Kohti joulua - askarteluideoita lapsille

keskiviikko 20. joulukuuta 2017
Jouluun on enää neljä yötä. Nämä viimeiset päivät tuntuvat usein lapsista pisimmiltä ja vaikeimmilta odottaa. Aikuisena taas tuntuu, että aika loppuu kesken ja päivät kuluvat aivan liian nopeasti. Jos teillä hepuloivat lapset ja aikuiset, niin jännitystä voi helpottaa viettämällä pienen yhteisen askarteluhetken. Minä olen tehnyt tämän syksyn ja talven aikana hoitolasten kanssa muun muassa tällaisia askarteluja.

Silkkipaperimaalaus  

Vesiväripaperille (on paksumpaa kuin tavallinen piirustuspaperi) revitään erivärisiä silkkipaperin palasia. Paperi kannattaa kiinnittää alustaan maalariteipillä. Sitten suihkutetaan suihkepullolla vettä päälle. Työn annetaan kuivua ja sen jälkeen silkkipaperit ja maalarinteippi otetaan pois. Kaikista silkkipapereista ei lähde väriä. Eli asia kannattaa testata etukäteen kastelemalla silkkipaperia.



Vesivärit ja tuorekelmu

Ensin maalataan vesiväripaperi kokonaan vesivärillä. Meillä käytettiin yhtä väriä kahdessa eri sävyssä. Märän maalauksen päälle laitetaan tuorekelmua ja käsillä pyörirellään kelmua, jolloin maalaukseen tulee erilaisia kuvioita. Kelmu otetaan pois ja työn annetaan kuivua. Tällaista koristelua voisi käyttää vaikka lahjapaperissa. Tai kuivuneen työn päälle voisi tehdä talvisen maiseman. Sinisestä vesiväristä tulee talvinen/Frozen fiilis.

Jäätelötikku hiutaleet

Tällä viikolla olemme askarrelleet jäätelötikuista hiutaleita. Lapset maalasivat puutikut ensin haluamallaan akryylivärillä molemmilta puolilta. Kun tikut olivat kuivaneet ne liimattiin hiutaleen muotoon. Lopuksi laitettiin vielä hieman kimalleliimaa.

 

Värilliset jouluvalot

Siniselle paperille piirrettiin ensin mustalla tussilla sähköjohto. Me teimme värivalot erivärisillä akryylimaaleilla ja pensseleillä. Jos käyttää sormivärejä, niin valot voi tehdä sormin painamalla.

Kynttilöiden maalaus


Ostin sinisiä kynttilöitä ja hopeista ja helmiäisen valkoista kynttiläväriä. Lapset saivat koristella kynttilät pensseleillä. Kynttilämaalituubista voisi pursottaa myös suoraan kynttilälle ohutta viivaa. Tässä viime hetken lahjaidea kummeille ja mummeille. 

 

Jos kaikki tämä liimaaminen ja maalaaminen ahdistaa, niin aina voi ehdottaa lapselle tarrojen liimaamista paperiin. Paljon vähemmän sotkua ja ainakin meillä lapset tykkäävät liimata tarroja. Etenkin jo niissä sattuu olemaan mieleisiä kuvia. Paperille voi myös piirtää. Esimerkiksi autotarrojen sekaan voi piirtää autoteitä ja parkkiruutuja.
Löydän yleensä askarteluideat lasten askarteluihin Pinterestistä. Facebookissa kuulun muutamaan askarteluryhmään ja perhepäivähoitajien ryhmiin. Niistäkin olen löytänyt ideoita. Useimmiten ideat askarteluihin tulevat lapsilta. Silloin kun he ovat kiinnostuneet esimerkiksi hirviöistä ja leikkivät hirviöitä, niin minä etsin aiheeseen sopivaa askarteluja, leikkejä ja pelejä. Välipalallakin saatan asetella hedelmät ja leivät jonkinlaisen hirviön muotoon.  



Mukavaa Joulunaikaa!



Tämä postaus on osa Kaksplussan blogiverkoston "Kohti joulua"-joulukalenteria. Kalenterin muissa luukuissa on julkaistu joka päivä joulukuussa muun muassa ohjeita erilaisiin jouluherkkuihin ja jouluisiin diy-juttuihin. Vielä ehtii mukaan joulufiilistelyyn ja valmisteluihin! Eilinen luukku avautui
Onnellinen perhe-blogissa ja sieltä voi käydä katsomassa ohjeet sytykesipsien ja niiden säilytyspurkin tekoon.
Huomenna luukku aukeaa Sängyn alla-blogissa




Ps. Instagram tililläni on vielä 22.12 klo 24 saakka arvonta, jossa voi voittaa perhelipun Messukeskuksessa 26.12.2017-7.1.2018 olevaan Suomen suurimpaan sisähuvipuistoon. Käykäähän osallistumassa! Minut löytää Instagramista nimellä: minnakil

 

16 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva jos näistä vinkeistä on hyötyä.

      Poista
  2. Kivoja askarteluvinkkejä! Silkkipaperimaalausta tullaan ainakin kokeilemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Silkkipaperimaalauksella saa kauniita töitä!

      Poista
  3. Ihan mahtavia, tykkäsin erityisesti noista kahdesta ekasta. Testiin menee! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania vinkkejä ja teillä on oikein urakalla ahkeroitu joulua :)
    Hyvää joulun odostusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitkin syksyä on näitä askarteluja tehty.

      Poista
  5. Tosi kiva tuo vesiväri ja kelmu yhdessä, sitä voisikin vuoden alussa töissä testailla.

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavia vinkkejä, kiitos! Täytynee testata kummitytön kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia askarteluhetkiä kummitytön kanssa!

      Poista
  7. Wow, miten monta ideaa! Tuota silkkipaperimaalausta testattiinkin joskus ja oli aika hauskaa puuhaa. Täytyykin testailla myös ainakin tuo vesiväri ja kelmu idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja maalaushetkiä! Kivannäköistä pintaa tulee tuolla "kelmumaalauksella".

      Poista

Instagram