Huhtikuu 2018

tiistai 1. toukokuuta 2018

Huhtikuussa... 


- Luulin, ettei lumet sula ikinä
-Kävin lasten kanssa Hop Lopissa
- Neuloin Marisukat ja aloitin uuden kirjoneuleprojektin
- Vietin miehen kanssa viikonlopun Tallinnassa
- Kävin uudestaan ultraäänessä. Toisella kertaa otettiin paksuneulanäyte.
- Sain hyviä uutisia. Pattini ei ole pahanlaatuinen.
- Kävimme lähes koko perheen voimin lapsimessuilla. Nuorempi poikamme oli samaan aikaan Lappeenrannassa koristurnauksessa.
- Näin kevään ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot.
- Teimme yhtenä viikonlopun pihatöitä.
- Samana viikonloppuna kenelläkään ei ollut turnausta eikä kukaan mennyt treeneihin. No, mies kävi sunnuntai-iltana säbässä.
- Vappuaattona oltiin kotona. Siivottiin. Leivottiin munkkeja. Mies paistoi munkit illalla, kun minä olin esikoisen kanssa vaateostoksilla.



 

Huhtikuussa blogissa

 
 
 
Osallistun tällä kollaasilla taas perinteiseen tapaan Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen.
 

 
Ihanaa alkavaa toukokuuta!

23 kommenttia

  1. Paljon ootte huhtikuussa kerinneet.
    Meillä huhtikuun kohokohdiksi nousi:
    - Lumet lähti ja päästiin kärryhommiin
    - Isityyppi törsäsi ja osti uuden pyörän peräkärryn ja trampoliinin
    - Pihan ison liukumäen valloitus
    - Kevään eka hiekkakakku

    Mukavaa kesän odotusta!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kuulla, että olet saanut hyviä uutisia noin vaikeassa tilanteessa. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen tunnemyrsky tässä käyty läpi. Nyt on vähän tyhjä olo. Säikähdyksellä selvisin.

      Poista
  3. Voi miten ihana tuo uutinen patista, olenkin odottanut jo siitä tietoa. Meidän huhtikuu: synttärini olivat 3.päivä ja minua hemmoteltiin oikein urakalla. Olen innostunut luonnosta...näin tapahtuu joka kevät. Pihalla kasvaa mininarsisseja. Olen juonut aivan liikaa simaa ja syönyt juuri sopivasti munkkeja.
    Sellainen huhtikuu meillä.
    Ihanaa vappupäivän iltaa ja toukokuun ensimmäistä sinulle Minna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säikähdyksellä selvisin. Hyvältä kuulostaa sinun huhtikuusi!
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Ihanat noi sukat <3 Voi kun oliskin vielä aikaa kutoa. Kun olin raskaana, puikot heiluivat aina bussimatkat mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Ehkä vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla neulominen on kausittaista. Välillä ehtii enemmän ja välillä on pitkiäkin taukoja.

      Poista
  5. Aika tapahtumarikas huhtikuu! Mekin tehtiin kaikenlaista, varmaan tuo kevään saapuminen vaikuttaa energiatasoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yleensäkin aika vauhdikasta, oli kesä tai talvi. Neljä lasta harrastuksineen pitää meidät vauhdissa.

      Poista
  6. Voi miten ihanat uutiset! <3 Hyvä kuulla.
    Täälläkin muuten odotettiin lumen sulamista. Välillä iski jo epätoivo, kun aamuisin sai edelleen putsata autoa ihan samaan malliin kuin talvella...

    Mukavaa alkanutta toukokuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Ja nyt ei edes muistakkaan, miten paljon sitä lunta olikaan vasta äsken.
      Ihanaa toukokuuta teille!

      Poista
  7. Ihana kuulla, että uutiset näytteestä olivat hyviä! :)

    VastaaPoista
  8. En kestä miten ihanat sukat <3
    Ja onneksi olet saanut hyviä tuloksia lääkäriltä!

    VastaaPoista
  9. Kaunis kollaasi ja ihanat uutiset <3
    Ja usko lumien sulamiseen oli täälläkin koetuksella....mutta ne suli!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt ei enää muistakkaan miten paljon sitä lunta oli.

      Poista

Instagram