sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

Edellisen postauksen jälkeen jäin miettimään, että onhan meidän vuodesta muutakin jäänyt mieleen kun tuo remontti. Kiitoksia vielä teille kaikille jotka toivottelitte tsemppiä ja onnea. Niitä tarvitaan! Nyt siis kuitenkin vielä katse vuoteen 2015.


Tammikuu

Vuosi vaihtui herkutellen mm. itsetehdyillä susheilla siskoni perheen kanssa.




Helmikuu

Esikoinen täytti 9-vuotta.
Vietimme koko perhe miehen suvun kanssa talviurheiluviikonlopun Rantasalmella. Ohjelmassa oli mm. lumikenkäkävelyä, luistelua ja mönkijä ajelua.
Pojat pääsivät hiihtolomaksi Espanjaan minun äitini ja hänen miehensä luokse.



Maaliskuu

Tyttömme täytti 5-vuotta. Syntymäpäivälahjaksi hän pääsi katsomaan Peppi Pitkätossua Helsingin kaupunginteatteriin. Helsinkiin matkasimme äitini kanssa junalla.

 
 
 
Huhtikuu
 
Vappuna teimme ensimmäistä kertaa itse simaa ja munkkeja.
 
 
 
Toukokuu
 
Juhlimme äitienpäivää kotona.
Minä vietin pitkän viikonlopun ystäväni kanssa Pärnussa. Keskiviikosta sunnuntaihin ilman lapsia ja velvollisuuksia.
Esikoiselta loppui toinen luokka ja toiselta pojaltamme ensimmäinen luokka. Pojat saivat koulusta hienot runot opeteltavaksi kesäloman aikana.
 
 
 
 
 
 
Kesäkuu
 
Lomailimme melkein kolme viikkoa Espanjassa. Siellä oli myös äitini miehensä kanssa.
 

 
 
Heinäkuu
 
Vietimme kesäisen viikonlopun lapsuuden kesieni maisemissa.
Kuopus täytti 2-vuotta.
 
 
 
 
Elokuu
 
Mies ja pojat kiersivät Jyväskylässä Neste Rallyssa miehen vanhempien kanssa.
Minä ja tytöt lomailimme Äänekoskella.
Pojilla alkoi koulu ja tytöllä kerho.
Minä ja mies vietimme kahdenkeskisen viikonlopun Tukholman risteilyllä.
 
 
 
 
 
Syyskuu
 
Kävimme Hartolan markkinoilla.
Toinen poikamme täytti 8-vuotta.
Meillä alkoi remontti.
 
 
 
 
 
 
Lokakuu
 
Minä opettelin käyttämään uutta kameraani.
Syyslomalla minä ja lapset olimme Mikkelissä miehen siskon perheen luona. Mies jäi kotiin tekemään remonttia.


 
 
Marraskuu
 
Isänpäivää juhlittiin kotona ja minun isäni luona.
Kirkasvalolamppu oli ahkerassa käytössä.
 
 
 
Joulukuu
 
Vietimme mukavia pikkujouluja ja joulujuhlia. Joulun vietimme miehen siskon perheen luona Mikkelissä. Uusi vuosi alkoi nuhaisissa, mutta iloisissa tunnelmissa kotikaupungissa.
 
 
 
Oli meillä vaan sitten hyvä ja onnellinen vuosi 2015. Monia ihania hetkiä läheisten kanssa. Minulla on ollut myös mukavia hetkiä tämän blogini parissa ja etenkin lukiessani teidän seuraajien ihania kommentteja. Kiitos niistä!  Kiitos kaikille vuodesta 2015! Ja paljon onnellisia hetkiä vuodelle 2016!



2 kommenttia

  1. Hyvältä ja onnelliselta teidän vuotenne näyttääkin - ja hetket läheisten kanssa kruunaavat sen <3
    Tuo teidän äitienpäivän halailukuva on jäänyt erityisesti mieleeni - niin kaunis ja täynnä rakkautta <3
    Taisin jo kerran toivotellekin hyvät uudet vuodet, mutta eipä liene toisto pahitteeksi: oikein hyvää ja onnellista tätä alkanuttakin vuotta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistasi ja toivotuksistasi! Vastahan tuota äitienpäiväkuvaa kommentoit ekan kerran. Aika kiitää kyllä huimaa vauhtia. Ja myös sinulle toivotan mielellään uudestaankin Onnea vuodelle 2016!

      Poista