Mistä tunnistaa todelliset ruuhkavuodet jouluna?

sunnuntai 23. joulukuuta 2018
Kaikilla tuntuu olevan paljon tekemistä ennen joulua. On siivousta, leipomista, lahjaostoksia ja joulujuhlia. Niin meilläkin. Joulunalusviikolla huomasin, että meillä on perinteisten joulupuuhien lisäksi muutakin muistettavaa ja tekemistä. Töiden, ostosten, siivouksen ja leipomisen lisäksi ohjelmaan kuului myös viime jouluna saatujen lahjakorttien käyttäminen. Emme ole ehtineet ja saaneet aikaiseksi käyttää lahjakortteja aiemmin tänä vuonna. Ja nyt nuo lahjakortit olivat uhkaavasti vanhenemassa.

Tiistaina kävin ystäväni kanssa syömässä Popot-nimisessä ravintolassa. Minun on pitänyt koko vuoden mennä sinne syömään miehen kanssa, mutta on jäänyt käymättä. Puhuin tilanteesta ystävälleni Petralle ja hän sanoi heti, että mennään syömään. Jokaisella pitäisi olla näin  toimelias ja helposti innostuva ja innostava ystävä. Petra raivasi omasta kalenteristaan tilaa ja lähti kanssani syömään ja kuulumisia vaihtamaan. Petran kanssa on muun muassa varattu viikonloppu Tallinnaan muutaman tunnin varoitusajalla (ja myöhästytty laivasta). Hauskaa on ollut aina!



Lauantaina oli toisen lahjakortin vuoro. Saimme miehen kanssa lahjaksi brunssin kahdelle kahvila Asemapäällikköön. Syksyllä olisin halunnut varata meille brunssia, mutta niitä järjestetään vain silloin tällöin ja brunssit varataan nopeasti täyteen. Minulle sanottiin, että voimme käyttää lahjakortin myös kahvilan muihin palveluihin.  Emme ehtineet koko syksyn aikana Asemapäällikköön. Vihdoin viimeisenä lauantaina ennen joulua kenelläkään ei ollut treenejä, turnausta tai muutakaan menoa. Kävimme miehen ja tyttöjen kanssa aamiaisella Asemapäällikössä. Pojat eivät halunneet mukaan. Aamupala kotona ja Fortnite kiinnostivat enemmän. Lahjakortista jäi saldoa käyttämättä maksettuamme aamiaiset, joten saimme vielä kaksi kakkupalaa ja berliininmunkit kotiin viemisiksi. Ystävällinen henkilökunta vielä hieman pyöristi hintoja alaspäin, niin lahjakortti riitti kaikkiin ostoksiin. 



Ei ollut ollenkaan huono idea katkaista joulunalusviikon kiireitä istahtamalla hetkeksi hyvässä seurassa hyvän ruuan äärelle. Aivan mahtavia lahjoja siis nämä lahjakortit vaikka viikko sitten kalenteria katsoessa näyttikin hieman epätoivoiselta kaikkien menojen yhteensovittaminen. Vielä jäi muuten pari HopLop-lippua välipäiville käytettäväksi.


Rentoa ja mukavaa joulua!


Ps. Onko muita, joilla meinaa tulla kiire lahjakorttien käyttämisessä?

11 kommenttia

  1. Herkuttelua!
    Ei ole nurkkiin kyllä jäänyt yhtään lahjakorttia... =)

    Herttaista joulua teille!

    VastaaPoista
  2. Ei ole onneksi mitään enää käyttämättä. Heinäkuussa meni viimeinen kortti vanhaksi, mutta ehdin sen ennen miehen lähtöä Marokkoon käyttää.
    Ihanaa joulunaikaa koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettei jää lahjakortit käyttämättä. :)
      Mukavaa joulunaikaa myös teille!

      Poista
  3. Joskus joo on kyl tullu lahjakorttien käyttämisessä kiire. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä onkin, että niiden käyttäminen usein jää viime tippaan.

      Poista
  4. Mulla meinasi tässä syksyllä mennä juurikin kahvilalahjakortti vanhaksi, aivan viime hetkillä ehdin sen käyttää - eli vastaus on kyllä :D

    VastaaPoista
  5. Yleensä ollaan saatu lahjakortti K tai s kauppaan niin kyllä ne aika pian käytetään koska ruokaa sillä ostetaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakaupan lahjakortit onkin helppo käyttää. Ravintoloihin meno vaatii ainakin meillä enemmän sumplimista aikataulujen ja lastenhoidon suhteen.

      Poista
  6. Joulunalusen lahjakorttirumba on jotenkin hellyyttävän armollinen, kun joutuu kaiken kiireen keskellä hetkeksi pysähtymään ne käyttääkseen:)

    VastaaPoista

Instagram