Toukokuu 2019

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019




Toukokuussa

- Herkuttelimme vappubrunssilla bageleillä.
- Kokeilin Curly Girl- metodia.
- Vietin viikonlopun Hotelli Versossa.
- Olin pojan mukana koristurnauksessa Jyväskylässä.
- Pohdin sitä miten paljon vanhempien pitää osallistua lasten harrastuksiin.
- Kerroin mitä me teemme lasten harrastusten eteen.
- Osallistuin Päijät-blogien ensimmäiseen tapaamiseen laukku- ja asusteliike Bottegassa.
- Olin päivän keijuna Enonsaaressa.
- Nuorimman kerho loppui, syksyllä hän menee esikouluun.
- Koululaisilla oli kevätjuhla.
- Minä kävin terassilla 16 naisen kanssa. Kaikkia meitä yhdisti ainakin Steinerkoulu.
- Ostin pihaan kolmannen lavakauluksen.
- Kylvin persiljaa, tilliä, salaattia, hernettä ja yhden kesäkurpitsan taimen.
- Selvisi, että erään Instagram-tuttuni poika pelasi korista Tallinnassa samassa turnauksessa kuin poikani. Lasten joukkueet pelasivat toisiaan vastaan.


Julkaisin blogissa 10 kirjoitusta

Top 5

Curly Girl-metodi ja lyhyet hiukset
Instagram ennen ja nyt
Viikko 18 juhlia ja uusia hiuksia
Uusi herkku brunssille
Lasten harrastukset, kuinka paljon vanhempien pitää osallistua?






- Kuuntelin 6 äänikirjaa ja luin 2 kirjaa

Kirjoista

- Johanna Venhon kirja Sylvi Kekkosesta oli mielenkiintoinen ja kauniisti kirjoitettu.
- Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi on ei-masentava kirja masennuksesta.
- Sara Parikan Ilon ja Inspiraation vuosi on täynnä innostavia ajatuksia ja ideoita.
- Veera Vaahteran Sopivasti sekaisin on hyvin kirjoitettua kevyttä luettavaa ja sijoittuu kirjastomaailmaan.
- Sally Rooneyn Ystävien kesken olisi ollut parikymppisenä mahtava lukukokemus. Nyt tunsin olevani liian vanha, että aihe olisi temmannut mukaansa. Kirja oli hyvin kirjoitettu.
- Janita Virtasen Sydän oikealla puolella oli mielenkiintoinen tarina vaikeasti vammaisen tytön äidistä ja siitä, miten hänestä tuli hoiva-alan yrittäjä.
- Emma Puikkosen Ilmastonmuutosta käsittelevän Lupauksen luin Helmet-lukuhaasteeeen.
- Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi oli työvoitto. Ei mitään kevyttä luettavaa Suomen ensimmäisestä feminististä.


Hei hei toukokuu! Tervetuloa kesäkuu!

10 kommenttia

  1. Kivan kuuloinen toukokuu sinulle on ollut, täynnä touhua ja tohinaa! Ihanaa kesäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhua ja tohinaa on tosiaan riittänyt! Ihanaa kesäkuuta myös sinulle!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Aurinkoista kesää!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus. Paljon olet ehtinyt toukokuussa. Ihanaa kesää! ����

    VastaaPoista
  4. Oi onpa teillä ollu paljon puuhaa toukokuussa :). Mekin käytiin Kreikassa lomailemassa ja heti vois lähtee takasin. Niin mukavaa siellä oli. Tykkään kyllä niin paljon sun blogista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, loma Kreikassa kuulostaa ihanalta! <3 Miksi me päätimmekään pysyä Suomessa tänä kesänä?!

      Poista
  5. Mukavan kuuloinen ja puuhakas toukoku. tuosta Girly Girl menetelmästä on kirjoitettu viime aikoina todella paljon! täytyypä lukea sinunin postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CG:sta on tosiaan kirjoitettu paljon. Pitäisikin kirjoittaa uusi postaus ja kertoa kokemuksista ja uusista vinkeistä.

      Poista

Instagram