maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kesäkuu 2018

Kesäkuussa


  • Kolmalla koululaisella alkoi kesäloma.
  • Vietimme koko perhe vuorokauden Päijänteen rannalla veneillen ja lauttasaunalla saunoen
  • Minä kävin toisen poikani ja hänen korisjoukkueensa kanssa Pajulahdessa kiipeilemässä
  • Teimme hoitolasten kanssa pieniä pihahommia - kitkemistä, kastelua ja istutusta
  • Juhannuksen vietin lasten kanssa maalla
  • Mies kävi juhannuksena Pietarissa jalkapallon MM-kisoissa
  • Kaksplussan kesäbileissä pääsin pakohuoneeseen, mutta en pois sieltä 
  • Luin kaksi kirjaa Satu Rämö: Islantilainen kodinonni ja Liane Moriarty: Hyvä aviomies
  • Meidän 4-vuotias tyttö innostui jalkapallosta
  • Hoitolasten kanssa kävimme Puksu-ajelulla ja picnicillä
  • Vietin lukupiirin naisten kanssa grillibileitä, ruoka ja puheenaiheet eivät loppuneet



Kesäkuuhun mahtui paljon kivoja juttuja. Blogiin ehdin kirjoittaa vain kolme postausta. Se lienee merkki siitä, että muuta elämää on ollut paljon.

Heinäkuussa minulla on yhteensä kolme viikkoa lomaa. Ne ovat kahdessa osassa. Ensin viikko, jolloin olen tyttöjen kanssa. Mies ja pojat lähtevät Tsekkeihin salibandy-turnaukseen. Kuun lopussa meillä on kauan odotettu koko perheen kahden viikon loma.


Millainen oli sinun kesäkuusi?

Mitä suunnitelmia sinulla on heinäkuulle?


Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen. 



16 kommenttia

  1. Voi että teillä on ollut menoa ja meininkiä! Mulla meni kesäkuu töissä, ja niin menee myös heinäkuu. Viikoksi pääsee sentään (lasten kanssa lepäämään...) Ahvenanmaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahvenanmaa kuulostaa ihanalle! En ole koskaan käynyt. Picnic-risteilyllä vain laivaa vaihtanut.

      Poista
  2. Islantilainen kodinonni lähtikin samantein varaukseen, tuon toisen luin muistaakseni jo viime vuoden puolella, muttei ollut yhtään mun makuun :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islantilainen kodinonni oli mielenkiintoinen lukea. :) Tykkäsin!

      Poista
  3. Aina kun luen näitä kuukausipostauksia, mietin, että näitä olisi kiva tehdä itsekin - ja ikinä en sitten muista näitä tehdä. Minä en ole koskaan käynyt pakohuoneessa, voisimme lasten kanssa testata sitä nyt kesälomalla.

    Minä kirjoitin juuri omista lomasuunnitelmista blogiini. Eniten odotan sitä, että saan aivoni nollattua työasioista, ehdin lukea hömppäkirjoja ja saan lisättyä liikuntaa arkeen - sekä lenkkeilyä että kehonhuoltoa. Tänä vuonna emme mene ulkomaille lomalla (koska emme raaski jättää kissaamme hoitoon), vaan lomailemme Suomessa.

    Mukavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että tykkäisitte pakohuoneesta. Hömppäkirjat ja kehonhuolto kuulostaa hyvältä! Samoin kissa! <3

      Poista
  4. Kivan kuuloinen kesäkuu sinulla on ollut. Omani kului perheen kanssa ja töitä tehdessä. Tehtiin myös reissu Karkkilaan.
    Heinäkuu menee lomaillessa ja rentoutuen!

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan mukava kesäkuu teillä on ollut :)
    Myös meillä:
    https://merikapteeninvaimo.blogspot.com/2018/07/kesakuussa.html
    Kivaa heinäkuuta koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tulla lukemaan teidän kesäkuun kuulumiset.
      Aurinkoisen mukavaa heinäkuuta teille! <3

      Poista
  6. Kesäkuussa tehtiin nonta kivaa retkeä tytön kanssa. Heinäkuu meneekin sitten suuren mummolaseikkailun valmistelussa.

    Teillä vaikuttaisi olleen touhukas kesän aloitus. Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kesää myös teille ja onnistuneita retkiä!

      Poista
  7. Kuulostaa kivalta kesäkuulta! Paljon on ollut touhua. Meillä kesäkuu meni lähinnä arki arkena ja viikonloppuina sitten aina menossa jossain.

    http://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä porukalla ei juuri rauhallisia kuukausia olekaan. Aina on menoa ja meininkiä! Blogissa vain murto-osa.
      Mukavaa heinäkuuta!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Paljon mahtui kesäkuuhun kaikkea kivaa. Enkä edes ollut lomalla.

      Poista