lauantai 16. elokuuta 2014

Ensimmäinen viikko



Ekaluokkalaisella, tokaluokkalaisella ja kerholaisella on takana ensimmäinen viikko. Mieskin oli ensimmäisen viikon töissä loman jälkeen. Tiesin, että kaikilla menee oma aikansa sopeutua uusiin rutiineihin. Siksipä olin yrittänyt valmistautua vastaanottamaan väsykiukut, jännityskiukut ja kiukut ilman syytä. Ja onhan niitä kaikenlaisia pikku kiukkuja ollutkin, myös minulla. Ei tämä sentään pelkkää kiukuttelua ole ollut, vaan myös naurua, liikutusta, onnen kyyneleitä, hihitystä sekä vanhoja ja uusia kavereita.


 
 
 
Olen aina tykännyt syksystä. Se on omalla tavallaan uuden alku. Aika aloittaa uusia harrastuksia ja muutenkin ryhdistäytyä kesän jälkeen. Minä olen kotona vielä ensi kesän, joten koululaisten rytmissä mennään ja vuosi ikään kuin alkaa syksyllä ja päättyy kesällä, kun koulut loppuu.

Omat tavoitteeni näille ensimmäisille viikoille on elää tavallista arkea. Olla herkällä korvalla kuuntelemassa lapsia. Läsnä. Ei siis mitään suuria siivous/raivaus/käsityöprojekteja. Ja ei tässä kyllä ehtisikään, päivät ovat aika täysiä. Kerhoon kuljetusta, ruokaa, välipalaa, ehtiväisen 1-vuotiaan vahtimista, lippujen ja lappujen täyttämistä, harrastusten ja muiden menojen suunnittelua. Ostin perhekalenterin. Josko sitä oppisi käyttämäänkin.

Ekaluokkalaisella koulu loppuu ensimmäiset kaksi viikkoa jo ruokailuun, joten hän tulee ensimmäisenä kotiin. Olen ehtinyt kuunnella kuulumiset, lukea pojalle Lucky Lukea ja olla paikalla muistuttamassa mitä tehdään, kun tullaan kotiin. (vaatteiden vaihto, käsien pesu, kenkien laitto paikoilleen ym.)


Ekaluokkalaisen piirtämä Lucky Luke.

4 kommenttia

  1. Mukavaa koulun ja kerhon aloitusta! Tuo Lucky Luke on tosi upea! Poika on tainnut periä taiteellisuutensa sinulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perimisestä en tiedä. Tällä hetkellä poika on innostunut piirtämään. Kyselee jo milloin koulussa alkaisi kuviskerho. Viime vuonna sellainen olisi ollut.

      Poista
  2. Kyllä tuossa on äidille jo ihan täyttä päivää! Syksyn saapuminen ja arkeen paluu on aina mukava vaihe. :)
    Söpöjä mukeloita! :)
    Mukavia elokuun päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tarvinnut viime aikoina miettiä, että mitä sitä tekisi. No, tämä on nyt tätä. Mukavaa elokuuta myös teille!

      Poista