maanantai 15. heinäkuuta 2019

Lasten kanssa museossa - Lahden Radio- ja tv-museo


Minulla oli viimeisellä työviikolla ennen kesälomaa yksi hoitolapsi. Kotona oli myös meidän kolme koululaista sekä tuleva eskarilainen. Normaalin hoitoviikon ohjelma lähipuistoineen ja omassa pihassa leikkimisineen tuntui tylsältä. Usein olen kesäisin käynyt uimarannalla hoitolasten kanssa. Sekään ei viime viikolla houkutellut ilmojen ja järvien lämpötilejen puolesta. Niinpä keksin muuta, hieman normaalista poikkeavaa ohjelmaa viimeiselle viikolle ennen kesälomaa.



Viimeisenä päivänä ennen lomaa vein lapset Lahden Radio- ja tv-museoon. Mukaan lähti myös ystäväni omien lastensa kanssa. Ihmeteltävää löytyi jo museon pihalta. Siellä oli nimittäin kolme vanhaa puhelinkoppia sekä aito englantilainen kaksikerroksinen bussi.





Lasten mielestä parasta oli päästä itse esiintymään televisioon. He jaksoivatkin leikkiä pitkään kameran edessä. Museossa oli erilaisia vaatteita ja asusteita esiintymistä varten. Ruudulle sai vaihdettua erilaisia taustoja. Oli muun muassa sääkartta, talvimaisema, kissa ja palava nuotio. Normaalisti oman tv-ohjelmansa saisi nauhoitettua itselleen muistoksi. Meidän käynnillämme tallennuksessa oli jotain ongelmaa eikä se toiminut. Asia ei haitannut meidän innokkaita esiintyjiä.


Puolen tunnin välein museossa esitetään noin 10 minuuttia kestävä radio- ja tv-museon esittely. Se oli niin mielenkiintoisesti tehty, että lapsetkin jaksoivat sen katsoa.



Kiinnostavaa oli nähdä olohuoneita eri vuosikymmeniltä. Kun astuit vuosiluvun päälle, vaihtui seinällä kuva olohuoneesta vastaamaan kyseessä olevaa vuosikymmentä. Alla olevassa kuvassa on olohuone 80-luvulta.


Museossa pääsi katsomaan pätkiä suosikkiohjelmista eri vuosilta.


Sekä kuuntelemaan pätkiä radio-ohjelmista eri vuosilta.


Museon pääsymaksu on aikuisilta 10 euroa. Lapset pääsivät ilmaiseksi.



Museoissa tulee käytyä aivan liian harvoin. 

Mikä on sinun suosikkimuseosi?

10 kommenttia

  1. Museoissa tulee kyllä ihan liian harvakseltaan käytyä vaikka itse historiaa rakastankin!

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä mainio paikka käydä, kiva kun esittelit museota blogissa :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että oot vienyt lapsesi museoon! Mä rakastan museoita ja suosikkeihin lukeutuu varmaan tällä hetkellä Muumimuseo sekä Jyväskylän taidemuseo. Pitäisi tosin käydä useammin!! On ne vaan niin kivoja paikkoja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumimuseo olisikin kiinnostava myös lasten kanssa.

      Poista
  4. Meidän lasten suosikkeja ovat olleet Heureka ja Luonnontieteellinen museo. Kaikki sellaiset näyttelyt, joissa pääsee itse tekemään tai kokeilemaan kiinnostavat. Tämä oli kiva vinkki, täytyy pistää muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnontietellisessä ollaan käyty koko perheen kanssa. Heurekassa on käynyt vain yksi lapsista. Sinne pitäisikin mennä.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen paikka, täytyykin pitää mielessä jos joskus tuolla päin tulee piipahdettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Sekä aikuiset ja lapset viihtyvät. :)

      Poista