lauantai 21. toukokuuta 2016

Eräs lauantai, joka kului syödessä


Esikoisen luokka järjesti ravintolapäivänä Meri-intiaanien kevätkioskin. Tarjolla oli kookoskermaistalinssibataattisosekeittoa siemennäkkärin kanssa, nokkospiirakkaa, makeita raakaherkkuja ja smoothieta. Meidän perheen panos oli ostaa ja syödä kaikkia ihania herkkuja. Lisäksi mies toimi roudarina ja me osallistuimme myös tarvikekustannuksiin.




Nokkospiirakka oli minun suosikkini. Tai siis ainakin yksi suosikeista.



Tytöt ihastuivat laventelikekseihin. Niiden ostamisesta meinasi vain tulla ongelma. 6-vuotiasta jännitti mennä ostamaan keksejä yksin. 2-vuotias onneksi pelasti tilanteen ja kävi ostamassa keksit. Tosin hänellä oli rahaa vain yhteen keksiin ja hän otti kaksi. Reippaasti 2-vuotias kävi vielä viemässä puuttuvat rahat.






kävimme vielä katsomassa Pikkuveskun ravintolatarjonnan. Mahat olivat jo sen verran täynnä, ettei mikään mitä Pikkuveskulla oli tarjolla kiinnostanut. No, kotona oli vielä jäätelöä ja naapurin leipomaa suussa sulavaa raparperipiirakkaa, joten eiköhän tässä ollut jo herkkuja yhdelle viikonlopulle. Tai ainakin yhdelle päivälle.




Suomi voitti juuri Venäjän välierässä ja nyt me lyllerrämme hetkeksi ulos kaiken tämän herkuttelun jälkeen. Pelin aikaan täällä nimittäin syötiin myös äijärinkeleitä.

 
Ihanaa viikonlopun jatkoa!

10 kommenttia

  1. Kuulostaa aivan ihanilta nuo ravintolapäivän herkut. Nokkospiirakka kuulostaa kiehtovalta, meillä olisi nokkasta tuolla takapihalla ihan omasta takaa. Samoin koiranputkea löytyisi, kun vain keksisi noille hyötykäyttöä. Meidänkin lähellä olisi ollut tänään ravintolapäivän tapahtumia, mutta meidän perheen osalta päivä meni koulun vanhempainyhdistyksen kevättapahtumassa. Ja mitä siellä syötiinkään? Yllätys, yllätys, mokkapaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en syö mokkapaloja vaikka muuten suklaasta tykkään. Vielä en ole niitä leiponutkaan, mutta varmasti vielä ehdin! 4 lasta, koulu/harrastukset... Varmasti napsahtaa vielä mokkapala-nakkikin joku päivä.

      Poista
  2. Ihanat kuvat.♥
    Oli jännä peli kyllä ja vielä on lisää jännitystä edessä. :D Ihanaa viikonloppua myös sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en kyllä peliä katsonut, mutta perheen miesväki kyllä katsoi. Joten kuulolla olin. Kuinkas muutenkaan tässä pienessä asunnossa. Toisaalta ääni oli välillä sellainen, ettei siltä olisi voinut välttyä isommassakaan asunnossa...

      Poista
  3. Mielettömiä herkkuja, erityisesti tuo nokkospiirakka kiinnostaisi hurjasti muakin!!

    Tänään jännitetään taas! Ihanaa su päivää ja iltaan, kannustetaan Suomi voittoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kannustakaa vain. Enköhän mä siksi ajaksi keksi jotain muuta tekemistä. :)

      Poista
  4. Nami! Tuo nokkospiirakka näyttää aivan ihanalta - Nami! :D Meilläkin meni lauantai ohi syödessä ravintolapäivillä ja yllättävän reippaasti lapset maistelivat uusia makuyhdistelmiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkospiirakka oli hyvää! On aina ihanaa, kun lapset muistelevat uusia makuja. T: enemmän ja vielä enemmän nirsojen äiti

      Poista
  5. Ihania ravintolapäivän herkkuja :) Meidän esikoisen luokan vanhempien kansa on ollut puhetta ravintolapäivään osallistumisesta, ehkä sekin vielä tempaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyviä! Nythän pop up ravintolan voi perustaa minä päivänä vain! Ja taitaa olla kerran vuodessa näin toukokuussa tämä yhteinen ravintolapäivä.

      Poista