sunnuntai 9. elokuuta 2015

Hiljaisuutta ja rauhaa



Jo jonkin aikaa minusta on tuntunut, että tarvitsisin hetken aikaa vain itselleni. Ihan yksin. Kesä on ollut mukava, vauhdikas ja täynnä ihania ihmisiä. Minä vain kaipaan välillä omaa aikaa. Hiljaisuutta ja rauhaa. Nyt en ole kuitenkaan malttanut järjestää itselleni omaa aikaa. Oli niin paljon kaikenlaista mukavaa menoa. Omaa aikaa on tullut kuitenkin nipistettyä joka ilta yöunista ja arvaahan sen miten tässä sitten lopulta kävi. Nyt on kurkku kipeä ja kesäflunssa iski.


Buranaa, Panadolia ja Carmolista. Ja lepoa.


Niin kipeä en ole, että en tänään menisi lukupiirin tapaamiseen. Nyt kesällä lukupiirissä on luettu Myrskyluodon Maijaa. Tuo kolmas kirja on minulla vielä kesken. Taidan käpertyä sohvalle Maija kainalossa. Taustalla soi Kaija Koo. Sitä kuuntelen aina kipeänä tai apeana. Kunnon sydänsuru-musiikkia.

Rauhallista sunnuntaita!

6 kommenttia

  1. Pikaista paranemista! Täälläkin on tullut napattua omaa aikaa ja rauhaa yöunien kustannuksella. Ei kovin järkevää pitkällä tähtäimellä... Satuin vain jäämään koukkuun Netflixin Orange is the new black -sarjaan, jota tuli tuijotettua parina yönä ihan liian myöhään. Toisaalta sarja oli hyvää vastapainoa tähän lapsiperhearkeen, varsinkin kun olen nyt ollut pitkään yksin kolmen lapsen kanssa ja oma aika on ollut tavallistakin vähäisempää. Olen muuten käynyt kerran katsomassa tuon Myrskyluodon Maijan harrastelijateatterin näytöksenä ja se oli niin mieleenpainuva, että pitäisikin varmaan lukea myös nuo kirjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aloin myös seuraamaan Orange is the New Blackia! Tosin vasta pari jaksoa olen katsonut, mutta koukussa olen! Tsemppiä sinulle ja pitkiä yöunia! :)

      Poista
  2. Pikaista paranemista! Sitä omaa aikaa kyllä tarvitsee (tarvitsisi) jokainen joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun pitäisi kyllä pitää tarkemmin huolta siitä omasta ajasta. Ja unesta. Tää flunssa muistuttaa aika ikävästi siitä, että en ole pitänyt itsestäni huolta. Mukavaa Viikkoa!

      Poista
  3. Pikaista paranemista! Lukupiiri kuulostaa kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lukupiiri perustettiin tänä vuonna. Ihana, kun minut kutsuttiin mukaan. Tänään oli kolmas tapaaminen ja tietty myös kirja.

      Poista