torstai 31. toukokuuta 2018

Boppis sisustuskauppa - hetkeni sisustusbloggarina

Viime viikolla olin Lahden Karismassa sisustuskauppa Boppiksen bloggari-illassa. Kutsusähköpostista tunnistin muutaman tutun blogin nimen, mutta ketään paikalla olleista bloggaajista en ollut tavannut aiemmin. Oli mukava nähdä kasvoja blogien takaa. Ja olipa ihana olla sisustuskaupassa pitkästä aikaa! Siitä on jo yli vuosi, kun asuimme vuoden ajan 79,5 neliöisessä kerrostaloasunnossa ja emme ostaneet juuri mitään ruokaa ja vaatteita lukuun ottamatta. Päinvastoin pyrimme koko ajan vähentämään tavaraa. Tuona aikana minä opin välttelemään sisustusliikkeitä. Mitäpä niihin menemään, kun ei voinut mitään ostaa. Jotenkin tuo sisustuskauppojen välttely on jäänyt päälle. Samoin tuntuu jääneen päälle myös sisustamisen välttely. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olisi ihana vähän laittaa kotia. Tehdä muutakin kuin raivata tavarakasoja ja imuroida. Suuntasin siis pitkästä aikaa sisustuskauppaan ostoaikeissa.   
 



Boppiksen omistajalla, Leenalla on samanniminen kauppa Tampereella kauppakeskus Ratinassa. Myös Heinolasta löytyy liike, mutta erinimellä. Leena oli varannut meille naposteltavaa, mutta ei niitä herkkuja oikein malttanut syödä, kun piti kierrellä kauppaa ja tutkia sen laajaa tarjontaa.








 
Boppiksesta tosiaan löytyy paljon kaikenlaista sisustustavaraa ja hinnat vaikuttivat kohtuullisilta elleivät jopa edullisilta. Kaupasta löytyy kaikenlaista kivaa esimerkiksi kesätuliaisiksi tai opettajien muistamiseen.



Miten sitten sujui ostosreissu sisustusliikkeessä? Eivät minun ostotaitoni ihan ruosteessa olleet, vaikka toki haparointia oli havaittavissa. Eteiseen ostin kuvassa näkyvän valkoisen ristikon. Sen mukana tuli nipsuja, joilla ristikkoon voi kiinnittää vaikka kortteja. Ristikon alareuna on taivutettu ja siihen saa sujautettua esimerkiksi päivän postin. Toisten bloggaajien kanssa oli puhetta, että ristikkoon voisi laittaa vaikka pienen koukullisen ruukun ja kukan. Lisäksi ostin pari huonetuoksua, pienen maton sekä pari puista yrttitikkua, johon voi kirjoittaa liidulla yrtin nimen. Epäonnisin ostos oli puinen hunajaotin, joka jäi kotona oven väliin ja hajosi. Ei se mitenkään erityisen heikko ollut, mutta ei kestänyt oven paiskaamista. Tuo ristikko ei muuten tullut sille paikalle, mitä alun perin kaavailin. Siinä kohtaa eteisessä meillä olikin yllättäen ikkuna. Matto, jonka ostin pojan huoneeseen on ehkä hieman liian pieni. Niin, että on tällä wannabe sisustusbloggarilla vielä vähän opettelemista. Silti olen oikein tyytyväinen hankintoihini.



Kiitos seurasta Taina, Satu, Kati ja Jenni!
Kiitos myös Boppiksen Leenalle!

18 kommenttia

  1. Oli kyllä kiva ilta ja mukava oli tavata! Mukavaa kun tänne meidänkin lähelle tuli tuommoinen vähän edullisempi ja kivoja juttuja pursuava kauppa:) Mä huomasin, että kuvia ei kovin paljoa kertynyt, mutta eiköhän niistä jonkun postauksen saa kun saan ostokseni paikoilleen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään mielenkiinnolla odottamaan postaustasi. :)

      Poista
  2. Ihanan näköistä tavaraa! Olen itse maailman huonoin sisustaja. Meillä yleensä mies huolehtii nämä. Viimeisin minun (!) tekemälöytö oli kauan kaivattu arkkupöytä olohuoneeseen. Tekstiilit kyllä kaipaisi uusintaa. Hmm... -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös varsin huono tekstiileissä. Meillä on esimerkiksi 4 mattoa eikä yhtään verhoa. Huoneita on kuitenkin 6 keittiön lisäksi ja eteisiäkin kaksi.

      Poista
  3. Oi oi tuo ihana hylly 😍😍😍😍😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyllyä ihastelin minäkin ja yritin miettiä sille paikkaa meiltä.

      Poista
  4. Olipas "hunajalusikalla" huono tuuri :) Merkki siitä, että pitää mennä uudelleen ostoksille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain sopivasti äidiltäni tuliaisiksi silikonisen hunajalusikan. On ilmeisesti ovenkestävä.

      Poista
  5. Mä oon tuon ristikon tyylistä miettinyt tytön huoneeseen, eräässä lastenliikkeessä ois noita kivoissa väreissä ja eri muodoissa :)

    VastaaPoista
  6. Todella paljon kivoja sisustujuttuja!

    VastaaPoista
  7. Todella kiva oloinen kauppa. Joutuukohan tässä poistumaan mukavuusalueelta ja alkaa sisustamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ja sitten vaan blogiin juttua sisustamisesta!

      Poista