Miten saada lapsi lopettamaan peukalon syöminen?

maanantai 4. helmikuuta 2019
peukalon syöminen


Meidän neljästä lapsesta vanhin söi pienenä tuttia. Alle kaksi vuotiaana tutit menivät rikki. Saksilla saattoi olla osuutta asiaan. Tutista luopuminen kävi yllättävän helposti muutamaa kuukautta aiemmin isoveljeksi tulleelta esikoiselta. Seuraavat kaksi lastamme eivät tuttia koskaan huolineetkaan. Neljäs lapsemme oli tyytyväinen vauva. En alkanut hänellekään opettaa väkisin tutin syömistä. Olisi ehkä kannattanut! Hän nimittäin alkoi syömään peukaloa.




Olemme yrittäneet saada kuopusta lopettamaan peukalon syömistä useamman kerran tässä vuosien varrella. Hänen ollessaan alle vuoden ikäinen yritimme opettaa jopa tutin syömistä. Kyllähän hän sitä vähän söikin, mutta öisin tutti vaihtui peukaloon. Samoin silloin kun kuopusta harmitti ja itketti suuresti. Peukalo vain oli parempi kuin tutti.




Tytön ollessa noin kolme vuotias yritimme tosissamme saada häntä lopettamaan peukalon syömisen. Asiasta puhuttiin lapsen kanssa. Kysyimme neuvolasta vinkkejä. Lupasimme ostaa lapselle ihan minkä lelun hän vaan keksiikään toivoa. Käsi laitettiin yöksi sidoksiin. Heräilimme öisin ottamaan peukaloa pois suusta. Lakkasimme peukalon kynnen Stop and grow'lla eli sillä pahanmakuisella aineella, joka auttaa lopettamaan kynsien pureskelun. Tyttö repi siteet auki, nuoli Stop and grown, söi peukaloa salaa peiton alla. Emme keksineet enää muita keinoja estää peukalon syömistä. Tai ainakaan sellaisia keinoja, joihin lastensuojelu ei olisi puuttunut. 

Tänä talvena, tyttö on jo 5 vuotta. Hän oli itsekin sitä mieltä, että haluaa lopettaa peukalon syömisen. Yhdessä olemme katselleet puhelimelta erilaisia Barbie-pakkauksia. Hän nimittäin rakastaa leikkiä Barbeilla ja mikä olisikaan ihanampaa kuin uusien Barbieiden tai Barbien tavaroiden saaminen. Sellaisia hänelle on luvattu ostaa sitten kuin peukalon syöminen loppuu. Käsiä on kääritty öisin sidoksiin ja sormia on teipattu ihoteipillä. Tyttö on antanut sidosten olla paikallaan. Öisillä partioretkillä en ole vielä kertaakaan saanut tyttöä kiinni peukalon syömisestä. Tarkastuksilla en ole havainnut edes syljestä märkiä sormia, sidoksia tai teippejä. Voisiko olla, että tämä peukalon syöminen vihdoin loppuisi? Pitäkää peukkuja! (Ei suussa!)



Tytön peukalon iho on kestänyt varsin hyvin tämän vuosia jatkuneen peukalon syömisen. Iho on tainnut olla kuiva ja halkeileva vain kerran tai kaksi koko aikana. Vasemman peukalon kynttä ei ole tarvinnut leikata juuri koskaan eli kynsi tässä on vähän kärsinyt. Eniten minua on huolestuttanut se, että miten peukalon syöminen vaikuttaa purentaan. Suuhygienisti mainitsi joskus, että purenta ei ole täysin optimaalinen. Meidän kolmesta koululaisesta kaksi on oikomishoidossa. Itseasiassa juuri ne kaksi, jotka eivät ole koskaan syöneet peukaloa tai tuttia. Nähtäväksi jää, miten nuorimman purenta kehittyy. Tietysti toivon, ettei oikomishoitoa tarvittaisi.

 
 
Onko teillä syöty peukaloa?
 
Onko sinulla vinkkejä peukalon syömisen lopettamiseen?


14 kommenttia

  1. Meillä oli lapsi alle vuoden ikäinen, kun söi peukaloa. Laitoin silloin yöksi lapaset käteen, niin lutkutus loppui. Niin pieni ei vielä saanut lapasia pois. Mutta eihän tämä sinua nyt auta, pahoittelen. Hirveästi pidän peukkoja, että nyt onnnistutte projektissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan pitäny teipata lapaset käteen jo alle vuoden ikäisenä. Vuoden ikäiset on jo taitavia teippien ym. irroittajia. Ainakin silloin, kun pitää saada peukku esiin.
      Kiitos peukutuksista! :)

      Poista
  2. Pidetään peukkuja, että peukalosta "vieroitus" sujuu hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Kynneliä muistan siskoni käyttäneen ja sinappijauhetta olen jonkun muun kuullut laittaneen sormeen. Meillä on okkut tuttivauvoja, joista nuorimmalla korjataan purentaa.

    VastaaPoista
  4. Meillä ei ole syöty peukaloa, yritetty on, mutta tosiaan tutti on kelvannut ja sitä aina tarjonnut kun peukalo meni suuhun. Vaikeampaa tosiaan jos tutti ei kelpaa. Tsemppiä teille vieroitukseen!

    VastaaPoista
  5. Meillä kumpikaan ei ole syönyt peukaloa, joten vinkkejä ei ole. Mutta tsemppiä tavasta pois oppimiseen.

    VastaaPoista
  6. Meillä ei ole syöty peukaloita eikä tutteja (yritettiin kyllä opettaa tutille eräs pieni mies joka huusi autossa) 😅 ihanaa että hän on nyt itse sitä mieltä että peukku saa jäädä! Pidetään peukkuja ylhäällä siis 🤩👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi noita autossa huutavia lapsia. Sellaista meillä ei onneksi ole ollut. Kiitos peukutuksista!

      Poista
  7. Meillä ei oo tuttia kelpuutettu missään vaiheessa eikä oo peukalokaan eksynyt suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama meillä kahdella lapsella neljästä. Yksi tuttilapsi ja sitten tämä yksi peukkulapsi.

      Poista

Instagram