Voimavarat lapsiperheessä - Top 3

perjantai 8. helmikuuta 2019
Unelmalandia-blogin Doris haastoi jo jokin aika sitten Kaksplussan bloggaajat kertomaan omista voimavaroistaan, joilla jaksaa pikkulapsiarki. Meillä ei enää eletä pikkulapsiarkea, joten osallistun tähän haasteeseen yli-ikäisenä tai siis enhän minä ole yli-ikäinen, lapseni ovat. Meillä ei ole enää hetkeen ollut ihan pieniä lapsia. Kolme lasta on jo koulussa ja nuorinkin lähtee ensi syksynä eskariin. Usein kuulee puhuttavan, miten elämä helpottaa, kun lapset kasvavat. Jotkut asiat helpottavat, mutta isompien lasten kanssa tulee uusia haasteita. Välillä ajattelen jopa, että miten olisi helppo kieltää uhmakasta taaperoa olemaan lyömättä lapiolla kaveria hiekkalaatikolla. Siinä tilanteessa ainakin tietäisin miten toimia. Tellonymin kautta lähetettyjen törkeiden viestien selvittely on paljon hankalampaa.

 

Voimavarat Top 3 

Riittävä uni
Tärkeintä omassa jaksamisessani on riittävä uni. Tämän olen tiennyt jo monta vuotta, mutta silti illat meinaavat välillä venyä ja omaa aikaa tulee nipistettyä omista yöunista. Lapsemme eivät enää (juurikaan) heräile öisin, mutta teini-iän lähestyessä lasten nukkumaanmeno aika siirtyy myöhemmäksi. Nautin siitä, kun lapset ovat jo nukkumassa ja talo on hiljainen. Kuulee omat ajatuksensa ja voi tehdä omia juttuja. Kuvailemani tilanne on nykyään harvinaista herkkua eikä onnistu jos haluan mennä ajoissa nukkumaan. Usein viikonloppuisin olenkin ennen esiteinejä nukkumassa.

Oma aika
Edellisessä kohdassa mainitsinkin jo oman ajan. Vaikka nautinkin ihmisten seurasta, niin kaipaan myös yksin oloa. Tällä hetkellä yksi kestohaaveistani on saada viettää aikaa yksin kotona. Kaikista parasta olisi saada viettää aikaa yksin siivotussa kodissa. Se taitaa olla lähes mahdoton toteuttaa. Kun minulla on omaa aikaa luen, kuuntelen äänikirjoja, neulon tai käyn kävelemässä. Liikuntaa haluaisin lisätä viikkoihini. Sekin auttaisi jaksamaan paremmin, kun vain jaksaisi lähteä liikkumaan. 




Jotain kivaa tulevaisuudessa
Tiedän, että pitäisi elää hetkessä. Ei haikailla menneitä eikä miettiä liikaa tulevaa. Olen kuitenkin huomannut, että voin paremmin kuin minulla on joku pieni matka tai tapahtuma, jota odottaa. Tällä hetkellä odotan risteilyä miehen ja kahden nuorimman lapsen kanssa. Olen jo pitkään haaveillut pääseväni Junibackeniin. Ja nyt olisi tämä haave tarkoitus toteuttaa. Tykkään suunnitella pieniä matkoja lomille. Nyt olemme jo useana vuonna olleet kesällä Pärnussa ja syyslomalla Torreviejassa.


 Mitkä asiat saavat sinut jaksamaan arjessa?

Voimaannuttavaa viikonloppua!



10 kommenttia

  1. Käsityöt kuuluvat minun top 3, myös ulkoilu sekä matkailu (tapahtui se sitten ihan omassa kaupungissa tai ulkomailla)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöt, ulkoilu ja matkailu ovat minunkin makuuni.

      Poista
  2. Nuo kyllä olisivat varmasti omallakin listalla kärkijoukossa - tuon unen merkityksen on varsinkin viime päivinä huomannut kun sairastelun vuoksi se jäänyt vähemmälle kuin mitä tarvitsisin o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista! Toivottavasti teillä nukutaan jo paremmin!

      Poista
  3. Voin kyllä sanoa, että nuo asiat pitää paikkansa, kaikkea noita kolmea asiaa tarvitaan ehdottomasti. Itse ulkoilen ja rakastan valokuvaamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvaamisesta tykkään minäkin. Viime aikoina se on vain jäänyt kovin vähälle.

      Poista
  4. Täällä jo yli-ikäisten äiti kommentoi, tai no tuo nuorimmainen täyttää pian 16v. Illoista täysin samaa mieltä, usein menen ekana nukkumaan. Minä olen nykyään tosi paljon yksin kotona ja vihdoinkin olen oppinut myös taidon olla tekemättä mitään. Tälläkin hetkellä täällä yksinäni kirjoittelen. Uni ja ulkoilu saa jaksamaan ja omien kavereiden kanssa olemisesta saa taas uudella tavalla puhtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeä taito tuo "olla tekemättä mitään". Ainakaan meillä ei tekemällä työt lopu. Pitää vain päättää, että tämä siisteys riittää. Ystäviä tulee nähtyä liian harvoin.

      Poista

Instagram