maanantai 8. heinäkuuta 2019

Monen vuoden tauon jälkeen Korkeasaaressa - kannattiko käydä?




Tapasin viime viikonloppuna pitkästä aikaa ystäväni ja hänen lapsensa. Sovimme tapaamisen Korkeasaareen. Edellisestä Korkeasaaren käynnistäni olikin jo vierähtänyt useampi vuosi. 9- ja 5-vuotiaat seuralaiseni eivät muistaneet Korkeasaaressa koskaan käyneensäkään. 9-vuotias on muistaakseni käynyt Korkeasaaressa vauvana. 



Kiertelimme Korkeasaarta ja katselimme eläimiä. Lapset lukivat innoissaan karttaa, joka kannattaa ottaa mukaan lipunmyynnistä. Korkeasaaressa on tiettyinä päivinä ja kellonaikoina eläintuokioita. Me pääsimme vuohien aitaukseen silittelemään vuohia, kävelimme kengurujen aitauksen läpi kengurupolkua pitkin sekä näimme apinoiden ruokinnan ja kuulimme Korkeasaaren berberiapinalaumasta. Lauman apinat on pelastettu huonoista oloista esimerkiksi lopetetuista eläintarhoista ja yksityisiltä ihmisiltä. Yhtä apinaa oli pidetty 15 vuotta lintuhäkissä.




Pikkumangustit olivat hauskaa katsottavaa. Niiden touhuja voi seurata myös Korkeasaaren Livekamerasta.



Minulle oli positiivinen yllätys, miten paljon eläintensuojelutyötä Korkeasaari on tehnyt pitkän historiansa aikana. Käynnistä jäi todella positiivinen kuva. Turhaan olen vältellyt eläintarhoja. Ainakin Korkeasaarta.


Meidän oli tarkoitus paistaa makkaraa jollakin Korkeasaaren grillauspaikalla. Unohdin ottaa mukaan tulitikut ja sytytyspalat. Niitä saisi toki ostettua myös paikanpäältä. Päädyimme kuitenkin helppoon ja herkulliseen vaihtoehtoon ja söimme Karhu-ravintolassa. Kasvishampurilainen bataattiranskalaisilla oli maistuva vaihtoehto. Omina eväinä meillä oli pullaa ja mansikoita. Jätskit ostimme jätskikioskista. Porkkanakakusta tykkäävät tyttöni eivät voineet olla maistamatta Valion uutuusmakua, porkkanakakkujäätelöä. Porkkanakakkujäätelö saa kummankin tytön suositukset.




Oletko käynyt Korkeasaaressa tai muissa eläintarhoissa?

18 kommenttia:

  1. Kivan oloinen Korkeasaaren reissu teillä :) Mullakin on vierähtänyt jo monen monta vuotta viime kerrasta, pitää yrittää joku kerta käydä taas.

    VastaaPoista
  2. Itse en ole koskaan Korkeasaaressa käynyt, mutta on ehdottomasti vierailulistalla kunhan neiti vielä hieman tuosta kasvaa - ellei sitten jo parin viikon päästä sinne eksytä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä aikuisillekin paljon nähtävää ja uutta tietoa.

      Poista
  3. Olen ollut Ruotsissa kahdessa eri eläintarhassa sekä Korkeasaaressa. Muutama vuosi sitten olen viimeksi ollut viimeksi mainitussa. Vinkki vitonen, jos haluaa nähdä ne kissaeläimetkin liikkeessä, niin kannattaa mennä hiukan viileänä ja tihkusateisena päivänä. Lämpimänä aurinkoisena päivänä, ne yleensä köllii piiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikeri pötkötteli ja vain häntä heilui ja tassuja ojenteli. Leopardit olivat liikkeellä. Meidän vierailuun mahtui aurinkoa ja sadetta.

      Poista
  4. Korkeasaaressa tuli itsekkin nyt käytyä oman tytön kanssa kesän alussa. Olemme aina tykänneet ja viihtyneet hyvin, kun olemme käynneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettele, että olette tykänneet ja viihtyneet.

      Poista
  5. Kiva postaus! Me ollaan menossa aika pitkän tauon jälkeen tänä kesänä Korkeasaareen. Hyvä kesä mennä, kun ei kuuma niin eläimet liikkuu paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään meillä 12 astetta. Saisi olla hieman lämpimämpää. Silläkin riskillä, että eläimet liikkuvat vähemmän.

      Poista
  6. Omastakin reissusta Korkeasaareen on mennyt jo 5 vuotta! Ehkäpä saisin vielä teinin mukaan, jos oikein kauniisti pyytäisin!
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käyntiä Korkeasaaressa. Minunkin pitäisi viedä omat teinit sinne. Eivät tällä kertaa olleet mukana.

      Poista
  7. Käyn korkeasaaressa joka kesä, mistä lie tullut tapa, mielestäni tiikerit on parasta siellä!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikeri oli vaikuttava, vaikka makoilikin. Tassun venyttely oli jo varsin upea näky. Ei mikään pikku kisu.

      Poista
  8. Olipa kiva lukea juttu teidän näkövinkkelistä, koska itse käy siellä vuosittain ja mietin, ennen kuin aloin lukea, että olenkohan vain tottunut käymään siellä, mutta ei. Kyllä se on kiva paikka muistakin, näköjään, ja hyvä niin. Korkeasaarelle iso käsi kaikesta siitä eläinsuojelutyöstä, mitä siellä tehdään, se on tosi iso plussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin vaikuttunut juuri tuosta eläinsuojelutyöstä. Ajattelin paljon negatiivisemmin eläintarhoista ennen käyntiä Korkeasaaressa. Toki joka paikassa asioita ei valitettavasti ehkä hoideta yhtä hyvin kuin Korkeasaaressa.

      Poista
  9. Korkeasaaressa olen käynyt, mutta siitä on hyvin pitkä aika. Viime vuonna kävimme perheen kanssa Ähtärin eläinpuistossa sekä Ruotsin Kålmordenissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole käynyt Ähtärissä koskaan. Joskus lapsena olen käynyt Kålmordenissa.

      Poista