perjantai 6. kesäkuuta 2014

Isäasentoja ja lukemisesta

Tykkään lukemisesta, olen aina tykännyt. Nykyään netti, lapset, kotityöt ja käsityöt vievät potentiaalista lukuaikaa. Luultavasti juuri tuossa järjestyksessä. On niin helppo klikata itsensä kännykällä tai tabletilla nettiin ja jäädä sinne surffaamaan paljon pidemmäksi aikaa, kun oli alun perin tarkoitus.

Ajattelin, että vaikka en kirjoitakaan kirja-arvosteluja, niin olisi mukava laittaa ylös kirjoja, joita olen lukenut. Ja mihinkä minä niitä luettuja kirjoja muualle muistiin laittaisin, kun tänne blogiin.

  
Viimeisin lukemani kirja on Petri Vartiaisen Isäasentoja. Taisin lukea Meidän perhe-lehdestä pienen suosituksen tästä kirjasta. Kuulosti sopivalta minun makuuni, joten varasin kirjan kirjastosta. Tykkäsin. Kyseessä on miehen kirjoittama kirja isyydestä. Kirjassa kuvataan kolmekyppisen isän arkea nykypäivänä, mutta suuressa osassa ovat myös isoisät, sedät ja esi-isät. Kirjan kirjoittaja työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana ja hän on kirjoittanut pakinoita. Tämä on hänen esikoiskirjansa.

"Nuorena Arnold Schwarzeneggerin elokuvat olivat kova sana. Isän elämässä ainoaa terminaattoria ovat huipputekninen imuri käden jatkeena ja mielipuolinen jaksaminen."

Takakannesta: "Kun perinteiset rooliodotukset ja kirjallisuuden mieskuvat törmäävät elävään arkeen, syntyy herkullisia proosasuikaleita, joissa itsestään selvää on vain tämä: lapset ovat isän elämän valo, heidän vuokseen mies venyy mihin asentoon tahansa. Näitä vaihtuvia asentoja Vartiainen kuvaa hauskasti, tarkasti ja suurella sydämellä."

Seuraavaksi tämä kirja siirtyy miehen yöpöydälle odottamaan lukemista.

"Jääkiekko on huonoitsetuntoisten ihmisten laji: ei kalottimestaruuksia muuten juhlittaisi maailmanmestaruuksina."Tämän kohdan luin kirjasta sopivasti juuri MM-kisojen aikaan. Pitihän se lukea ääneen kaikille, jotka juuri silloin istuivat sohvalla jääkiekkoa katsellen.

4 kommenttia

  1. Meinaatko, että tajuaa vihjeen? Ketkä kaikki lätkän ystävät oli paikalla? Arppi ja Pave?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikalla oli aikuisia, mutta luultavasti lapset olisivat tajunneet vihjeen paremmin kun kyseiset fanaatikot...

      Poista
  2. Minä tykkäisin kanssa lukea vaan jostain syystä siihen ei ole muka aikaa ja sitten kun aloittaa niin nukahtaa... ehkä tietokoneen käytön vähentäminen voisi auttaa tähän vaivaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta. Pitäisi ehkä ottaa joku nettilakko/paasto/rajoitettu ruutuaika. Lapsia osaan rajoittaa, mutta itse tulee roikuttua netissä.

      Poista