sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Epäonnistuneet jämälankasukat

Tämän vuoden haasteena minulla on neuloa lankavarastoja pienemmäksi ja välttää uusien lankojen ostoa. Heti vuoden toisessa neulomuksessa tämä tavoite epäonnistui. Valkoinen lanka loppui kesken. Paljon ei jäänyt puuttumaan. Niin fanaattinen en kuitenkaan ole, että olisin purkanut toista sukkaa sen verran, että olisin tehnyt kärjet tuolla kirjavalla langalla. Päädyin siis ostamaan yhden kerän luonnonvalkoista 7 veljestä lankaa.

 
Lankaa olen kuluttanut yksien lapasten ja näiden kokoa 45-46 olevien sukkien verran. Minun oli tarkoitus punnita tehdyt työt, mutta meidän keittiön vaaka onkin epätarkka ja epäluotettava. Harkitsin jo uuden vaa'an ostamista, mutta se ei taas sopisi sen periaatteen kanssa, että yritän välttää turhan tavaran ostamista.
 
 
 
 
Tänä vuonna olen ostanut 150g lankaa ja neulonut noin 270g.

6 kommenttia

  1. Ihanat sukat. Mulla hiljalleen kertyy jämälankoja. Saa nähdä mitä niistä teen, kun niitä tulee tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On mulla tuolla jämälangoissa kokonaisia keriäkin. Tässä projektissa kutsun jämälangoiksi kaikkia lankoja, jotka minulla jo on. Tarkoitus on välttää lankaostoksia tänä vuonna.

      Poista
  2. Jämälankoja olis täälläkin. Ajasta ja inspiraatiosta sensijaan puute. Odottelen että se neulontainto nostaisi taas päätään. Kyllä se vielä joskus löytyy uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on inspiraatiota ja lankaa. Aikaa vähemmän. Mutta eihän ne langat kaapista mihinkään häviä. Joskus tuntuu, että lisääntyvät vain...

      Poista