lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesän "pakollinen" taidenäyttely

Meillä on muodostunut perinteeksi viedä lapset kerran kesässä katsomaa jotakin taidenäyttelyä. Tänä kesänä veimme lapset Orimattilaan Villa Rosaan. Sieltä tämä taidenäyttely kerran kesässä-perinne alkoikin toissa kesänä. Vanhassa blogissani on tuosta käynnistä postaus. Viime kesänä kävimme Pärnun nykytaiteen museossa katsomassa Mies nainen- näyttelyn. Hmm... Nyt huomaan, että olemme joka kerta käyneet katsomassa nykytaidetta.


Tällä kertaa lapsille oli omat tehtävälaput näyttelyssä. Kysymyksiä ja näyttelyyn liittyviä tehtäviä oli yhden A4 verran. Koululaisille ja alle kouluikäisille oli omat laput. Tämä oli minusta hyvä idea! Ja myös lapset tuntuivat tykkäävän. Tehtävät innostivat tutkimaan teoksia tarkemmin ja etsimään näyttelystä ne teokset, joita kysymykset koskivat. Tehtävien lisäksi pojat ottivat valokuvia. Toinen kännykällä ja toinen kameralla.


Taapero sitä vastoin oli haastavampi näyttelyvieras. Vahdittavaa riitti. Näyttelyssä oli mm. tällaisia hentoja taideteoksia lattialla. Tämäkin maksaa 600 €!





Huomaatteko mitään outoa tässä kuvassa? (Tämä ei ole nykytaidetta vaan minun perheeni)

 
 
Tässä paremmin onnistunut kuva.
 



Meidän perhe suosittelee Villa Roosan Tosi / Epätosi näyttelyä! Vielä ehtii hyvin näyttelyssä käymään! Näyttely on auki 9.8 saakka.

7 kommenttia

  1. Onpa kiva idea käydä joka kesä taidenäyttelyssä. Meidän viimeisestä taidenäyttelyreissusta lasten kanssa on aikaa, sillä muistan kun lapset juoksivat näyttelyn läpi ja silloin päätin, ettemme vähään aikaan käy taidenäyttelyissä. Ehkä tänä kesänä voisi käydä katsomassa Ateneumin uuden näyttelyn.

    Hauska tuo päätön kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkossa voisi käydä taidenäyttelyissä useamminkin ja ne muut kerrat vaikka ilman lapsia. Saisi keskittyä rauhassa teoksiin. Mutta ehdottomasti yksi näyttely lasten kanssa kerran kesässä. Vähän taidetta vastapainoksi kovin urheilupainotteiselle elämälle. Kuva on hauskasti ja täysin tahattomasti ylivaloittunut.

      Poista
  2. Liian harvoin tulee taidenäyttelyssä käytyä. Tämä vaikuttaa tosiaan käymisen arvoiselta!
    Iloisia kesäpäiviä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä oikeasti hyvä näyttely ja ihana paikka järjestää näyttely! Mukavia kesäpäiviä myös teille!

      Poista
  3. Hauskalta näyttää! Voin kuvitella mitä minun lapseni olisi tehnyt tuon näyttelyn taiteelle.. Etenkin nuo lattialla olevat taideteokset olisivat ehdottomasti olleet vaarassa! hihii :)

    VastaaPoista
  4. Me ollaan vierailtu muutamassa museossa lasten kanssa. Ei siinä itse pääse katselemaan kunnolla, lapset juoksevat läpi. Toinen juoksee kohteelta toiselle ja huutaa "äiti kato vau, äiti kato tätä vau..." ja toinen kirmaa perässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan käyty kaksi kertaa tuolla Villa Roosassa ja kerran Pärnussa lasten kanssa. Siinä huomasi, että näyttelyilläkin on eroa. Pärnun viime kesän näyttely oli yhtä jupinaa, mutta tuolla Villa Roosassa ovat tykänneet katsella teoksia. Mutta eihän se tosiaan ole sama, että meneekö näyttelyyn yksin vai neljän lapsen kanssa! Siksipä vain yksi näyttely kesässä kera lasten. :)

      Poista