Lokakuu 2018

torstai 1. marraskuuta 2018


Lokakuussa...

Minä täytin 40.

Syntymäpäivänäni minut haettiin kotoa yllättäen Vierumäen day spahan kasvohoitoon. Sain myös geelilakkauksen kynsiin ja pääsin syömään. Yllätyksen järjesti kaksi pikkusiskoani. Myös mieheni osallistui järjestelyihin. Hän muun muassa juoni sen, että hoitolapset haettiin normaalia aiemmin.

Osallistuin viikonlopun pituiseen hiljaisuuden retriittiin. Puhelin oli lentotilassa retriitin ajan, mutta otin kännykällä valokuvia. Hiljaisuuden retriitti.

Luin ja kuuntelin monta kirjaa. Sekä osallistuin lukupiirin tapaamiseen.
  • Johanna Holmström: Sielujen saari
  • Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta
  • Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille punahilkkaa 
  • Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Neuloin villasukat, lapaset ja kahdet keppihevosen päät.

Kävin väsymyksen ja hengästymisen vuoksi verikokeissa. Olisin halunnut, että minulta olisi mitattu paljon puhuttu ferritiini, mutta sitä ei tällä kertaa mitattu. Minulta löytyi alhainen hemoglobiini eli anemia. Kirjoitin asiasta blogiinkin: Kun ferritiiniä ei tarvitse mitata

Lomailimme viikon Espanjan Torreviejassa. Loma oli mukava, mutta jätti jälkeensä selviteltäviä asioita.

Osallistuin blogissa Neljä asiaa minusta-haasteeseen.

Loman ja muutaman viikon raudan syömisen jälkeen olo tuntuu hieman pirteämmältä. Lokakuu on opettanut minulle epävarmuuden, epäonnistumisten ja pettymysten sietämistä. Tai keskenhän tämä oppiminen vielä pahasti on.


Mukavaa marraskuuta! 

14 kommenttia

  1. Aikamoisen tapahtumarikkaan kuuloinen lokakuu on sinulla ollut! Ihania nuo synttäriyllätykset.
    Mukavaa iltaa sinulle Minna <3

    VastaaPoista
  2. Paljon on sattunut ja tapahtunut. Kivaa ja vähemmän kivaa? Toivottavasti enemmän kivaa <3
    Heipat lokakuulle ja tervetuloa tunnelmallinen marraskuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän kivaa, mutta nämä vähemmän kivat aiheuttavat enemmäm päänvaivaa ja asioiden hoitamista. Ei onneksi mitään vakavaa. Ennemminkin ärsyttävää ja ylimääräistä rahanmenoa.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus! Ihanaa marraskuuta sulle!♥

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Paljon olet ehtinyt lokakuussa. Mielenkiintoinen tuo sinun ferritiini case. Tämä ferritiini puskee nyt todella monesta blogista ulos.
    Yhtääkkiä kaikki ovat olleet väsyneitä ja simsalapim ferritiini on ratkaisu ;)

    Hyvä, että sinulle löytyi luonnollinen ratkaisu alhaisen hemoglobiini kautta. Kivaa marraskuuta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ferritiini tuntuu olevan "muotia". Siksi minäkin pyysin sitä otettavaksi, kun oireeni tuntuivat sopivan alhaiseen ferritiiniin. Erityisen muodikasta olisi alhainen ferritiini ilman anemiaa. Minä en niin trendikäs ole, kun kärsin anemiasta.
      Oikeasti on hyvä, että näistä puhutaan. Lukemieni netti- ja lehtijuttujen perusteella soitin verikoeaikaa. Muuten varmaan vieläkin ajattelisin olevani masentunut ja huonokuntoinen.

      Poista
  5. Sinulla on ollut tapahtumarikas lokakuu. Ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Hyvä että löytyi syy väsymykseen.
    Mukavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Huikea kuukausi teillä takana! Ja onnea pyöreille vuosille <3

    VastaaPoista

Instagram