Tarinat kuvien takaa - vuoden yhdeksän tykätyintä kuvaa

maanantai 31. joulukuuta 2018
Viime vuonna löysin ensimmäistä kertaa BestnineonInstagram sovelluksen. Kännykkään ladattava sovellus tekee kollaasin yhdeksästä vuoden aikana eniten tykkäyksiä saaneesta instagram kuvasta. Näin Janita Aution blogissa postauksen, jossa hän kertoi tarinat tykätyimpien instagram kuvien takaa. Innostuin ja halusin itsekin tehdä samanlaisen koosteen. Blogini tulee täyttymään kaikenlaisista koosteista ja muistelmista näin vuoden vaihtuessa. On ihana muistella kulunutta vuotta ja katsella kuvia vuoden varrelta. Nostalgiaa, keski-ikää vai ihan vain normaalia toimintaa vuoden vaihtuessa?
 




Eniten tykkäyksiä sai kuva viime kesältä. Lomailimme perheen kanssa vajaa kaksi viikkoa Pärnussa ja Riiassa. Kerrankin säät suosivat. Tämä kuva on otettu eräänä iltana läheisellä rannalla. Otin kuvan miehen puhelimella, koska oma puhelimeni oli jäänyt asunnolle. Minä ilman puhelinta? Sellaista tapahtuu aivan liian harvoin.




Juhannuksena minä ja lapset olimme Hartolassa minun mummolassani. Uimme ja saunoimme mökillä ja yövyimme mummolassa eli pappani lapsuuden kodissa. Pappani on jo kuollut ja mummokin on asunut jo vuosia muualla. Juhannuksena kippistelimme Nokian panimon ruusujuomalla, joka on ihanan aidon ja ruusuisen makuinen. Mieheni oli juhannuksena Pietarissa jalkapallon MM-kisoissa.


 
 
Kolmanneksi tykätyin kuva oli hääkuvamme 13 vuoden takaa. Olemme menneet naimisiin helmikuussa 2005. Meillä oli noin 80 hengen juhlat perinteisine hääleikkeineen. Hääpukuni on ostettu Pietarista ja mies juhli vuokrasaketissa. Lähdimme häämatkalle heti häiden jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä. Olimme viikon Madeiralla.
 
 


Viime talven pakkasilla innostuimme jäädyttämään erilaisia jääkoristeita ja jäälyhtyjä. Laitoimme maitotölkkeihin erilaisia oksia koristeiksi. Hoitolasten kanssa värjäsimme jäädytettävää vettä vesiväreillä.




Vuoden viidenneksi tykätyin kuva on kuvakollaasin keskeltä löytyvä keltainen ruusu. Koko lapsen luokka kukitettiin onnistuneen näytelmän ensi-illan jälkeen. Kuvasta tykättiin todennäköisesti siksi, että kirjoitin kuvan alla: "Melkein kahden kuukauden pelko, epävarmuus ja epätietoisuus loppui, kun rinnan patti varmistui hyvänlaatuiseksi." Tutkikaa tissinne!



Inka Lapsen Askelin.blogista otti minusta tämän kuvan Kaksplus blogiverkoston kesäjuhlissa Helsingissä.

 
 
Tytöt kävivät tänä vuonna ensimmäistä kertaa virpomassa. Minä hiippailin heidän perässään koko virpomisreissun. Olisivat varmasti pärjänneet ilman minuakin, mutta en malttanut jäädä kotiin.
 
 


 
Kahdeksas kuva on otettu kesälomareissultamme. Olimme matkan aikana kaksi yötä Riiassa. Nuorin lapsemme täytti 5-vuotta matkan aikana. Hänen syntymäpäiväänsä juhlistettiin polskimalla 6.5 tuntia Jurmalan vesipuistossa. Illalla väsyneinä ja nälkaisinä ajoimme vielä Jurmalan kuuluisalle hiekkarannalle. Rannalta löytyi ravintola, jossa söimme. Auringonlaskun aikaan otimme rannalla valokuvia. 




Tämäkin kuva on otettu Jurmalasta. Olen nähnyt Pinterestissä tällaisia sormista muodostettuja tähtiä ja pitihän minunkin saada kokeilla tätä kuvausideaa. Minusta ei taida olla yhtään kuvaa Jurmalasta eikä montakaan kuvaa meidän lomareissulta tai edes koko vuonna. Minä yleensä kuvaan ja muu perhe poseeraa.

Minun oli hieman hankalaa löytää oikeita kuvia tähän postaukseen. Vuoden aikana olen vaihtunut puhelinta ja osa kuvista on kadonnut. Osan kuvista olen myös poistanut.

 
Oletko sinä tehnyt koostetta vuodesta 2018?


Minut löytää Instagramista nimellä minnakil



Hyvää uutta vuotta!

8 kommenttia

  1. En ole vielä tehnyt, mutta tänään oli ajatuksena katsoa mitkä ovat mun blogin vuoden yhdeksikkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tulla lukemaan. Mä niin tykkään kaikenlaisista koosteista.

      Poista
  2. Voi miten kiva kooste - itsellänkin on tulossa mutta ehkä hieman toisenlaisena;)
    Tuo ensimmäinen kuva on minusta upea - se on kuvana hieno, mutta siinä näkyy myös kaikki se riemu, mikä lapsuuden kesiin liittyy. Ja rakkaus <3
    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta koko Kiljusen väelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! <3
      Hyvää ja onnellista vuotta myös sinulle! <3

      Poista
  3. Minä olen aiemmin tehnyt ton bestninen, mutta eilen en jostain syystä jaksanut. Ehkä tänä vuonna? :D hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Nää on aika hauskoja, kun näkee mitkä asiat seuraajia ovat eniten vuoden aikana kiinnostaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Muutama yllättävä kuva näissäkin mukana.

      Poista

Instagram