Viime viikolla olin Lahden Karismassa sisustuskauppa Boppiksen bloggari-illassa. Kutsusähköpostista tunnistin muutaman tutun blogin nimen, mutta ketään paikalla olleista bloggaajista en ollut tavannut aiemmin. Oli mukava nähdä kasvoja blogien takaa. Ja olipa ihana olla sisustuskaupassa pitkästä aikaa! Siitä on jo yli vuosi, kun asuimme vuoden ajan 79,5 neliöisessä kerrostaloasunnossa ja emme ostaneet juuri mitään ruokaa ja vaatteita lukuun ottamatta. Päinvastoin pyrimme koko ajan vähentämään tavaraa. Tuona aikana minä opin välttelemään sisustusliikkeitä. Mitäpä niihin menemään, kun ei voinut mitään ostaa. Jotenkin tuo sisustuskauppojen välttely on jäänyt päälle. Samoin tuntuu jääneen päälle myös sisustamisen välttely. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että olisi ihana vähän laittaa kotia. Tehdä muutakin kuin raivata tavarakasoja ja imuroida. Suuntasin siis pitkästä aikaa sisustuskauppaan ostoaikeissa.
Boppiksen omistajalla, Leenalla on samanniminen kauppa Tampereella kauppakeskus Ratinassa. Myös Heinolasta löytyy liike, mutta erinimellä. Leena oli varannut meille naposteltavaa, mutta ei niitä herkkuja oikein malttanut syödä, kun piti kierrellä kauppaa ja tutkia sen laajaa tarjontaa.
Boppiksesta tosiaan löytyy paljon kaikenlaista sisustustavaraa ja hinnat vaikuttivat kohtuullisilta elleivät jopa edullisilta. Kaupasta löytyy kaikenlaista kivaa esimerkiksi kesätuliaisiksi tai opettajien muistamiseen.
Miten sitten sujui ostosreissu sisustusliikkeessä? Eivät minun ostotaitoni ihan ruosteessa olleet, vaikka toki haparointia oli havaittavissa. Eteiseen ostin kuvassa näkyvän valkoisen ristikon. Sen mukana tuli nipsuja, joilla ristikkoon voi kiinnittää vaikka kortteja. Ristikon alareuna on taivutettu ja siihen saa sujautettua esimerkiksi päivän postin. Toisten bloggaajien kanssa oli puhetta, että ristikkoon voisi laittaa vaikka pienen koukullisen ruukun ja kukan. Lisäksi ostin pari huonetuoksua, pienen maton sekä pari puista yrttitikkua, johon voi kirjoittaa liidulla yrtin nimen. Epäonnisin ostos oli puinen hunajaotin, joka jäi kotona oven väliin ja hajosi. Ei se mitenkään erityisen heikko ollut, mutta ei kestänyt oven paiskaamista. Tuo ristikko ei muuten tullut sille paikalle, mitä alun perin kaavailin. Siinä kohtaa eteisessä meillä olikin yllättäen ikkuna. Matto, jonka ostin pojan huoneeseen on ehkä hieman liian pieni. Niin, että on tällä wannabe sisustusbloggarilla vielä vähän opettelemista. Silti olen oikein tyytyväinen hankintoihini.
Kiitos myös Boppiksen Leenalle!