei ole anemiaa, mutta hemoglobiini on ollut aina melko matala. Olen ollut viime aikoina todella väsynyt. Aloitin nyt just syömään lisärautaa, jospa se helpottaisi tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olo paranee! Väsymys on ärsyttävä vaiva. Usein tajuaa vasta jälkeenpäin, miten väsynyt sitä onkaan ollut.

      Poista
  7. Oonkin yrittänyt selvittää miten mie saisin ton mitattua, neuvolassa otin terkkarille puheeksi mut hän vaan totesi että voihan sitä aina kysyä, mutta lääkärikäynti olikin sitten niin lyhyt ja hämmentävä kokonaisuudessaan että unohdin 😅 Mulla on helmikuussa lääkärin ultra niin jos ei siellä olla samaa mieltä taidan haluta myös puhdin asiakkaaksi 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mittaavat neuvolan kautta! Minun tuttavani pääsi verikokeisiin neuvolan kautta. Kovin taitaa olla lääkäri tai ainakin paikkakuntakohtaista. Ja jos et pääse, niin Puhtia suosittelen!

      Poista