Vuoden viimeinen arkiviikko

maanantai 23. joulukuuta 2019
Tänään olemme olleet koko perhe lomalla. Päivään on mahtunut ruokaostoksia ja viime hetken lahjaostoksia. Olen ehtinyt myös pelaamaan tyttöjen kanssa Afrikan tähteä ja Kimbleä. Pojat olivat Suurhallilla. Toinen pelaamassa salibandya ja toinen koripalloa. Palataan kuitenkin vielä viime viikkoon tämän blogipostauksen myötä. 


Viime viikolla


Tein Soppa 365-sivuilta löytyneen ohjeen mukaan lakutalon. Tähän tarvittiin 12 pötköä lakuja ja 2 pakettia lakumattoa. Toinen paketti kattoon ja toinen talon lattiaksi. Piparkakkutalon olen tehnyt jo aiemmin. 




Torstaina juhlittiin päiväkodin joulujuhlaa. Lauantaina oli koulun joulujuhlan vuoro. Koulun joulujuhlan jälkeen menimme ystäväperheen kanssa ravintolaan syömään. Olipa hauska tapa aloittaa loma.




Joulukortit jäivät tänäkin vuonna lähettämättä. Yritin ottaa lapsista sisaruskuvaa somen kautta jaettavaksi. Vielä on se täydellinen kuva ottamatta.






Minä en oikein osaa käyttää mekkoja tai hameita. Tämän joulun olen kuitenkin ajatellut viettää mekossa. Vasemmassa kuvassa on neulepaita (Vila) ja hame (Primark). Jalassa maiharit  (Dr.Martens). Oikeassa kuvassa The Joulumekko (HM) ja jalassa samaiset Dr. Martensit. Tämä mekko ei kiristä eikä purista. Suunnitelmissa on viettää jouluna 24/7 tässä mekossa. Mekon näin Sutkautuksia blogin Tarun päällä ja mun oli ihan pakko saada mekko! Samalla kun opettelen mekkojen ja hameiden käyttöä opettelen myös korvisten käyttöä monen vuoden tauon jälkeen.




Sunnuntaina järjestimme joulun etkot. Kutsuimme isäni vaimoineen ja sisareni perheineen meille. Tarjolla oli riisipuuroa, saaristolaisleipää, kirjolohiviettelystä, loimulohta, juustoja ja joulutorttuja.





Hauskaa, rauhallista, rentoa ja juuri sellaista joulua, kun jokainen tarvitsee! 

10 kommenttia

  1. Oikein ihanaa joulua koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  2. Tuollaisen lakutalon voisin itsekin joku vuosi tehdä :D

    VastaaPoista
  3. En olekaan moista taloa ennen nähnyt, aika huikea idea. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri vinkkasi ja netistä löytyi selkeät ohjeet.

      Poista
  4. Todella mielenkiintoinen tuo lakutalo! Kaunis joulumekko sinulla ja varmasti mukava, kun ei kiristä mistään!

    VastaaPoista
  5. Mä en ole koskaan aikaisemmin edes kuullut lakutalosta! Pelkästään suolaisesta versiosta ja toki nyt tietenkin piparisesta. Mutta on kyllä hauska idea myös tuo laku! :)

    VastaaPoista

Instagram