Tammikuun ensimmäinen viikko

sunnuntai 6. tammikuuta 2019
Minulla oli tammikuun ensimmäisen viikon tavoitteena palauttaa lapset arkiselle aikavyöhykkeelle. Meillä ei ole vielä koskaan lähes kolmentoista lapsiperhevuoden aikana saatu rytmejä näin sekaisin. Lapset ovat valvoneet myöhään ja nukkuneet pitkään. Pienten lasten äideille voisin lohdutukseksi kertoa, että kyllä tämäkin aika vielä tulee. Saa nukkua pitkään! (Jos osaa). Kokeneemmilta kysyisin, että miten saan lapset ajoissa nukkumaan tänä iltana?



 
Lapset ovat lomailleet tämän viikon. Mies meni keskiviikkona töihin. Myös minun työni alkoivat keskiviikkona. Minulla oli lyhyt viikko ja lyhyet työpäivät vajaalla hoitoryhmällä. Omat lapset olivat aamupalalla, kun minä tarjosin lounasta. Viikon saavutus oli, että perjantaina sain tytöt jo ennen kymmentä ulkoilemaan. Sitten tulikin viikonloppu ja lauantaina söimme aamupalaa puoli yhdeltätoista. 
 



Olen jo pidemmän aikaa kuulunut facebookissa Kalenterimania-ryhmään. Kalenterin koristelu ei ole oikein lähtenyt käyntiin. Silti olen ryhmässä mukana roikkunut. Joulun jälkeen innostuin kokeilemaan bullet journalia. Ja tämä tuntuu olevan minun juttu. Tällä viikolla osallistuin Kalenterimanian tapaamiseen. Sain heti uutta intoa ja uusia ideoita bujon tekoon. Meitä oli tapaamisessa 13 manialaista. Alla olevassa kuvassa on pinossa miittiin osallistuneiden kalenterit ja bujot.



Tällä viikolla 5-vuotiaalta kuopukselta irtosi ensimmäinen hammas! Toinen hammas heiluu jo. Hammas irtosi illalla. Tyttö ei halunnut laittaa hammasta tyynyn alle hammaskeijua odottamaan, koska halusi tutkia hammasta seuraavana päivänä. Edellisen kerran hammaskeijun vierailua meidän perheessä piti odottaa monta viikkoa jopa kuukausia. Hampaatkin ehtivät hävitä hetkeksi ennen kuin keiju muisti käydä ne rahaksi vaihtamassa. Tällä kertaa hammaskeiju toimi nopeammin.




Aloitin vuoden ensimmäisen käsityön, lapaset intialaisella peukalokiilalla. Purin myös samaisen käsityön. En ymmärtänyt ohjetta. Neulon nyt sukkia kerrosrivinousulla. Onnistuu ilman ohjetta ja pystyn samalla kuuntelemaan äänikirjaa. Nyt kuuntelussa on Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin.




Vaikka koulusta on ollut vielä lomaa, niin harrastukset alkoivat tällä viikolla. Esikoinen kävi kolmissa säbätreeneissä ja Lappeenrannassa säbäturnauksessa. Toinen poika oli keskiviikosta perjantaihin aamupäivät korisleirillä. Kahtena iltana koristreeneissä ja perjantaina hän lähti viikonlopuksi Saloon koristurnaukseen. Vanhemmalla tytöllä alkoi futistreenit. Hänellä oli yhdet treenit tällä viikolla. Minä taisin käydä kerran tai kaksi pienellä kävelylenkillä.

En tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta tavoitteenani on välillä pysähtyä sekä vältellä monen asian tekemistä yhtä aikaa. Pysähtyminen voi olla muutaman minuutin rauhallinen hengittely kesken työpäivän. Tai teekupin juonti ilman, että katson puhelinta samalla. Toki tietenkin silloin kun hoitolapset ovat päiväunilla.


Energistä ja mukavaa uutta viikkoa!


14 kommenttia

  1. Oi vitsit, pitäisköhän itsekin aloittaa jokin käsityö monen monen monen vuoden tauon jälkeen näin uuden vuoden kunniaksi :-) jättineulepeitto voisi olla mielenkiintoinen tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein vuosi sitten neulepeiton paksusta langasta, muistaakseni koon 20 puikoilla. Valmistui kyllä nopeaan.

      Poista
  2. Mä oon itse enemmän aamuihminen, joten aikaisen heräämiset eivät ole ongelma sinällään (varsinkaan kun meillä ne ovat usein klo06-07 aikaisintaan..) kunhan vain saisi yön nukuttua hyvin.. Viime aikoina neiti on herätellyt muutaman tunnin välein ja näin ollen omatkin unet jäävät himppusen turhan lyhyiksi - kuinkahan sitä töissä jaksaa jos meno jatkuu tällaisena o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen enemmän aamuihminen. Arkisin työt alkavat usein ennen seitsemää. Viikonloppuisin ja lomalla on ihanaa, kun ei vielä siihen aikaan tarvitse olla tekemässä mitään.
      Toivottavasti teillä nukutaan jatkossa paremmin!

      Poista
  3. Oii ootpa ollu ahkerana ensimmäisellä viikolla ja ihanalta näyttävät nuo lapasen alut <3. Toivottavasti saat ne vielä valmiiksi. Meillä on kans ollu rytmit päin puuta, mutta toivottavasti kääntyvät hyvin päin arjen alkaessa huomenna. Sulla on mielenkiintoinen blogi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapaset on jo purettu. Ehkä kokeilen niiden tekemistä myöhemmin. Sujuvaa arjen aloitusta teille! :) Ja kiitos kehuista!

      Poista
  4. Mukava että arkeen on löytynyt mukaan kiva harrastus tuon bujoilun myötä! Musta on pikku hiljaa varmaan tulossa aamuihminen, sillä olen mennyt nukkumaan 22-23 aikaan ja herännyt jo 7-8 aikaan virkeänä. Ennen menin aikaisintaan puolen yön aikaan nukkumaan ja heräilin aikaisintaan yhdeksän maita. Vinkkejä rytmin kääntöön ei kyllä ole antaa, valitettavasti :D

    hanna
    http://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika innoissani tästä bujoilusta! Minäkin olen aamuihminen. Nyt vaikuttaa, että perheestämme löytyy monta iltavirkkua.

      Poista
  5. Meillä mentiin eilen myöhään nukkumaan, mutta herättiin aikaisin kellon soittoon. Voin sanoa, että tänään ei tarvitse unta odottaa, niin paljon väsyttää!

    VastaaPoista
  6. Heh, meillä siirtyy kyllä joka lomalla rytmi melko pahasti. Lapset menevät aina nukkumaan samaan aikaan kun me aikuiset menemme arkisin ja seuraavana aamuna nukumme kaikki myöhään. Esimerkiksi kesäisin on hyvä jos aamupala/brunssi on nautittu siinä 11-aikaan. :D Ihanaa ja energistä viikkoa sinulle myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt mennyt jopa niin, että lapset valvovat pidempään kuin aikuiset. Kai noita esiteinejä voi alkaa ihan teineiksi kutsumaan!

      Poista
  7. Samaa harrastuskomboa meilläkin. Säbää ja korista. Säbää ollut siitä asti kun esikoinen oli 9, nyt 17. Käsittämätöntä.
    Arkirytmiin siirtyminen on järkkyä teinien kanssa. Meilläkin hoitolapset meni päikkäreille silloin kun teinit heräs aamulla ��

    VastaaPoista

Instagram