Mitä neuloin vuonna 2018

tiistai 8. tammikuuta 2019
En ole kirjoittanut blogiin kaikista viime vuonna tekemistäni käsitöistä. En ole julkaissut niistä instagram-kuvia. Enkä ollut edes valokuvannut kaikkia neulomuksiani. Vaati siis hieman aikaa ja vaivaa selvittää, mitä sitä tulikaan viime vuonna neulottua. Tutkin kalenterini muistiinpanoja sekä etsin kuvia käsitöistä tietokoneelta ja puhelimelta. Eilen vielä räpsin muutaman kuvan tekemistäni käsitöistä päivän valoisimpina hetkinä hoitolasten nukkuessa. Tätä postausta kirjoittaessa löysin kuvia muutamasta kokonaan unohtuneesta neulomuksesta. Yhdet sukat annoin miehen siskolle jo alkuvuodesta. Unisukista minulla ei ole mitään mielikuvaa.   


Viime vuonna neuloin
viisi paria lapasia
kymmenen paria sukkia
yhden peiton
kaksi keppihevosen päätä
virkkasin
yhden leikkialustan

Peruslapaset Novitan seitsemän veljestä langasta.


Jämälankalapaset Novitan seitsemän veljestä langasta. Taustalla Kiikun lähde.



Lapaset Novitan Naistenpankki seitsemän veljestä raitalangasta ja mustasta langasta.



Kahdet lapaset Novitan seitsemän veljestä langasta. Neulos vahvistettua. *Joka toinen kerros oikeaa ja joka toinen kerros 1 o, 1 nostetaan puikolle neulomatta* Mummoni neuloi tällä tyylillä lapasia. Lapasista tulee hieman paksummat, kuin pelkkää oikeaa neuloessa. 





Kirsikkasukat. Novita Venla.


Kahdet Marisukat. Novitan Seitsemän veljestä lankaa. Kuviot sukkiin Eilen tein blogista.






Sukat ohuesta langasta. Nämä olivat keskeneräisenä pitkään, ehkä useamman vuoden.  En muista enää edes langan merkkiä. Itseasiassa olin unohtanut nämä sukat kokonaan, mutta kuva sukista tuli sattumalta vastaa etsiessäni kuvaa toisista sukista.



Harmaat miesten sukat Novita seitsemän veljestä langasta.




Tiikerisukat. Novitan seitsemän veljestä lankaa nämäkin.



Sukat Novitan Nalle langasta.



Piirakka sukat. Novitan seitsemän veljestä lankaa.


Unisukat Socki-langasta. Näitä sukkia en muistanut ollenkaan. En edes sitä olenko antanut nämä jollekin. Ei näitä kyllä ole meilläkään näkynyt.



Sukat Socki-langasta.



Peitto. Chunky Wool.


Keppihevosten päät. Seitsemän veljestä lankaa. Nämä lahjoitin keppihevostyöpajaan.



Virkattu leikkialusta. Sekalaisia lankoja.


Aiempien vuosien käsitöitä löytyy myös blogista.





Tämän vuoden aloitin neulomalla lapasia. Ohje osoittautui liian hankalaksi ja luovutin. Nyt puikoille on sukat kerrosrivinousulla. Ehkä palaan lapasiin myöhemmin.


Teetkö sinä käsitöitä?
Minkälaisia?


18 kommenttia

  1. Kiitos kännyköiden, on kiva, kun tekemistään käsitöistä jää muistoja kuvien muodossa :)

    Viime vuonna kudoin läjän villasukkia, jokuset tumput, yhden paksun peiton sekä aloitin toisen peiton, Novitan juhlavuoden Elämä on runo -peiton. Tuo peitto valmistunee tällä viikolla. Pitäisikin oikein laskea saldot sukista ja tumpuista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on kännykät ja tulee räpsittyä kuvia. Onneksi on myös erilaisia pilvipalveluita, joihin kuvia jää muistiin kuvien kadotessa kännyköiden hajotessa.
      Varmasti hieno tuo Elämä on runo-peitto. Minun piti käydä googlaamassa, millaisesta peitosta on kysymys.

      Poista
  2. Ai vitsit mitä ihanuuksia olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  3. Paljon olet kaikkea ihanaa ehtinyt saada aikaaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon omasta mielestänikin. Ajattelin ennen postauksen kirjoittamista, että nyt olisi ollut huono käsityövuosi.

      Poista
  4. Olet taiteillut ihania käsitöitä!
    Jaahans, mitähän sitä tuli neulottua viime vuonna... monet villasukat, kaulahuivi, pari pipoa, mynttösiä... Nytkin tuolla neulekorissa odottaa muutama projekti kutojaa ja virkkaajaa :) Mukavaa askaretta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neulomine on mukavaa! Mutta mitä tarkoittaa mynttönen?

      Poista
    2. Mynttöset ovat niitä käsineitä ikäänkuin lapasia, mutta ovat päästä aukaistuja. Olen kuullut että kutsutaan myös kynsikkäiksi? Olipa hyvin selitetty :D

      Poista
    3. Kyllähän mä kynsikkäät tiedän! :) Ja kämmenekkäät. Mynttöset sana oli ihan vieras.

      Poista
  5. Ihanan paljon olet neulonut <3 Minä tykkään ommella ompelukoneella ja välillä virkkailen ja neulonkin, mutta en kyllä ole niissä erityisen lahjakas :)
    Mukavaa tiistaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en omista ompelukonetta enkä osaa sellaista edes käyttää.
      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  6. Minä innostuin kokeilemaan sitten nuoruusvuosien osaisinko neuloa villasukkia. Syyslomalla aloitin ja kun huomasin, että osaan, neuloin 11 villasukat pukin konttiin. Kahdet niistä oli pienet lasten sukat. Joulun jälkeen tahti on ollut hiukan hitaampi, mutta miehelle sain jo neulottua sukat ja nyt on kahdet sukat yhtäaikaa työn alla.

    Varasin itselleni jo langat marisukkia varten. En tiedä osaanko, kun olen noilla seiska veikan ihanan värikkäillä langoilla vaan neulonut, joissa kuviot ja raidat tulevat kuin itsestään. Ajattelin kuitenkin kokeilla.

    Mukavaa viikkoa sinulle, Minna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa ollut ahkera! Minä ole aikuisena opetellut neulomaan ja kirjoneulekin sujuu jo helposti. Jos on pidempi langanjuoksu kuviossa neulon seuraavassa kerroksessa lenkin "mukaan".

      Poista
  7. Taitava olet käsistäsi! Itselläni ei puikot pysy kädessä! Ihania luomuksia!

    https://itserakkausjuttui.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tässä jo vuosia harjoiteltukin neulomista.

      Poista
  8. Ihania! Ja ihanaa kun näitä teet, itse neulotut on parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsellä villasukat käytössä ympäri vuoden.

      Poista

Instagram