Pikapyrähdys pikkujouluihin Tampereelle

lauantai 23. joulukuuta 2017
- Yhteistyökumppanit mahdollistivat iltamme -

Joulukuun puolivälissä juhlimme Kaksplus-blogiverkoston pikkujouluja Tampereella. Ensin näytti siltä, ettei tänä vuonna ole ollenkaan pikkujouluja, mutta onneksi Yhtä kuin-blogin Jane otti ohjat käsiinsä ja järjesti meille pikkujoulut.

Ilta alkoi Koskikeskuksen Vilassa. Minä (oikeanpuoleinen kuva) ja Sängyn alla-blogin Petra menimme hieman ennen muita Vilaan ja meidät stailattiin. Meille kaikille esiteltiin vaatteita ja saimme apua vaatteiden ja oikeiden kokojen etsimisessä. Tarjolla oli kuohuvaa ja pientä naposteltavaa. Ostoksista sai 15%:n alennuksen. Minä en oikein tuntenut oloani kotoisaksi näissä minulle valituissa vaatteissa. Niinpä päädyin ostamaan tästä asukokonaisuudesta vain vaaleanpunaisen topin. Muuten löysin kyllä ostamista. Vaaleanpunaisen topin lisäksi ostin pitkän viininpunaisen neuletakin. Ostoskassiini päätyi myös samanlainen valkoinen jakku ja mustat tekonahkahousut, kuin Petralla on päällään alla olevassa kuvassa. Jälkeenpäin jäin haikailemaan noiden minulla jalassa olevien housujen perään. Niitä ei valitettavasti löytynyt Lahden myymälästä eikä netistä. Tuota kimonoakaan en Lahdesta löytänyt. Nyt mietin, että olisiko minulla kuitenkin tarvetta kimonolle.



Shoppailun jälkeen olikin jo nälkä. Meille oli varattu pöytä Inez tapas barista. Me otimme 20 euron yllätysmenun. Alkumaljojen jälkeen saimme jokainen oman pienen lautasen ja sitten pöytään kannettiin isoissa astioissa ainakin oliiveja, patonkia, aiolia, sieniä, juustoa, punajuuria, salaattia, salamia, lihaa, kanaa ja bataattiranskalaisia. Ruoka oli maukasta ja sitä oli riittävästi. Tätä paikkaa voi ehdottomasti suositella! Jälkiruuaksi saimme chilileivokset jäätelön kanssa.







Ruokailun jälkeen suurin osa porukasta jatkoi vielä Gloriaan, mutta minä suuntasin ostosteni ja runsaan goodiepackin kanssa hotellille, jossa mieheni jo olikin. Iltaa olisi ollut mukava jatkaa pidempäänkin, mutta seuraavana aamuna meidän piti lähteä jo yhdeksän jälkeen kotia kohti. Lapset olisivat kyllä viihtyneet yökyläkavereidensa kanssa, mutta meillä oli sukulaisvauvan ristiäiset.




Goodiepack oli mielestäni oikein onnistunut. Martinexin leivontasetti on jo ollut käytössä, kun leivoimme lasten kanssa muumipiparkakkutalon. Kuvaa voi käydä ihastelemassa ihmettelemässä Instagramissa: minnakil. Talo on pysynyt pystyssä, vaikka sen seinät ovat vinot ja eripituiset sekä katto vänkyrä. Omat lapset ja hoitolapset saivat hampaidensa suojaksi purkat ja xylitolpastillit. XZ shampoilla on jo pesty hiuksia. Lapin Marian glögejä maistelimme lukupiirin naisten kanssa. Etenkin vanilja-mustikka sai kehuja. Sitä olemme ostaneet jo kaupasta lisääkin. Tykkäsin myös inkivääristä, jonka maku oli aidon inkiväärinen, mutta sitä en ole meidän lähikaupassa nähnyt. Glögit juotiin niin nopeasti, etten edes kuvaa ehtinyt ottaa. Alla oleva kuva on Love beyond words blogin Marian ottama. Ajattelin, että tonttu tuo Oppi&Ilon pelin hoitolapsille pelattavaksi. Loman jälkeen sitten pelataan! Sen verran kivalta tuo peli vaikutti, että samanlainen lähti myös joulupukin konttiin eräälle pienelle. Sen verran runsas oli tuo goodiepack, etten ole ehtinyt vielä kaikkea testaamaan.
  







Oppi & Ilo // Papu // Martinex // Design by Ilona // Gloria // XZ // Lapin Maria
Lush // Inez // Earth Control // KATOKO // Cloetta // VILA // Mandragora


Rauhaisaa ja rentoa joulunaikaa!
 
 
Täällä riittää vielä hetken touhua ja tohinaa ja joulujännitystä, mutta eiköhän se joulurauha meillekin laskeudu.

10 kommenttia

  1. Harmi, kun en tänä vuonna(kaan) päässyt pikkujouluihin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset ensi vuonna! Ja eiköhän sitä ennenkin ole tapahtumia. :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta nuo pikkujoulut. Stailaustakin, uusia vaatteita, hyvää ruokaa. Minulla oli tänä vuonna kolmet pikkujoulut. Siinä ihan tarpeeksi. Hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli! Minulla oli tänä vuonna kahdet pikkujoulut.
      Hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  3. Vau mitkä pikkujoulut ja stailaus. Tuo sinun asu on aika kiva ja siisti! Nätti sinä! Olisiko tuo työhaastattelukokonaisuus? Vilassa on kivoja vaatteita, mutta neuleet nyppyyntyvät nopeasti. Nuo goodiebagin Papun sukat olisin minäkin halunnut.

    Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ikävä kuulla tuosta nyppyyntymisestä. Toisaalta hintakin oli alhainen. Ei kai hyvä voi olla halpaa..
      Ihanaa joulua myös sinulle!

      Poista
  4. Voi miten kivan kuuloiset pikkujoulut. Tuo kimono on ihana!
    Ihanaa joulua koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kimono on näyttänyt koko ajan kivemmalta mun silmään, kun olen stailauskuvia katsonut. Nyt olen miettinyt, että onko kimonolle oikeasti tarvetta.
      Ihanaa joulua myös teille!

      Poista
  5. Asu sopi sulle tosi hyvin, tosi tyylikäs kokonaisuus :) Tupn valkoisen jakun omistan itsekin ennestään, tosi monikäyttöinen, ihan mun lemppari.

    Kiva, että pääsit juhlimaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole vielä ehtinyt valkoista jakkua käyttää. Se on odottanut joulua.

      Mukavaa joulua teille ja kiitos viimeisestä!

      Poista

Instagram