Maaliskuu 2018

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Maaliskuussa...

 
 
Osallistuin Ekopaasto retriittiin Heponiemen hiljaisuuden keskuksessa. Maaliskuun vietin ekopaastoa olemalla syömättä lihaa ja kalaa. Tänä vuonna tosin lopetin paaston jo pitkäperjantaina syömällä kalaa.

Sain valmiiksi yhdet villasukat ja yhdet lapaset. Lapaset on seitsemän veljestä lankaa. Neuloin ne vahvistettua neuletta samaan tapaan kuin sukkiin neulotaan kantapää. Ovat siis hieman paksummat ja lämpimämmät kuin peruslapaset. Esikoinen otti lapaset heti käyttöönsä. Eli vielä voisi itsellekin tällaiset neuloa. Sukat taas ovat jotain ohutta lankaa, jonka olen voittanut jossain blogiarvonnassa jo jokunen vuosi sitten. Miehen sisko sai pinkit sukat syntymäpäivälahjaksi.

4- ja 8-vuotiaat tyttömme kävivät ensimmäistä kertaa virpomassa. Minä hiippailin heidän perässään virpomiskierroksella.

Askartelimme hoitolasten kanssa pääsiäiskoristeita. Muun muassa pääsiäismunat ikkunaan pahvista, kontaktimuovista ja silkkipaperista. Pienetkin voivat repiä silkkipaperia ja asetella sitä kontaktimuovin päälle. 

Luin yhden kirjan. Lukupiirin kirjanamme oli Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain. 

Sain kauniin kukkakimpun hoitolapsen vanhemmilta. 

Tyttömme täytti 8 vuotta ja hänen kaverisynttäreilään syötiin jäätelöä marengeilla ja kekseillä koristeltuna. Blogissa julkaisin tytön Prinsessahaastattelun sekä kollaasin tytön ottamista Littlest Pet Shop-kuvista.

Maaliskuu oli hiljainen kuukausi blogissa. Kirjoitin vain neljä postausta. Yksi niistä oli pohdinta lasten ikäeroista ja lapsimäärästä. Neljä lasta seitsemässä vuodessa


 


Maaliskuuhun mahtui myös huolia ja murheita, mutta nyt luottavaisin mielin kohti huhtikuuta, valoa ja kevättä.


Aurinkoista pääsiäistä ja alkavaa huhtikuuta!
 
 
Osallistun tällä kännykkäkollaasilla Pieni Lintu-blogin kollaasihaasteeseen. Käykää tekin katsomassa ihania maaliskuisia kollaaseja!

22 kommenttia

  1. Kaunis kollaasi, marengit olivat varmaan suuri syksee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Marenkipussi tyhjeni nopeasti. Toisten herkku ja jotkut eivät niin välitä.

      Poista
  2. Snowy March in Finland, eh? ;)
    In Italy it was rainy.
    Have a sunny start to April!

    VastaaPoista
  3. Heippa maaliskuu ja tervetuloa huhtikuu. Ihanaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
  4. Onneksi maaliskuun loppu alkoi jo vihdoin tuoda sen kauan odotetun keväänkin tullessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kevät tuntuu kaukaiselta. Lunta sataa ja sataa. Lumitöihin pitäisi lähteä. Eiköhän se kevät kuitenkin kohta ala.

      Poista
  5. Kiva kollaasi :) Nyt odotellaan lumisateen loppumista ja sitten alkaa kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvelta näyttää, mutta kyllä se kevät kohta alkaa!

      Poista
  6. Kiva kuvakollaasi!

    Aurinkoista ja keväistä huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoa ja valoa myös sinun huhtikuuhusi!

      Poista
  7. Aurinkoista ja ihanaa huhtikuuta! :) kohta on kesä <3

    VastaaPoista
  8. Mukava maaliskuu ja nyt sitten huhtikuu voisi tuoda kevään....
    Kivaa alkanutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Jokohan nyt olisi viimeiset lumityöt tehty.

      Poista
  9. Kivoja, talvisia kuvia kollaasissanne :) En ole vielä uskaltanut lukea tuota kirjaa, se on varmaan tosi surullinen...!?

    Ihanaa, kun kevät tulee ja valo lisääntyy! Aurinkoisia päiviä sinne ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirja ei ollut niin surullinen kuin etukäteen ajattelin. Kyynelkanavat aukesivat vasta lopussa.
      Aurinkoisia päiviä myös sinulle!

      Poista

Instagram