torstai 16. toukokuuta 2019

Lasten harrastukset, kuinka paljon vanhempien pitää osallistua?

Muistan hämärästi joskus ajatelleeni, että lapset voisivat harrastaa jotain lähikoululla ja kulkea itsenäisesti harrastuksiinsa. Minusta ei pitänyt tulla mokkapaloja leipovaa ja kentänlaidalla vesisateessa kannustuksia karjuvaa vanhempaa. Vaan kuinkas sitten kävikään?




Tällä hetkellä kolme vanhinta lastamme harrastavat jokainen omaa lajiaan useamman kerran viikossa. Monena viikonloppuna on ainakin yhdellä lapsista turnaus, joka useimmiten ei ole kotikaupungissa. Se tarkoittaa sitä, että olemme usein kuskeina arki-iltaisin kotikaupungissa ja viikonloppuisin ajellaan vähän kauemmaksi. Kotiturnaukset ovat taas oma juttunsa, koska silloin olemme usein talkoissa turnausta järjestämässä. Tällä hetkellä 13-vuotias esikoisemme pelaa salibandya, jota hän on harrastanut noin 7 vuotta. 11-vuorias toinen poikamme pelaa koripalloa, jota hän on harrastanut kohta kaksi vuotta. 9-vuotias tyttömme harrastaa futista ja hän on harrastanut sitä kohta kolme vuotta. Ensi syksynä eskariin menevällä tytöllämme ei ole harrastuksia. Mies on valmentanut salibandya noin 7 vuotta.




Tässä postauksessa on kuvia viime viikonlopulta. Joukkue, jossa poikani pelaa koripalloa osallistui Jyväskylässä turnaukseen nimeltä Lauri Markkanen Tournament. Joukkueen pelaajat ja valmentajat yöpyivät koulumajoituksessa eli omilla patjoilla koulun lattialla. Minä valitsin majoituspaikaksi hotelli Verson. 




Minun ei olisi tarvinnut lähteä mukaan Jyväskylään, mutta ajattelin pienen hotelliloman olevan mukava tauko arkeen. Toki halusin nähdä myös poikani pelaavan. Hän on myös tulevan viikonlopun turnauksessa, joten halusin myös ylipäätänsä nähdä poikaa. Minulla ei ollut varsinaisia velvollisuuksia Jyväskylässä, mutta olen ylläpitäjänä joukkueen omilla Instagram ja Facebook-sivuilla. Katsoin kaikki pojan joukkueen pelit sekä lähes kaikki toisen joukkueenkin pelit. Laiton peleistä ja turnauksesta sen verran kuvia someen, että joukkueen tili palkittiin turnauksen parhaasta sometuksesta lippiksellä, jossa on Lauri Markkasen nimmari. Vietin aikaa koululla, jossa pojat majoittuivat. Iltaisin kävin ravintoloissa syömässä. Päivällä söin pelien välissä turnausruokalassa sekä kaupan salaattia urheiluhallin ulkopuolella.




Lauantaina ehdin rauhassa nauttimaan pienen pannullisen teetä sekä herkullista vadelma-valkosuklaajuustokakkua kuuluisassa Teeleidissä.





Tällä hetkellä kannustan lapsia heidän itse valitsemissaan lajeissa. Heille en ole paljastanut oman nuoruuteni mottoa: "Urheilu on kansakunnan syöpä" vaan kannustan heitä terveelliseen ja liikunnalliseen elämäntapaan. Minun on nyt aika muuttaa käsitystä itsestäni. En olekaan enää se, joka ei ymmärrä mitään urheilusta. Olen oppinut jo varsin paljon tässä vuosien aikana omien lasten harrastusten kautta. Tiedän mikä on paitsio, EU-virhe ja lay-up. En kuitenkaan leivo mokkapaloja (okei, kerran leivoin) ja kannustan hillitysti lähinnä taputtamalla. Karjunta ei ole minun juttuni.




Löysin vanhan kirjoitukseni harrastamisesta vuodelta 2014. Se on ollut vuosi, jolloin pojat olivat hetken aikaa kiekkokoulussa. Sen jälkeen he molemmat harrastivat jalkapalloa salibandyn lisäksi. Jalkapallo loppui molemmilta ja nuoremmalta loppui tänä talvena myös salibandy. Eli nyt kaikilla koululaisilla on yksi harrastus. Tuleva eskarilainen ei harrasta vielä mitään. Odotamme, että lapsi kiinnostuu itse jostain, mitä haluaa harrastaa.

Ajatukseni lasten harrastuksista vuodelta 2014


Miten ja mitä teillä harrastetaan?
Mikä on vanhempien rooli?

16 kommenttia:

  1. kyllähän helposti käy niin, että lasten harrastukset ovat myös vanhempien harrastuksia; ja urheiluseuroissa yleensä tarvitaan ihan kaikki kädet - tekemistä riittää!
    Parhaimmillaanhan nimenomaan urheiluseuratoiminta voi olla koko perheen yhteinen ja hyvinkin voimaannuttava harrastus. (vaikka onhan se myös todellinen aikasyöppö kilpailuineen kaikkineen)

    Minä en ole aktiiviäiti, mutta olen osallistunut jonkin verran ja pyydettäessä, lähinnä silloin kun nuoriso oli nuorempaa. Nykyään ne hoitavat hommansa enimmäkseen itse.
    Tavallaan tykkään ja en tykkää kaikesta siitä toohotuksesta, jota esim. turnauksiin ja niiden järjestelemiseen liittyy. Se on ihan mukavaa ja yhteisöllistä, mutta myös todella väsyttävää ja sellaista että tekee mieli nukkua sohvannurkassa :)
    Mieluiten (sekä silloin ennen että nykyäänkin) haluan osallistua jos pyydetään. Harvoin menen mukaan ihan noin vain. Jos pyydetään, teen sitä mitä toivotaan.

    Tällä hetkellä tilanne on tämä:
    esikoinen (jo aikuinen) harrasti jalkapalloa: siinä olin mukana joukkueenjohtajana ja sitä myötä monenlaisissa tehtävissä. Hän siirtyi säbään (harrastejoukkueeseen), joka ei kuormittanut mitenkään; samaan aikaan hän alkoi itse valmentaa nuorempien joukkueessa. Vielä myöhemmin hän siirtyi kaupalliselle toimijalle kiipeilemään, hän on myös ohjannut kerhoryhmiä siellä. Hänen harrastuksessaan mukana melskaaminen loppui suunnilleen kymmenen vuotta sitten. Välillä kaipaan vähän futisaikoja.

    Keskimmäinen aloitti kaupallisten toimijoiden satujumpilla, sieltä futikseen - olin perustamassa tyttöjoukkuetta ja olin siinä joukkueenjohtajana, joskus valmensinkin: turnaustohinoita ja pelejä siis sielläkin. Futiksesta lapsukainen siirtyi kansantanssiin (!) - se on hyvin yhteisöllinen porukka, mutta myös vähän sisäänlämpiävä. Olen ollut ryhmän mukana joissain juhlien ja esitysten järjestelyissä aina kun on pyydetty, mutta aika harvoin pyydetään. Nykyään tyttö (jo aikuinen hänkin) tanssii itse ja ohjaa kahta ryhmää sekä näiden ryhmien kanssa tekee itse talkoita. Olen luvannut olla käytettävissä, mutta eipä hänkään äitiä ole kovastikaan mukaan huudellut.

    Nuorimmainen harrasti ensin kaupallisella toimijalla sirkusta - siellä riitti katsomossa istuminen. Nykyään kiipeilee kaupallisella toimijalla. Hänen harrastukseensa osallistun lähinnä kisoissa huoltajana (silloin kun huolitaan mukaan). Kerran olin omalla hallilla kisoissa avustajana, voisin mennä uudestaankin jos pyydetään. Jos merkit yhtään paikkansa pitävät, hänkin valmentaa kohta kerhoryhmiä :)

    Arvostan sellaisia toimijoita, jotka rohkeasti kutsuvat vanhempia mukaan osallistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit teidän perheen harrastuksista! Kiva kuulla kokemuksia joltain jo tämän meillä nyt menossa olevan vaiheen läpikäyneeltä.

      Poista
  2. Meillä vanhempi (tänä vuonna 11 täyttävä) poika harrastaa säbää. Aiemmin mukana oli futis kesäisin, mutta tällä kaudella poitsu ei enää halunnut jatkaa. Ja toisaalta salibandyssakin on tänä vuonna jo jonkin verran kesätreenejä, joten niissä on kesäiltapäiviksi puuhaa.

    Nuorempi (9 v.) harrastaa jääkiekkoa Ilveksen F2-junnuissa ja kesäkaudella futista samassa porukassa.

    Vanhempien rooli on lähinnä kuskata, kannustaa ja kustantaa. Välillä harmittelen ja mietin, että jos emme kustantaisi lasten harrastuksia, niin voisimme tehdä joka kesä etelänreissun. Mutta toisaalta se arjessa tekeminen ja harrastaminen on tärkeämpää kuin kertaluontoinen reissu.

    Ajankäyttö lasten harrastuksiin ei yleensä rassaa. Siinä on oma fiiliksensä lähteä viikonloppuisin pelireissuille ja kannusta joukkuetta. Treenikuskaukset olen yleensä yhdistänyt omaan kuntoiluun. Kun poitsu treenaa, minä olen viereisellä kuntosalilla tai joskus lenkillä. Win-win -tilanne :)

    Kannustamisen suhteen mulla tuli taannoin vastaan sellaisia vanhempia, joista saatoin todeta, että tuollainen en ainakaan halua olla... Vastustajan vanhemmat huusivat/karjuivat n. puolen minuutin välein täysillä (!!) ja vielä silloinkin, kun joukkue oli jo selvässä johdossa. Meidän joukkue selvästi häiriintyi niin hirveästä huutamisesta ja peli meni sekaisin :( Harmitti ettei tuomari puuttunut tilanteeseen. Särkkä-cupissa joillain oli mukana räikkiä ja rumpuja, ja meteli sen mukainen. Voisi siis sanoa, että ehkä se kannustuskin voi mennä liiallisuuksiin. Itse tyydyn taputtamaan ja suht hillitysti hihkumaan kentän laidalta.

    Mokkapaloja ei ole toistaiseksi tarvinnut hirveästi leipoa. Joskus olen ollut myymässä muiden leipomia. (ITse en muuten edes osaa niitä tehdä :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin lähden usein mielelläni pelimatkoille kuskiksi. Kiva katsella joukkueen toimintaa niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella.

      Poista
  3. Poika harrasti useamman vuoden jalkapalloa, sitten joukkue hajosi (+murrosikä) ja innostus hiipui. Nyt poika käy salilla ja pelaa pari tuntia päivässä, kavereiden kanssa, koripalloa. Olin aktiivisesti mukana jalkapallohommissa, mutta nyt vaan oon ja teen omia juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat jutut kuulostaa ihanalta. Ehkä joskus. Nyt tavoitteenani on lisätä omaa liikuntaa treenikuskausten lomaan.

      Poista
  4. Tällä hetkellä vanhin tytöistä on voimistelu seurassa, mutta hänen ikäiset eivät vielä kisaa, joten vielä päästään helpolla :) Esikoisella on hänen toiveestaan taukoa karatesta ja tällä hetkellä höntsäilee kavereiden kanssa salibandyä ja jalkapalloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa teidän lasten harrastukset. Eivät ollenkaan liian kuormittavilta.

      Poista
  5. Itselläni ei ole vielä harrastavia lapsia, mutta olen itse urheilullinen, joten toivoisin tietysti, että lapsenikin innostuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempien esimerkillä on suuri merkitys. Ehkäpä lapsesikin siis innostuvat. :)

      Poista
  6. Meidän neiti on vielä niin pieni, että varsinaisia harrastuksia ei ole. Pienestä asti olen kuitenkin ottanut tyttöä mukaan omiin harrastuksiini ha opettanut liikunnallista elämäntapaa. Yhdessä käymme metsäretkillä, pyöräilemässä ja nyrkkeilysalilla, tärkeimpänä se, että tehdään ja ollaan yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteinen tekeminen on parasta! <3 Meillä 5vee tykkää tehdä yhdessä vanhempien kanssa. Koululaisetkin tykkävät, mutta jos vaihtoehtona on omat trenit, niin ne ovat tärkeämmät.

      Poista
  7. Meillä lapsista 2/4 harrastaa. Koska me asutaan maalla, tämä harrastusasia on puhuttanut ja mietityttänyt paljon. Periaatteessa olen sitä mieltä, että paikkakunnalla järjestettävistä harrastuksistakin on kyllä moneksi, mutta en tällä hetkellä näe syytä olla mahdollistamassa myös muualla toteutuvaa harrastustoimintaa, vaikka se tarkoittaakin kuskaamista.

    Esikoinen (tyttö) harrastaa ratsastusta ja eskarilainen (tyttö hänkin) balettia. Näissä lajeissa tykkään siitä, ettei ne vaadi vanhemmilta mitään järkyttäviä panostuksia. Toki ratsastuksessa esim. kisoihin otetaan mielellään talkoolaisia vanhemmistakin, mutta meidän lapsi ei vielä ole kisatouhuissa mukana. Baletin osalta leivontataitoja on tähän mennessä kysytty lähinnä näytösten alla, mutta panostuksen ei tarvitse olla tuossakaan kovin suuri eikä leipominen ole pakollista. Tärkein rooli on lähinnä kuskaaminen, kannustaminen ja tarvittavien varusteiden hankinta. Tämä sopii just nyt hyvin, vauvan ja 4-vuotiaan kanssa ei ihan jokapäiväistä arkeaan voi isompien harrastuksiin käyttää.

    Omalla paikkakunnalla järjestetään mm. maksutonta kuorotoimintaa, jossa ovat myös tykänneet käydä.

    VastaaPoista
  8. Niin tuttua tuo mokkapalojen leipominen, futisäitinä vierähti melkein 8 vuotta kahden pojan kanssa. Kun lapset olivat pieniä se tuntui välillä raskaaltakin, mutta loppujen lopuksi olin ihan haikeana kun kuopus lopetti futiksen! Nyt molemmat pelaavat tennistä, eikä siihen kuulu talkoita tai varainkeruuta. Siis muualta kuin vanhempien lompakosta ;D Vanhempi kulkee jo matkatkin itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo itse harrastukseen kulkeminen kuulostaa ihanalta.

      Poista