Kysymyksiä ja vastauksia

perjantai 6. maaliskuuta 2020
Kaunismäessä blogin Virpi haastoi minut mukaan tähän kysymyksiä ja vastauksia-haasteeseen. Näihin on hauska aina välillä vastata. Ihan kuin lapsuuden ystäväkirja. Niistäkin pidin! 


1. Millainen oli lapsuudenkotisi?

Olen syntynyt Kouvolassa, asunut Mäntsälässä ja muuttanut Helsinkiin. Ensimmäiset lapsuusmuistoni ovat Helsingistä. Helsingissä asuimme kerrostaloissa. Ollessani 10 muutimme Heinolaan. Siellä asuimme rivitalossa. Vanhempani ovat eronneet minun ollessani alle kouluikäinen. Eron jälkeen olen asunut isäni kanssa. Minulla on kaksi siskoa isän uudesta liitosta. 






2. Mitä harrastit lapsena? 

Kävin erilaisissa seurakunnan kerhoissa. Oli tyttökerhoa, kokkikerhoa, kässäkerhoa ja kuviskerhoa. Heinolaan muutettuamme aloitin kuvataidekoulun.



3. Kaunein kukka?

Vaikea valita yhtä. Tykkään hortensiasta, pionista ja auringonkukista. Hääkimpussani oli tummanpunaisia ruusuja ja murattia.







4. Mikä elementti (vesi, maa, tuli, ilma) kuvastaa eniten sinua?

Tein ensimmäisen lyhyen ja leikkimielisen testin, jonka netistä löysin. Sen perusteella elementtini olisi vesi. Testin mukaan elän tunteella. Välitän läheisistäni syvästi ja olen hyvä kuuntelija. 





5. Oletko optimisti vai pessimisti?

Väitän olevani realisti, mutta pessimistiksi kai minua voisi kutsua. Optimisti-mieheni tasapainottaa tilannetta. 


6. Oletko aamun- vai illanvirkku?

Ehdottomasti aamuvirkku, vaikka lyhyet yöunet saavat minut väsyneeksi aamuisin. Jonkinlainen unikoulun paikka. Miten se onkin  niin vaikeaa mennä ajoissa nukkumaan?



7. Unelmamatka?


Koen, että ilmastonmuutoksen vuoksi on vähän noloa haaveilla matkustamisesta. Unelmamatkallani olisi aikaa pysähtyä, katsella nähtävyyksiä, nauttia luonnosta, lukea kirjoja ja syödä hyvää ruokaa sekä viettää aikaa läheisten kanssa. 





8. Milloin ostit viimeksi jotain itsellesi, mitä se oli? 

Olin talvilomalla äitini luona Espanjassa ja ostin itselleni vuosien tauon jälkeen Levikset ja vielä leveälahkeiset! (Minäkö puhuin edellisessä vastauksessa siitä, että on noloa matkustaa)



9. Lempikaupunkisi kotimaassa?

Tuoreena museokortin omistajana sanon Helsinki. Miten ihanan paljon siellä on museoita! Täällä Lahdessa on tällä hetkellä avoinna vain kaksi museota.  



10. Kolme elämäsi kauneinta asiaa?

Parisuhde, lapset ja rakkauteni kirjoihin. Olen ollut miehen kanssa yhdessä 20 vuotta. Koen, että meillä menee hyvin. Yhteistä aikaa vain on liian vähän. Se, että suhde voi hyvin näiden vuosien jälkeen on niiden monien parisuhdekurssien ansiota, joilla olemme käyneet. Meillä on neljä lasta. Kaikki erilaisia, mutta yhtä rakkaita. Nykyään kuuntelen paljon äänikirjoja ja hyvän kirjan kuunteleminen tai lukeminen on ihan parasta ajanvietettä.




Haastan tähän haasteeseen mukaan Päijät-blogien perustajan Johannan ja Oili-Marian Kahvimukin takaa-blogista





Ihanaa viikonloppua! 


12 kommenttia

  1. Nämä haasteet ovat aina niin hauskoja, niin lukea kuin vastaillakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina oppii muista ja ehkä itsestäänkin lisää näitä lukiessa ja näihin vastaillessa.

      Poista
  2. Juuri minäkin tein tämän haasteen omassa blogissani. Oli kiva palata vähän lapsuuteenkin tämän kautta.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa postauksesi.
      Rentoa viikonloppua!

      Poista
  3. Mukavaa viikonloppua myös sinulle! <3

    VastaaPoista
  4. Mä olen vesi myös :) Oppii taas paljon bloggaajasta näiden haasteiden kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva haaste ja on mukavaa, kun moni bloggaaja on lähtenyt tähän mukaan.

      Poista
  5. Nämä on tosiaan aina hauskoja tehdä ja lukea :).

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta! Nappaan kysymykset talteen ja vastailen tulevalla viikolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Innolla odotan, että pääsen lukemaan vastauksesi!

      Poista
  7. Nämä haasteet ovat todella kivoja tehdä ja myös lukea! Taas opin jotain uutta sinusta.
    Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista

Instagram