Kevät vai kesä?
Kesä. Rakastan lämpöä, uimista, mekkoja, eväsretkiä, riippumatossa lojumista, suppaamista, mansikoita ja aamupaloja ulkona.
Järvi vai meri?
Meri. Tykkään uida aalloissa. Voin katsella pitkiä aikoja merelle ja kuunnella aaltojen ääntä. Ei järvissäkään mitään vikaa ole. Meren näkeminen on sisämaassa asuvalle harvinaisempaa ja siihen liittyy yleensä loma tai vähintään vapaapäivä.
Lenkkeily vai kuntosali?
Lenkkeily. Lenkille voi lähteä helposti ja luonnossa liikkuminen on ihanaa. Nyt olen lenkkeillyt säännöllisesti 5 viikkoa. Treenaan "nollasta viiden kilsan juoksijaksi" ohjelman mukaan.
Lukeminen vai kuunteleminen?
Kuuntelen paljon äänikirjoja. Tänä vuonna olen kuunnellut 28 äänikirjaa ja lukenut 8 kirjaa. Lukeminen on ihanaa, mutta nykyiseen elämäntilanteeseeni äänikirjat sopivat paremmin.
Tv-sarjat vai elokuvat?
Kotimaan vai ulkomaan matkailu?
Jos olisi mahdollista matkustaisin ulkomaille. Toisaalta niin kova hinku minulla ei vielä ulkomaille ole, että haluaisin matkustaa maski naamalla, käydä koronatesteissä ja hankkia ebglanninkielisiä todistuksia koronatestistä. Parempia aikoja odotellessa.
Rikkaus vai rakkaus?
Rakkaus. En vaihtaisi miestäni lottovoittoon. Kuka edes vastaisi tähän rikkaus?
Kissat vai koirat?
Koirat. Olen jo pitkään haaveillut koirasta, mutta en tee mitään aktiivisesti koiran hankkimisen eteen.
Hulavanne vai hyppynaru?
Hyppynaru. Maanantaina hypin viimeksi hyppynarulla. Se kuuluu treeniohjelmaani.
Risotto vai pasta?
Instagram vai TikTok?
Instagram on eniten käyttämäni some, joten vastaus on ehdottomasti Instagram. Instagramissa olen nimellä minnakil. Kirjoihin keskittyvä tilini on minnankirjahylly Välillä laitan nuorimman lapsen kanssa Barbie-kuvia instanuket tilille.
Mitä sinä olisit vastannut näihin kysymyksiin?
Voit vastata blogissasi tai kertoa edes yhden vastauksen kommenteissa.
Löysin tämän haasteen Blinger shimmer blogista.