Huhtikuu 2021

sunnuntai 2. toukokuuta 2021


Huhtikuussa


- Ostimme pihaan pitkään haaveilemani tulipaikan omaan pihaan
- Esikoinen sai skootterin, mopokorttia hänellä ei vielä ole 
- Esikoinen on suorittanut mopokortin teoriakokeen, mutta käsittelykoe on vasta kolmen viikon päästä
- Minä tein oman version Rakkautta Koleran aikaan kirjan kannesta
- Ostin muutaman kerran kukkia kukkakaupasta piristämään arkea
- Kävimme miehen kanssa pariskuntavalokuvauksessa
- Yhtenä lämpimänä viikonloppuna tarkeni syödä ulkona aamupalan, lounaan ja päivällisen
- Kokosimme trampoliinin
- Pihaan nousi kevään ensimmäiset kukat
- Olen ostanut pihalle narsisseja ja orvokkeja






Huhtikuun kirjat


Kuuntelin huhtikuussa neljä äänikirjaa. Se on normaalia vähemmän, mutta kirjat olivat koskettavia ja hyvin kirjoitettuja. Voin suositella näitä kaikkia!


Linda Boström Knausgård, Lokakuun lapsi 

Linda Boström Knausgård on ollut useasti psykiatrisessa hoidossa vuosina 2013-2017. Kirjassaan hän kertoo lapsuudestaan, nuoruudestaan ja aikuisuudesta, johon kuuluu avioliitto, monta lasta ja avioero. Etukäteen minua kiinnosti se, että Linda oli kirjailija Klaus Ove Knausgårdin puoliso. Kirjaa kuunnellessa erityisesti psykiatriseen hoitoon liittyvät asiat kiinnostivat ja järkyttivätkin. Linda kuvaa muun muassa saamiaan sähköhoitoja. 


Susan Heikkinen, Pullopostia Seilin saarelta - Potilas nro 43 

Kirja kertoo Saima Rahkosen (1903-1959) tarinan sekä kertoo myös psykitrisen hoidon historiasta ja kehityksestä. Mielenkiintoinen, koskettava ja koukuttava kirja. 


Hanna Brotherus, Ainoa kotini 

Rehellinen ja avoin esikoisromaani lapsuudesta, perheestä, parisuhteista, äitiydestä ja elämästä. Rakastan autofiktiota ja tämä oli hyvin kirjoitettua ja ajatuksia herättävää kuunneltavaa. Hanna Brotherus lukee itse oman kirjansa. 50-vuotiaalla neljän lapsen äidillä on jo paljon elämänkokemusta. Pystyin samaistumaan monta kertaa kirjan aikana. 


Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja 

Romaani perustuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään. Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla. 1942 Voguen malli, Jessica May, lähtee Eurooppaan sotakirjeenvaihtajaksi. Hän kokee sotakauhuja, halveksuntaa, naisvihaa ja syrjintää, mutta hänellä on myös ystäviä. 2005 australialainen taidekuriiri D'Arcy Hallworth saapuu ranskalaiseen linnaan pakkaamaan arvokasta valokuvakokoelmaa. Kirjassa nämä kaksi aikatasoa yhdistyvät. Kirjaa kuunnellessa minua hieman häiritsi se, että mietin mikä voisi olla totta ja mikä kuvitelmaa. Erityisen kiinnostavaa olikin, kun kirjan lopussa kirjailija kertoi käyttämistää lähteistä. Ehdottomasti aion tutustua Lee Milleriin.  




Huhtikuun blogipostaukset


Kirjoitin huhtikuussa kuusi blogipostausta. Kolme suosituinta kirjoitusta olivat:


Voitin Instagramissa arvonnasta valokuvauksen kahdelle. Kävimme miehen kanssa muutama viikko sitten Ninnun kuvattavana. 


Kuvia ja kokemuksia yhdeltä huhtikuiselta viikolta. 


Kirjoitus siitä miten tämä toinen koronakevät eroaa ensimmäisestä. 
 



Hei hei huhtikuu! 

Tervetuloa toukokuu! 
 

10 kommenttia

  1. Tuosta trampoliinin kokoamisesta tulikin mieleen että jooh täällä se olisi kans edessä... miten se aina tuntuukin niin isolta työmaalta :D

    Aurinkoista toukokuuta!♥

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jo sen verran isommat lapset, että kokosivat trampan miehen ja minun ollessa kaupassa. Trampan purkamiseen ei aina löydy yhtä motivoitunutta porukkaa kuin kokoamiseen.

      Poista
  2. Huhtikuu meni kyllä aika nopeasti, vaikka joukossa oli yksi viikko, joka mateli ja mateli.... Meillä kun on töissä se kaikkein kiireisin aika juuri huhti-toukokuu, niin siksi se oli vähän outoa, että oli yksi viikko joka oli matomatala...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kevät on kulunut yllättävän nopeasti.

      Poista
  3. Aika kivan kuuloinen huhtikuu! Kaikkea hyvää myös toukokuulle Minna <3

    VastaaPoista
  4. Meillä olisikin tuo trampoliinin kokoaminen vielä edessä :D

    VastaaPoista

Instagram