#vaatekaappihaaste

maanantai 1. marraskuuta 2021


Ketunpoikia Sinin instagram-tilillä oli viime viikolla käynnissä vaatekaappihaaste, johon osallistuin 11-vuotiaan tyttöni kanssa. Jokaiselle päivälle oli ohje, kuinka pukeutua. Etukäteen ajattelin, että haasteeseen olisi hauska osallistua nimenomaan yhdessä lapsen kanssa. Tyttö, kun on tämän vuoden aikana kiinnostunut vaatteista ja pukeutumisesta ihan uudella tavalla. Itse haluan opettaa tytölle vastuullista kuluttamista. Haluan opettaa hänelle ainakin sen, että aina ei tarvitse ostaa uutta, omia vaatteita voi yhdistää erilaisiksi asukokonaisuuksiksi. Vaatteita pitää huoltaa, että ne pysyvät hyväkuntoisina. Aina vaatetta ei tarvitse pestä, joskus riittää tuuletus. 

Päivä 1, pukeudu uusimpaan vaatteeseesi




Tytöllä on päällään kirppikseltä muutama päivä aiemmin ostettu mustavalkoinen ruutupaita. Uusi paita on yhdistetty Harry Potter-yöpukuun. Minulla on loppukesästä ostamani kukkamekko. Mekon kanssa neuletakki ja villasukat. Asusteena koko perheen syyslomalla suosima oksennusämpäri. Ämpäreitä oli useita ja eri värisiä. Meillä oli parhaimmillaan kolme yhtä aikaa oksennustaudissa. Vatsataudin takia jouduimme perumaan koko perheen yhteiset menot syyskomalta. Väliin jäi kylpylä, hotelliyö ja serkkujen tapaaminen.

Päälläni oleva mekko löytyy myös tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta. Tällä kukkamekolla on viiletetty Tallinnan yössä, syöty ravintolassa, käyty teatterissa ja lastenkutsuilla. Tätä mekkoa olen käyttänyt myös kotona siivotessa ja nyt myös sairastaessa. Ei ole ollut turha ostos, vaikka tämä oli heräteostos kun rakastuin kukkakuosiin kouvolalaisessa ostoskeskuksessa ensisilmäyksellä.


Päivä 2, pue vaate, jota et ole käyttänyt ainakaan vuoteen



Minulla on helmikuussa 2020 Espanjasta ostetut Levikset ja hieman aiemmin Vilasta ostettu valkoinen neule. Kumpiakaan ei ole tullut juurikaan käytettyä korona-aikaan. Pelkään sotkevani valkoisen neuleen ja pillifarkkuihin tottuneelle leveät lahkeet tuntuvat oudoilta. Tytöllä on pitkä harmaa neuletakki, jota hän ei ole käyttänyt pitkään aikaan. Hän ei oikein osaa neuletakkia käyttää sen pituuden takia. 


Päivä 3, pukeudu kokonaan vain yhteen väriin




Mustilla vaatteilla minulla olisi syntynyt helposti monta erilaista asua. Tehtävänannossa kehotettiin kuitenkin välttämään mustan valitsemista. Minä pukeuduin siis vihreään. Jalassa on ulkoiluhousut, päällä trikoopaita ja mummoni äidilleni neuloma villatakki. Takki lienee minuakin vanhempi. Tytön lempiväri on liila ja hänellä on useita liiloja yläosia. Liilan alaosan puuttuessa tyttö valitsi värikseen ruskean. Tytön paita on kirppikseltä, farkut uutena ostetut ja kengät isoveljen vanhat.

Päivä 5, anna jonkun muun päättää asu




Minä valitsin tytölle asun ja hän valitsi minun asuni. Halusin nähdä tytön pitkästä aikaa kauluspaidassa. Neule on naapurin tytöltä saatu ja farkut isoveljen vanhat. Valkoinen kauluspaitakin on isoveljen vanha juhlapaita. Tyttö valitsi ensin minulle tuon vihertävän päidan. Hän olisi halunnut pukea minulle paidan alle poolon ja jättää villatakin pois. Minä en vaan omista yhtään pooloa. Jalkaani sain Levikset sen jälkeen, kun tyttö oli sovituttanut minulla mustia pillifarkkuja. 


Päivä 6, sekoittele kuoseja





Otettiin kuvaan mukaan lähes päivittäin kuoseja sekoitteleva pikkusisko. Hän oli nämä kuvankin vaatteet valinnut tietämättä tästä kuosiensekoittamis-haasteesta.

11-vuotiaalla paidoissa raitaa ja ruutua. 8-vuotiaalla kukkakuoseja tunikassa ja housuissa. Minulla paidassa raitoja ja takissa muuta kuviota. Jalassa kirjoneulesukat. 


Päivä 7, pue vaate joka kuvastaa tyyliäsi




Tytöllä leveälahkeiset farkut. Paidan päällä lyhyt farkkupaita. Kädessä donitsi vai mikä crunchie se nykyään on? Kaulassa koru ja päässä panta. Tämä asu on tosiaan ihan tyttöni näköinen. Itselläni on pillifarkut, kukkatunika ja pitkä neuletakki. Korvissa isot korvikset ja jalassa maiharit. Kesällä tämän asun kanssa käyttäisin tennareita. 


Tämä haaste oli siitä kiva, että omaa vaatekaappia tuli katsottua hieman uudella tavalla. On paljon ekologisempaa ja taloudellisempaa etsiä uusia asuja ja asuyhdistelmiä omasta vaatekaapista, kun ostaa uutta. Nykyään käymme tytön kanssa säännöllisesti myös kirppiksillä etsimässä uusia vaatteita, mutta sielläkin pyrimme ostamaan harkitusti. 

Yhtä aikaa tämän vaatekaappihaasteen kanssa kuuntelin kaksi äänikirjaa vaatteisiin ja kuluttamiseen liittyen. Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta kertoo miten kuluttaminen on syntynyt sekä siitä, miten turhan tavaran ostamisen voisi lopettaa. kirjassa on ajatuksia siitä, millaista kuluttaminen voisi tulevaisuudessa olla. Kaikki kuluttamisesta sisältää sopivassa suhteessa tutkimustietoa ja omakohtaisia kokemuksia. Heti tämän perään kuuntelin Laura Frimanin kirjan Tauko, joka kertoo vuoden pituisesta vaatteidenostolakosta. Kirjassa oli sopivasti mukana faktoja. Itse en ole vaatteidenostolakkoon ryhtymässä, mutta jo pidemmän aikaa tavoitteena on ollut ostaa vain todelliseen tarpeeseen tai ainakin hyvin perusteltuun tarpeeseen. 

Meiltä jäi haasteessa välistä päivä 4, jolloin piti pukeutua sporttivaatteisiin. Meillä olisi ollut sporttivaatteita ja niitä käytämmekin, mutta päivä oli ensimmäinen jolloin pääsimme poistumaan kotoa ihmisten ilmoille sairastamisen jälkeen. Emme todellakaan halunneet pukeutua sporttivaatteisiin vaan päälle etsittiin lähes juhlavaatteita päivää juhlistamaan! 



Inspiroivaa uutta viikkoa! 



Ps. Itse en ole tainnut koskaan olla näin iloinen loman loppuessa. Arjen aloittaminen tuntuu kivalta. Kun on tarpeeksi paska loma, niin arkikin tuntuu juhlalta. (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta meillä siis sairastettiin vatsatautia torstaiyöstä seuraavan viikon perjantaihin.) 

8 kommenttia

  1. Voihan yrjö, aina se tulee kutsumatta ja viipyy pidempään kuin olisi soveliasta.
    Aivan ihana haaste ja ihan mieletöntä, että sait tyttären mukaan haasteeseen.
    Ihanaa viikkoa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikkoa myös sinulle!
      Tää vaatehaaste oli kiva toteuttaa just tytön kanssa.

      Poista
  2. no onpas ollut ikävä vatsatauti... meillä on nyt 1/5 menossa ja toistaiseksi näyttää lupaavalta että tähän se myös jää.... Toi vaatekaappihaaste oli hauska! Teki mieli osallistua itsekin kun instassa tätä teidän seurasin, meidämn 7v olisi ehkä jopa saattanut alkaa mulle kaveriksi :D mutta mulla ei ollut lomaa joten pyykkivuori kasvaa ja kaapit aamotti tyhjyyttään... :'D Harmi ja onni samaan aikaan, että pitää olla sairastavan taaperon kanssa kotona. --- äidillä on pyykkipäivä :D
    www.sangynalla.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti te muut säästytte! Ei ole kiva sairastaa.

      Poista
  3. Ihania asuja ja aivan mahtava haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haaste piristi kivasti pieleen mennyttä lomaviikkoa.

      Poista
  4. Tähän haasteeseen en ollutkaan vielä törmännyt. :) Vatsatauti on kyllä niin kamalaa ja kiertää lähes aina kaikki perheen jäsenet läpi. :(

    VastaaPoista
  5. Hauska haaste! Tulee erilaisia kokonaisuuksia viikon aikana paljon!

    VastaaPoista

Instagram