Syyskuu 2019

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Syyskuussa


- Meillä oli ainakin kuusi vanhempainiltaa
- Yhtenä viikonloppuna kenelläkään perheen lapsista ei ollut turnausta
- Muina viikonloppuna turnauksia oli yleensä kaksin kappalein
- Otin tytöistä valokuvia numeroilmapallon kanssa - toinen on täyttänyt tänä vuonna 9 ja toinen 6 (syntymäpäivät olivat kyllä jo talvella ja kesällä)
- Toinen poikamme täytti 12
- Sama poika innostui piirtämään tusseilla, hän käyttää monta tuntia viikosta piirtämiseen
- Kuuntelin 5 äänikirjaa ja luin yhden kirjan
- Kävimme Flamingossa ja Jumbossa oman perheen kesken sekä yövyimme hotellissa
- Minulta jäi useampi "viikkoraportti" kirjoittamatta blogiin
- Telkkarista katsoin miehen kanssa muutaman jakson Sykettä
- Olen alkanut miettimään ensi syksyn työkuvioita (oi, miksi en osaa elää tätä hetkeä?)





Syyskuun kirjat


 
Tara Westover, Opintiellä
Kristiina Saha, Minäpäivät
Mikko Toiviainen, What's up elämä
Pajtim Statovci, Kissani Jugoslavia
Tuomas Kokko, Tosi kivat juhlat
Aino Vähäpesola, Onnenkissa

 
 
Syyskuun parhaaksi lukukokemukseksi valitsin Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian. Tara Westoverin Opintiellä on vahva kakkonen.
 
 
Kirjoitin kirjoista näin edellisessä kirjoituksessani Kolmen kuukauden kirjat - heinäkuusta syyskuuhun :
 
Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia kertoo maahanmuuttajaperheestä, mahdottomasta rakkaudesta, kuolemanpelosta ja kauniista kissasta. Kävin katsomassa kirjasta tehdyn näytelmän vuosi sitten Kansallisteatterissa. Näytelmä oli vaikuttava kokemus. Nyt luin kirjan ja vaikutuin lisää.

Tara Westoverin Opintiellä kertoo Idahossa asuvan seitsenlapsisen mormoniperheen nuorimman lapsen uskomattoman tarinan. Perhe odottaa maailmanloppua ja valmistautuu siihen säilömällä persikoita, varastoimalla aseita ja kätkemällä bensiininä maahan. Perheen lapset eivät käy koulua eikä perhe käytä terveydenhuollon palveluja vakavimmissakaan vammoissa. Perheen psyykkisesti sairas isä pitää niitä hallituksen salajuonena. Kirjassa on paljon kuvausta Taran väkivaltaisesta lapsuudenperheestä. Tara pääsi lopulta Cambridgeen ja Harvardiin. Fiktiona tämä kirja olisi ollut epäuskottava ja omituinen, mutta tositarinana tämä pysäytti ja jäi pitkäksi aikaa mieleen. Myös Barack Obama on tätä kirjaa suositellut.





Kirjoitin syyskuussa vain kuusi blogikirjoitusta. Se on vähiten tänä vuonna. Oman ajan käytin kirjojen lukemiseen ja kuuntelemiseen. Saatoin jopa miettiä, että onko blogin kirjoittamisessa edes mitään järkeä. Tuntuu, ettei minulla ole aikaa ja taitoja tehdä blogista sellaista kun haluaisin. Tätä olen miettinyt ennenkin. Aina päädyn jatkamaan blogin kirjoittamista ja päätän, että se on riittävän hyvä sellaisena kuin on.

Syyskuun luetuimmat blogikirjoitukset

1. Illalla pelataan Afrikan tähteä

Ikivanha blogipostaus vuodelta 2014, joka taitaa oikeasti kiinnostaa vain robotteja.

2. Viisi vanhempainiltaa ja yhdeksät treenit

Syyskuun kuudesta vanhempainillasta viisi oli samalla viikolla. Viikkoihimme kuuluu paljon myös lasten vientiä treeneihin. Tämä kirjoitus on viikkoraportti.

3. Helpot eväät metsäretkelle

Kävimme lähes koko perheen kanssa metsäretkellä. Retki ei vaatinut juurikaan suunnittelua tai valmistelua, koska helpot ja terveellisetkin eväät löytyivät menomatkalla kaupasta.

4. Viikko, jolloin en mennyt katsomaan elokuvaa lempisarjastani

Tämäkin blogikirjoitus on viikkoraportti. Elokuva on tietenkin Downton Abbey, jota en ehtinyt katsomaan koko syyskuun aikana.

5. Pupusukat + linkki ohjeeseen

Ihmiset ovat ilmeisesti kaivaneet puikot ja langat esiin syksyn tullen, koska tämäkin vanha postaus on noussut luetuimpien kirjoitusten joukkoon. Olen neulonut pupusukat kahdelle kummitytölle. Ovat kyllä söpöt sukat, varsinkin pienessä koossa.



Millainen oli sinun syyskuu?

Ihanaa lokakuuta!

10 kommenttia

  1. Ihan mahtava tuo hyppykuva! Ihana syyskuu ja toivottavasti myös tämä kuukausi tuo kivoja juttuja mukanaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva kuvaa mielestäni hyvin sitä tunnelmaa, joka meillä oli hotellilomalla.
      Ihanaa lokakuuta sinulle! <3

      Poista
  2. Ihanan aktiivinen syyskuu! Ja voi vitsit, pupusukat oli ihanat! Muistan postauksesi ja se on tallessa vielä vastaisuuden varalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupusukat on söpöt! Nyt takana on pitkä jakso neulomattomuutta.

      Poista
  3. Syyskuu tuntui menevän aika nopeasti :) Ainakin vietimme meidän tyttöjen yhteisiä syntymäpäiviä.

    VastaaPoista
  4. Täälläkin syyskuu vain hurahti, ja elämme arkea vain yhden vauvan kanssa. Taitaisi aika karata käsistä jos koittaisin handlata noin monet treenit ja vanhempainillat ja vielä lukeakin jotain. Ehkä harjoittelu tekee mestarin? Mukavaa lokakuuta!

    www.heiblondi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkeenpäin muistin, että mies hoiti suurimmanosan vanhempainilloista ja minä olin flunssassa. Se ei estänyt työntekoa tai treenikuskauksia.

      Poista
  5. Sulla on kiva tyyli kirjoittaa ja hauskoja oivalluksia <3

    VastaaPoista

Instagram