Minnan täydellinen päivä

perjantai 31. tammikuuta 2020
Minulle on jo jonkin aikaa tullut äitini tilaamana Me Naiset. Lehti on yllättänyt positiivisesti.  Lehden lopussa on yhden sivun juttu, jossa joku julkisuuden henkilö kertoo siitä, minkälainen olisi hänen täydellinen päivänsä. Koska minä en pääse Me Naisten haastateltavaksi, niin julkaisen oman täydellisen päiväni täällä blogissani.




Minnan täydellinen päivä





Minna 

Syntyi: Lokakuussa 1978.
Asuu: Lahdessa miehen ja 4 lapsensa kanssa.
13v poika, 12v poika, 9v tyttö, 6v tyttö
Kirjoittaa blogia.
Lopettaa kesällä perhepäivähoitajan työt eikä tiedä, mitä tekee seuraavaksi.
Jossain kaapin pohjalla on sairaanhoitajan tutkintotodistus.
Mistä heräisin: Omasta sängystä. Ilman herätyskelloa.
Millainen sää olisi: Aurinkoinen. Tykkään enemmän kesästä kuin talvesta.
Mitä söisin aamiaiseksi: Illalla jääkaappiin laittamaani tuorepuuroa. Sen päällä olisi pähkinöitä, hedelmiä ja marjoja.






Mitä pukisin päälleni: Haluaisin käyttää enemmän hameita ja mekkoja. Silti olen melkein aina farkuissa tai collegehousuissa.
Minne menisin: Aamukävelylle jonnekin kauniiseen paikkaan kameran kanssa.





Kenelle kokkaisin: Mielellään en kokkaisi kenellekään vaan menisin valmiiseen ruokapöytään. Arkisin kokkaan hoitolapsille ja omalle perheelle. Mies hoitaa yleensä kokkaamisen viikonloppuisin.
Minkä biisin kuuntelisin: Jari Sillanpään Malagaan. Siitä tulee aina iloinen ja odottava matkafiilis. Soitan biisiä aina ennen Espanjaan lähtöä. Äitini asuu miehensä kanssa talvet Espanjassa, joten Espanjassa on tullut käytyä useammankin kerran.




Mitä lukisin: Kesken olevaa kirjaa. Tällä hetkellä minulla on kesken Eeva Kilven Unta vain. Äänikirjana minulla on kesken Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Tämän vuoden ensimmäinen lukemani kirja oli Cristina Sandun Vesileikit. 





Kenelle soittaisin: Soitan puhelimella yleensä vain miehelle ja lapsille. En soittele niinkään kysyäkseni kuulumisia, vaan saadakseni nopean vastauksen johonkin kysymykseen tai ilmoittaakseni jotain. Oikeastaan käytän puhelintani kaikista vähiten soittamiseen. Whatsappia käytän eniten. Instagramia tulee myös käytettyä paljon. Blogipostauksetkin teen nykyään pääsääntöisesti kännykällä.
Mitä uutta haluaisin oppia: Minulla on ollut jo pidempään kestohaaveena oppia valokuvaamaan. En tosin ole tehnyt asian eteen mitään. Kuvatkin otan kännykällä. Ehkä vielä joskus osallistus valokuvauskurssille.





Millainen olisi täydellinen ilta: Illanvietto ystävien kanssa. Iltaan kuuluisi hyvää ruokaa. Ruoka voisi olla tapas-tyyppistä tai jopa pelkkää naposteltavaa. Hauskoja juttuja ja hyvää juomaa. Joku pakopelikin voisi olla kiva. 



Mitä sinun täydelliseen päivään kuuluisi?

8 kommenttia

  1. Ihanan kuuloinen olisi sun täydellinen päivä. Minun päivääni kuuluisi myös herääminen ilman herätyskelloa, voisin herätä tai mennä nukkumaan hotellin lakanoihin ja päivää viettäisin kaksin mieheni kanssa, käytäisiin leffassa ja syötäisiin kunnon pihviateriat :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa sinunkin täydellinen päivä.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Kiva juttuidea. Taisin joskus kauan sitten tehdä vähän vastaavan matkailuteemalla. Piti oikein etsiä juttuni vuosien takaa tämän innoittamana - ehkä jos haluat tehdä toisenkin samantyyppisen jutun, niin tsekkaa tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa postauksesi. Kiva idea! Ehkä tartun siihen jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Tällä hetkellä mun täydellinen päivä oli päivä luonnossa, Lapissa, jossa on oikeasti talvi. Rauhallinen patikointi jonnekin laavulle, jossa nuotion äärellä tulen lämmittäessä loimutettaisiin lohta ja jälkkäriks paistettaisiin lettuja. Retken jälkeen lämmittelemään saunaan ja lopuksi nukkumaan paksujen peittojen alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Lappiin haluaisin joskus matkustaa.

      Poista
  4. Tää onkin kiva postaus idea. :) Mun täydelliseen päivään kuuluisi ainakin herääminen ilman kiirettä ja valmis aamupala. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa sinunkin täydellisen päivän aloitus!

      Poista

Instagram