Äitienpäivä 2016

Äitienpäivästä on kirjoitettu monenlaisia postauksia. On sitä perinteistä äitienpäivä-hehkutusta: lasten tekemät kortit ja lahjat, sänkyyn tuotu aamupala ja onnittelukäynnit mummojen, mummien, mammojen, mummujen ja famujen luona. Sitten on itkuhanat avaavia ja ahdistaviakin kirjoituksia siitä, kun oma äitisuhde on vaikea tai kokonaan katkennut. On lasista lapsuutta alkoholin varjossa. Sitten on kirjoituksia ja kuvia hastagilla #yksiviidestä. Tahaton lapsettomuus koskee joka viidettä suomalaista.

Itse olen ollut monena äitienpäivänä aika ristiriitaisissa tunnelmissa. En ole oikein osannut juhlia omaa äitienpäivääni. On ollut huono omatunto siitä, että kaikki eivät voi äitienpäivää onnellisena viettää. Eikä äitiys muutenkaan ole helppo asia. Itse mietin omaa äitiyttäni usein siitä näkökulmasta, että missä voisin olla parempi ja missä minun pitäisi yrittää kehittyä ja kasvaa.

Olen asunut lapsuuteni isän kanssa, koska vanhempani ovat eronneet ollessani noin 5-vuotias. Se onkin oikeastaan kaikki, mitä tiedän erosta. Oma äitini on ollut minulle viikonloppuäiti, jota näin joka kolmas viikonloppu ja myöhemmin en niinkään usein äidin ulkomaille muuton vuoksi. Minulla on ollut aina hyvät välit äitiini, mutta totta kai tällainen yhteisen arjen puute on tuonut suhteeseen jonkinlaista etäisyyttä. Minulla on usein ollut elämässä olo, että olen väärässä paikassa ja minun pitäisi olla jossain muualla. Nykyään minulla on hyvät välit äitiini ja hän on läsnä lastenlastensa elämässä.

Tänä vuonna me juhlimme äitienpäivää aamulla oman perheen kanssa kotona. Sain toivomani kirjan sekä tietenkin lasten itsetekemät kortit ja lahjat. Kävimme ajamassa yhdessä radio-ohjattavalla autolla ja minulle kerättiin valkovuokkoja. Päivällä ajoimme Hartolaan syömään Linna-hotelliin. Samalla oli tarkoitus käydä tervehtimässä mummoani. Hän olikin lähtenyt tätini luo Heinolaan. Joten paluumatkalla kiersimme Heinolan kautta.

Yleensä olen stressannut enemmän äitienpäivänä sitä, miten päivä pitäisi viettää ja keitä pitäisi ehtiä ja pystyä näkemään. Tänä vuonna osasin ottaa rennommin. Nautin hetkestä ja niiden läheisten seurasta, jotka olivat paikalla. Juhlitaan ja nautitaan nyt kaukana olleiden läheisten kanssa sitten kun taas näemme.

Äitienpäivästä jäi kiitollinen olo. Minulla on ihan huiput lapset ja mies.

Ps. Alimmassa kuvassa on 3-luokkalaisen punoma avaimenperä.