torstai 1. helmikuuta 2018

Tammikuu 2018 eli kännykkäkollaasit tammikuulta

Tammikuussa on nautittu lumesta ja talvesta. Minä olen hiihtänyt ja luistellut kerran. Lapset hieman useammin. Pojat ovat käyneet laskettelemassa. Nuorinkin on päässyt ensimmäistä kertaa laskettelemaan. Tytöt osallistuivat lasten talviolympialaisten hiihtokilpailuihin. Nuorin odottaa jo uusia mitaleita kilpailuja.
 
Tammikuuhun on mahtunut myös sisäliikuntaa. Treenien lisäksi on ollut salibandy ja koristurnauksia. Nelosluokkalaisemme oli kahden yön turnausmatkalla Turussa. Kyseessä oli hänen ensimmäinen koristurnauksensa. Me vanhemmat emme olleet mukana. Poika nukkui koulun lattialla parisenttisellä retkipatjalla. Ekaluokkalainen tyttömme oli ensimmäistä kertaa futisleirillä. Hänkin ilman vanhempia. Sängyssä sentään nukkuivat. Milloin näistä lapsista kasvoi näin isoja?  

Välillä on ihailtu auringonpaistetta ja kauniin väristä taivasta. Minä kävin miehen ja nuorimman kanssa Kiikun lähteellä ottamassa valokuvia. Kameralaukku unohtui lähteelle, mutta onneksi se sieltä löytyi.  

Hoitolasten kanssa olen pakkasella jäädyttänyt maitotölkkeihin oksia veden sekaan sekä vesiväreillä värjättyä vettä. Hoidossa meillä on tammikuussa ollut eläinteema ja siihen liittyen virkkasin lapsille leikkimaton eläinleikkejä varten.




Blogissa olen tammikuussa esitellyt lähinnä vain lapasia.

Tammikuussa tein blogiin koosteen vuonna 2017 tekemistäni käsitöistä.



Kuukauden luetuin postaus oli virkattu alusta eläinleikkeihin.
Minä latasin tammikuussa puhelimeeni BookBeatin ilmaisen kokeilujakson. Harkitsin myös lähtemistä mukaan Helmet-lukuhaasteeseen.
Tammikuussa luetut/kuunnellut kirjat:
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
Aki Linnanahde: Jere
Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus
 
Osallistun tällä postauksella Pieni Lintu- blogin kollaasihaasteeseen. Käykäähän katsomassa muiden hienoja kollaaseja!
 

Millainen oli sinun tammikuusi?
Energistä helmikuuta!

 


26 kommenttia

  1. Sinulla / teillä on ollut ihania juttuja tammikuussa <3
    Meillä on ollut tunnelmallinen tammikuu, postattiin siitä blogiinkin. Lomaa ja meriarkea, vesisadetta ja lumipyryjä. Liikuntaa ja herkuttelua. Lukemista ja käsitöitä. Kaikkea sopivassa suhteessa.
    Minäkin otin kokeiluun BookBeatin. Ennen olen dissanut äänikirjoja, mutta nämähän on näppäriä kutoessa! Onneksi innostuin kokeilemaan.
    Ihanaa helmikuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin katsomassa teidän tammikuun kauniit kuvat! Neuloessa on kyllä ihana kuunnella äänikirjoja!
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Upea taivas!
    Tuota virkattua leikkialustaa ihastelinkin jo facebookissa :)

    VastaaPoista
  3. Hauskoja juttuja teillä on ollut tammikuussa <3 Meidän tammikuu koostui suurista tunteista kun meidän esikoinen oli leikkauksessa. Sen lisäksi olemme kamppailleet meidän raksaprojektin parissa ja siivonneet myös kaappeja tulevan muuton takia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ehtinyt seurata teidän tammikuuta lähinnä instasta. Sen verran hektistä on ollut, että blogien lukeminen on jäänyt vähemmälle.
      Tsemppiä kaappien siivoukseen! Meidänkin pitäisi..
      Ja ihanaa, kun teidän muutto lähenee!

      Poista
  4. Työntäyteinen, stressiä sisältävä, juhliva ja iloinen...elämän makuinen tammikuu oli minulla :)
    Ihanaa helmikuun alkua sinulle Minna!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kollaasit ja jutut! Ja vitsit miten hieno leikkimatto - kelpaa lasten leikkiä :)
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  6. Talven riemua, hienoa että lunta on saatu lasten iloksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun on oikea talvi!
      Mukavaa viikonloppu!

      Poista
  7. Mainiot kollaasit. Ihanan pirteää ja talvista. <3

    VastaaPoista
  8. Voi että noi lapaset on ihania. Ihastellut aina kun tullu vastaan 🤗💓 ja tekis mieli itekin tehä värikuutioita jäästä mut en ole saanu aikaiseksi. Aivan ihana tunnelma välittyy näistä kuvista ✌️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helppohan noita jääkuutioita on tehdä! Ei muuta kuin kokeilemaan!

      Poista
  9. Noi sun käsityöt on aina niin ihania! Vitsi ku mullakin olisi aikaa tehdä. Lankoja olisi vaikka mulle jakaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika on kyllä kortilla täälläkin. Nyt olen kyllä ihmeen paljon ehtinyt käsitöitä tehdä tammikuussa.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  10. Toi leikkialusta on tosi kiva idea! 😊 Meillä on ollut tosi kiireinen tammikuu kun aloitin työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti elämä on jo tasoittunut töiden aloittamisen jälkeen. Iso muutos.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  11. Ihania kuvamuistoja! <3
    Iloista helmikuuta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava tammikuu meillä olikin.
      Mukavaa helmikuuta myös teille!

      Poista
  12. Tuo leikkialusta on ihan neronleimaus sulta! Täytyy pitää se mielessä, kun vaan löydän taas aikaa käsitöille.

    Lukiessani sun lasten urheilureissuista, kouraisi vatsanpohjaa, kun mietin, että pitää oma poika ehkä joskus lähettää vastaavalle. Miks lapset kasvaa niin kauhean nopeasti? Samalla itse vielä vanhenee... Aika törkeetä! :D ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enpä olisi varmaan poikia lähettänyt noin helposti ja noin nuorena leirille, kuin ekaluokkalaisen tytön. On tässä jotenkin kasvanut ja karaistunut äitinä. Lasten liikunnanriemu on kyllä ihanaa katseltavaa. Sen suhteen ajatukset ovat jo vähän murrosiässä. Josko nämä liikuntaharrastukset pitäisivät lapset pois tyhmyyksistä.

      Poista