perjantai 19. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 joulukortit


Tänä vuonna teetimme joulukortteihin viime kesänä otetun perhekuvan. Jotenkin tuntui, ettei nyt ollut innostusta ja aikaa laittaa lapsia, tonttulakkeja ja joulurekvisiittaa samaan ja lisäksi kivannäköiseen kuvaan. Siksi valitsimme helpon tavan ja teetimme kortteja tästä yllä olevasta kuvasta. Meillä kävi kuvaaja taaperon 1-vuotissyntymäpäivän aikaan ja nämä kesäiset kuvat on silloin otettu. Halusin, että "viralliset" 1-vuotis kuvat otetaan ulkona. Isommat sisarukset on kuvattu 1-vuotiaina valokuvaamossa.


 
Nämä kesäiset kuvat on ottanut Jere Nieminen

Valokuvakorttien lisäksi askartelin itse muutaman kortin. Näiden suunnitteluun ja tekemiseen en käyttänyt kovinkaan paljon aikaa. Monena vuonna olen askarrellut noin 40 samanlaista korttia. Tänä vuonna kortteja tuli noin 10 ja askartelu oli enemmän fiilistelyä kuin liukuhihna-askartelua. Olisi toki voinut laittaa lapset askartelemaan. Ehkäpä yritinkin, mutta miten siinä kävi? Siitä voi lukea täältä




Näihin kolmiulotteisiin joulupalloihin löysin idean netistä. En vain muista enää missä tällaisia palloja näin.



Tänä vuonna näin monessa paikassa kortteja, joihin oli käytetty hamahelmiä. Ne jäivät nyt kokonaan kokeilematta. Hamahelmiä meillä kyllä olisi ollut.

 
Riemullista Joulunaikaa!

4 kommenttia

  1. Perhekuvanne on tosi ihana. Meillä on molempien poikien 1 v kuvat otettu ulkona. Miehen valokuvaajaystävä on käynyt ne kuvaamassa ja tykkään kuvista tosi paljon. Mukavaa joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle tuli ulkokuva mieleen vasta neljännen ja ainoan kesällä syntyneen lapsen kohdalla.

      Poista
    2. Meillä molemmat pojat ovat syntyneet kesällä ja ehkä juuri siksi ne ulkokuvatkin on otettu. Ehkä ei marraskuun loskassa ja pimeydessä ekana tulisi mieleen, että otetaanpa lapsen 1 v kuva ulkona.

      Poista
    3. Niin varmasti! Meillä on talvella ja syksyllä syntyneitä muut. Pakkasilla ei paljon lapsesta näkyisi ulkovaatteissa. :) Ja sitten jos ei olisi edes sitä lunta.

      Poista