Kun ferritiiniä ei tarvitse mitata

maanantai 22. lokakuuta 2018

Olen ollut jo jonkin aikaa väsynyt. Töiden jälkeen on tehnyt mieli vain maata sohvalla. Kävelylenkit ovat olleet rauhallisia. En ole enää edes haaveillut juoksemisen aloittamisesta. Kunto vain on niin huono. Puhelimessani on sovellus, joka mittaa mm. pulssin, hapetuksen ja stressin. Olen ollut yllättynyt, miten korkeat leposykkeet minulla on. Kai se on nämä kuormittavat ruuhkavuodet.




Netissä olen törmännyt viime aikoina usein ferritiiniä eli varastorautaa koskeviin kirjoituksiin. Siitä, miten ferritiiniarvot olisi hyvä katsoa naisilta säännöllisesti ja siitä, miten Suomessa lääkärit eivät juuri ferritiiniä määrää tutkittavaksi.


Soitin terveyskeskukseen ja kerroin oireistani. Hoitaja teki minulle pyynnön verikokeisiin. Otettaisiin PVK, kilpirauhaskokeita ja sokeriarvoja. Kysyin ferritiinin ottamisesta. Sen määrää kuulemma vain lääkäri, joten sitä ei otettu. Labra-ajan sain parin viikon päähän.


Soitin tk:een jo samana päivänä, kun olin verikokeissa käynyt varatakseni soittoaikaa tulosten kuulemiseen. Hemoglobiini olikin jo vastattu. Se oli 101! Anemian eli alhaisen hemoglobiinin alaraja on 117 ja minun hemoglobiinini on ollut aina n. 130-140. Aikamoinen pudotus siis. Hoitaja käski syödä rautaa. Kysyin taas ferritiinistä. Sillä ei kuulemma ole väliä, koska minulla on alhainen hemoglobiini. Ferritiinikin olisi alhainen.


Tämän jälkeen olen jutellut aiheesta monen some- ja oikean elämän tutun kanssa. Esimerkiksi ystävälläni on paljon korkeampi hemoglobiini kuin minulla ja silti lääkäri määräsi hänelle tupla-annoksen rautaa + luontaistuotekaupan rautaa vielä lisäksi.

Näiden keskustelujen jälkeen soitin vielä uudestaan terveyskeskukseen. Selvisi, että kilpirauhaskokeet ja sokeri olivat viitearvoissa eli normaalit. Kysyin vielä rauta-annokseni riittävyydestä ja siitä, että eikö selvitetä mistä tämä johtuu. Anemiahan ei ole sairaus vaan seurausta jostakin. Hoitaja lupasi esitellä asiani lääkärille. Myöhemmin hoitaja soitti takaisin. Lääkäri sanoi, että voin syödä enemmän rautaa, jos maha kestää. Kolmen kuukauden päästä katsotaan lanbrat uudestaan. Jos hemoglobiini ei ole noussut, tutkitaan tarkemmin.

Tällä hetkellä syön yhden Obsidanin ja otan nestemäistä luontaistuotekaupan rautaa lisäksi. Syön B12 vitamiinia ja foolihappoa sekä C ja D vitamiinia. Syön taas useammin lihaa. Rauta pitää ottaa tyhjään vatsaan ja esimerkiksi tee haittaa raudan imeytymistä. Yritän ottaa näitäkin asioita huomioon.

Oletko sinä mittauttanut ferritiini-arvosi? 

Energistä viikkoa! 

Ps. Postauksen kuvat on otettu Espanjasta.


Edit.

Tammikuussa kävin verikokeissa Puhti-palvelun kautta. Käy lukemassa: Kun minulta mitattiin ferritiini.

26 kommenttia

  1. Itsellä mittaillaan arvoja useasti kun sairastan basedowin tautia, joten ferrien ottaminen on tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti googlata tuo basedow. En muista sellaisesta sairaanhoitajanakaan kuulleeni.

      Poista
    2. Hei Melissa, mikä yhteys raudalla on basen kanssa? Mielenkiinto heräsi kun itelläkin ollut base-epäily

      Poista
  2. Kerroinkin omasta kokemuksestani toisaalla, ja se on se, että vaikkei hemoglobiinini ole kaksinen (pienenä kärsin jatkuvasti anemiasta), ferritiiniarvo on silti koholla. Ja jos ferritiini on koholla, rautavalmisteiden käyttöä tulee välttää. Eli kyllä musta edelleen kuulostaa tosi erikoiselta, ettei sitä muka voi mitata muuta kuin lääkärin määräyksellä (itse pyysin työterveyshoitajalta lähettään labraan ja se oli sillä selvä), että saisi edes varmuuden asiasta. On tulos sitten liian alhainen, sopiva tai korkea ferritiini, mutta ainakin tietäisi, mikä on tilanne.
    Mulla ainakin vaikuttaa kaikki epävarmuus alitajunnassa ihan selvästi stressitasoon ja sitä kautta leposykkeeseen, joka mulla on aina ollut korkea, mutta tässä viime viikkoina huidellut ajoittain reippaasti yli sadan, kun olen stressannut muutamaakin terveyteen liittyvää asiaa (työ- ja muiden asioiden lisäksi). Eikä varsin helpota oloa, kun alkaa stressamaan sitä korkeaa sykettäkin..

    Edelleen toivon, että sun olo kohenee ja jaksat paremmin.

    VastaaPoista
  3. Lisää magnesium listalle, valitettavan usein sen tarve unohtuu näissä rautakeskusteluissa.

    VastaaPoista
  4. Minulla on rauta mitattu viimeksi varmaan yläasteella (olen 21v), joten ehkä se voisi olla hyödyllistä taas jälleen. :'D Varsinkin kun itsekin tunnen oloni aika usein jotenkin vetämättömäksi. Myös sen takia se olisi hyödyllistä, koska olen ajatellut vähentää lihaa ruokavaliostani ainakin aluksi, ellen sitten kokonaan ala kasvissyöjäksi.

    https://venlaslittlediary.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain muistan lukeneeni, että hemoglobiinia ja ferritiiniä pitäisi naisilta mittaillakin aina välillä. En kyllä muista, miten usein.

      Poista
  5. Itsellä ei ole omakohtaista kokemusta, eikä tarvetta tähän. Veljentytöllä todettiin alhainen ferritiinitaso, ja tytössä on tapahtunut huima ero entiseen varastorautatason kohottua. Toivottavasti saat apua. Yleensä ottaen tuntuu tästä tulleen muotiasia. Jokainen diagnosoi tämän itselleen. Toki testin ottaminen on käsittääkseni edullista ja tosiaan liittyy mainitsemiisi oireisiin. En todellakaan vähättele kokemaasi! Tiedän ja olen nähnyt mitä asian kuntoon saattamiseksi tapahtuu. Kommentointini oli lähinnä tähän yleiseen keskusteluun, jossa kaikki ovat sitä mittauttamassa. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu tosiaan olevan tämän hetken "muotiasia" tämä ferritiini. Facebookissa on ryhmäkin aiheesta: alhaiset rautavarastot ilman anemiaa. En kuulu ryhmään, koska en tiedä rautavarastoistani ja minulla on anemia.

      Poista
  6. Mulla mitataan säännöllisesti pvk ja siinä sivussa myös hb-arvot. Ne ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet hyvällä tasolla.

    Hyvä, että sun väsymykseen löytyi (todennäköisesti) syy ja pääset buustamaan rautatasoja. Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Toivottavasti rautakuuri tehoaa. :)

      Poista
  7. En ole mittauttanut, mutta kävin verenluovutuksessa vähän aikaa sitten ja hemoglobiinini oli 134, joten luulen, että kaikki on kunnossa. Syön monivitamiinia, magnesiumia ja vielä erikseen d-vitamiinia, en ole sitten toisen synnytykseni miettinyt edes rauta-arvoja. Olisi varmaan nekin hyvä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet käynyt verta luovuttamassa! Itse olen käynyt viimeksi vuosia sitten. Viimeksi ei onnistunut, kun olin karanteenissa Espanjan matkan vuoksi. Ja nyt ei taida olla pitkään aikaan asiaa tämän anemian takia.

      Poista
  8. Tää oli hyvä muistutus itselle käydä mittauttamassa arvot!

    Lääkäreillä ei ylipäätään tunnu olevan ymmärrystä etsiä oireiden syytä, vaan hoitaa pelkkiä oireita. Tämä tulee tosi usein esiin ainakin ihosairauksien kohdalla, kun määrätään kortisonia kortisonin perään ja ihmetellään kun oireet aina palaavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä! Kunnallisella puolella ei taida olla aikaa ja rahaa. Välillä tuntuu, että potilaan pitää olla itse tosi aktiivinen halutessaan hoitoa.

      Poista
  9. On mitattu ja olen saanut rautainfuusioita vuosia, mutta melkoista tappelua on hoidonsaanti raudanpuutteen kanssa, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, että olet joutunut tappelemaan asian takia. Eihän sen niin pitäisi olla. :(

      Poista
  10. Tyttärellä hemoglobiini 128 ja ferritiini 10, eli on se kyllä tärkeää mitata kuitenkin, se ferritiini. Mutta lääkäri hok vain, tämä on aivan normaalia, no ei se kyllä ole. Kaikenlaista.

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkäreillä tuntuu olevan varsin erilaisia suhtautumistapoja siihen, mikä on riittävä ferritiini arvo. Lahdessa terveyskeskuksessa ei ihan helposti ferritiiniä edes mitata. Hemoglobiini tuntuu riittävän.

      Poista
  11. Ferritiini on ollut tapetilla nyt kyllä jokaisesta tuutista ja se on vain hyvä asia. Monesti jää tuo nimenomainen arvo tutkimatta ja sitten ihmetellään että mitäs seuraavaksi...

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ferritiinistä minäkin olen lukenut monesta lähteestä ja siitä, miten se olisi etenkin naisilta hyvä mitata. Mutta eipä sitä niin vain julkisella puolella mittauteta, vaikka on kohonnutta sykettä ja hengästymistä sekä väsymistä. Rautaa syön, joten toivottavasti rautavarastot täyttyvät.

      Poista
  12. Ferritiini on hävettävän huonosti tunnettu asia suomalaisessa terveydenhuollossa. Itsekin alhaisesta, välillä kriittisenkin alhaisesta ferritiinistä kärsivänä, en voi muuta tehdä kuin tsempata, että jaksat aina kysyä ferritiinin vaikutuksesta lääkäreiltä ja ottaa siitä lisää selvää. (Jostain kumman syystä meidän potilaiden on itse huomioitava tämä asia, koska niin harva lääkäri tunnistaa ja osaa asian.) Hemoglobiinilla ei ole mitään tekemistä heikon ferritiiniarvon kanssa ja joskus jopa vielä viitearvoissa oleva ferritiiniarvo saattaa aiheuttaa hyvin suuria haasteita kantajalleen. Itselläni haasteet tulevat, kun ferritiini menee alle 40:n, vaikka alaraja taitaa olla joku 10. Tsemppiä matkaan! Meitä on monia - ja kaikki ei valitettavasti ole ruuhkavuosien syytä. Toki ei kaikki ole ferritiinistäkään johtuvaa, mutta kyllä asia kannattaa selvittää, jos siihen on viitteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai hemoglobiinilla ja ferritiinillä joku yhteys on? Minun oireeni johtuvat alhaisesta hemoglobiinista eli anemiasta. Ferritiiniarvoani en tiedä. Nyt syön rautaa ja tammikuussa uudet verikokeet. Jos oireet eivät helpotu ja hemoglobiini nouse niin sitten lisää tutkimuksia.

      Poista
  13. Eipä ole tullut käytyä mittauttamassa arvoja, voisi olla ihan hyvä idea. Raskausaikoina rauta-arvoja seurattiin tiheästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli mieleen mittauttaa arvot vasta sitten, kun oli jo paljon oireita, joista olin jo jonkin aikaa kärsinyt.

      Poista

Instagram