keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

#viikonräpsy 16/52

Lapsemme ovat Steinerkoulussa, joten heidän luokkakaverinsa asuvat eri puolilla kaupunkia ja myös naapurikunnissa. Tarvitaan siis normaalia enemmän vanhempien apua kavereiden tapaamisessa kouluajan ulkopuolella. Kaikkien luokse ei voi kävellä tai edes pyöräillä pimpottamaan ja pyytämään ulos. Jokaisen kaverin luota ei myöskään voi kipaista kotiin syömään ja palata hetken päästä takaisin.

Minä olen ollut kotona koko poikien koulussa olo ajan. Ensin äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Nyt perhepäivähoitajana. Lasten kaverit olleet aina tervetulleita meille. Nykyään kyläilyjä tosin rajoittaa hoitolapset. Esimerkiksi päiväuniaikaan pitää olla hiljaa.

Yksi kaveri on erittäin toivottu vieras ja molempien poikien kaveri. Hän onkin meillä usein. Niin usein, että hänen vanhempansa muistivat meitä välipalapa-avustuksella. Mikä ihana ajatus! Tämän idean aion muistaa jatkossa, jos joku meidän lapsista on usein nähty vieras kaverinsa ruokapöydässä.




Miten teidän koululaiset? Syövätkö aina vain kotona vai myös kavereilla? Entä onko teillä usein ruokavieraita?

#viikonräpsy on postaussarja, jossa julkaisen joka viikko yhden kuvan viikon varrelta.

8 kommenttia

  1. Meillä on mahdollisuus syödä kotona ja lähteä sitten vasta kyläilemään, tai vaihtoehtoisesti syö sitten kun tulee kavereilta.
    Ihanan huomaavainen idea tuo ruokakassi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruokakassi oli kyllä mukava yllätys! Ihanan huomaavaista.

      Poista
  2. Meidän kuopus syö tosi usein välipalan ja joskus päivällisenkin kavereillaan. Olen miehelle monesti maininnut, että pitäisi viedä ruokakassi niihin paikkoihin, missä kuopus syö usein. Meillä on harvemmin kuopuksen luokkakavereita kylässä ihan siksi, että sekä minä että mies tehdään paljon etätyötä kotoa käsin eikä tänne voi ottaa remuavaa poikalaumaa keskellä päivää, koska työnteko häiriintyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin tulin iloiseksi tuosta ruokakassista! Suosittelen! Eikä sen kassin tarvitse olla noin ylitsepursuava. Pienkin muistaminen varmasti ilahduttaisi.

      Poista
  3. Ei vitsi miten hieno ajatus!!!meidän välipala ja ruoka pöydässä on oikeastaan joka arkipäivä ylimääräisiä suita. Välillä ehkä vähän harmittaakin,kun olis kiva ostaa joskus jotain vaan omille muksuille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana muistaminen! Aikamoista, jos teillä on jokapäivä ruokavieraita. Välipalalla meillä luonnollisestikin on hoitolapset, mutta ruokapöydässä vieraita harvemmin. Ihana kokoonua ihan oman perheen kesken. Tosin usein arkisin ei olla kaikki koolla harrastusten vuoksi.

      Poista
  4. Onpas ajattelevaista! Olenkin miettinyt että tuollaiset asiat tulevat ajankohtaiseksi meille melko pian. Pitää huomioida että välipalaa on tarjolla myös mahdollisille kavereille. Nyt kun meidän ruoka on aika tarkkaan mitoitettu neljälle hengelle.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun pojat kasvaa niin tuntuu, ettei mikään ruoka edes riitä... Tuli vaan mieleen tuosta "mitoitettu neljälle hengelle". :)

      Poista