maanantai 24. heinäkuuta 2017

Mitä katsoa Netflixistä

Talvella etsin uutta katsottavaa Netflixistä. Aiempia suosikkejani Netflixissä ovat olleet Moderni perhe, Downton Abbey, Grace & Frankie ja Orange is the new black. Niitä kaikkia sarjoja voin suositella katsottavaksi. Rikossarjat tai kauhu eivät ole ollenkaan minua varten. Ennemmin vaikka romanttista hömppää.

Päädyin katsomaan sarjaa nimeltä The Crown. Se oli netflixrakkautta ja koukuttumista heti ensiminuuteilta. Sarja on laadukas ja kiinnostava. Siinä seurataan kuningatar Elisabet II:n valtakauden poliittista ja romanttista kilpailua sekä tapahtumia, jotka muokkasivat 1900-luvun jälkipuoliskoa. Sarjaa katsottuani kuninkaallisetkin alkoivat kiinnostaa ihan uudella tavalla. Googlasin Englannin kuninkaallisia Wikipediasta. Kun sarja oli katsottu päädyin katsomaan myös muutaman elokuvan Elisabet I:stä ja Victoriasta.

Seuraava sarja, jonka katsoin oli Valtiatar. Oli siirrytti jo satoja vuosia ajassa taaksepäin. Juonittelu oli kovin toisenlaista. "Pää poikki!" tai vaivihkaa myrkkyä ruokaan. Valtiatar-sarjassa ärsytti välillä liian nykyaikainen musiikki ja muutenkin sarjan amerikkalainen alkuperä ja tyyli hieman häiritsi. Ei kuitenkaan niin paljon, että ne olisivat estäneet minua katsomasta kaikkia Netflixistä löytyneitä jaksoja.




Valtiattaren jälkeen minun piti löytää uutta historiallista katsottavaa. Etenkin kun tässä välissä ehdin katsoa Orange is the new blackin uudet jaksot. Nyt olen katsonut pari jaksoa Outlandersia. Se taitaakin olla seuraava Netflixrakkauteni.



Huh! Aika paljon olen telkkaria katsonut! Toisaalta Netflix on nykyään ainoa, mitä katson. Telkkaria tulee katsottua tosi vähän. Koko kevään aikana varmaan alle viisi ohjelmaa.

Katsotko sinä telkkaria, Netflixia vai jotain muuta? Netflix suosituksia saa myös vinkata!

Kuva Valtiatar-sarjan suomenkielisiltä fanisivuilta.

12 kommenttia

  1. Valtiatar koukutti minut aivan täysin jossain kohti kun sitä aloin katsomaan. Olisiko ollut keväällä? Ja OITNB myös koukuttaa kummasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukuttavia sarjoja olivat molemmat. Kaikki jaksot olen kummastakin nähnyt.

      Poista
  2. Meidän pitäisi hankkia HBO. Sieltä odotan uusia Twinpeaksin jaksoja ja The leftoversia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HBO:ta meillä ei ole koskaan ollutkaan. Ja minä en ole koskaan uskaltanut katsoa Twinpeaksia.

      Poista
  3. Vikings on koukuttanut mut mutta ei löydy netflixistä. Myös breaking bad tuli katsottua ja better call to saul. Hyvin vähän seuraan sarjoja, niin harvoja hyviä. Vahvat tunteet koukuttaa mut katsomaan. Noita sun mainitsemia sarjoja en olekaan katsonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole katsonut mitään mainitsemistasi sarjoista. Voisikin googlata mitä ne on. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  4. Meillä katsotaan netflixiä päivittäin, joten uudet ohjelmasuositukset on aina tervetulleita. Tuo Valtiatar sarja voisi olla kiinnostava!

    VastaaPoista
  5. Mulla on jäänyt telkkarin katsominen melkein kokonaan. Netflixistä kun pystyy katsomaan niitä sarjoja just silloin kun itselle sopii :) Mulla on nyt menossa Orange. Jo katsottuja ihastuksia olivat juurikin nuo The Crown ja Downton Abbey. Jotain niiden veroista haluaisin lisää, mutta rima on korkealla. Liikaa tuntuu olevan kaikenlaista amerikkalaista tyhjää höttöä, jota en vain kertakaikkiaan pysty katsomaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Mites olisi se Kutsukaa kätilö? Siitä tykkäsin myös.

      Poista
    2. Kuinka ollakaan, sen olen myös jo katsonut :) Ihana oli - sellaista vanhanajan viehätystä. Meillä taitaa olla pitkälti sama maku :D

      Poista
    3. Sulla on siis ilmeisen hyvä maku! :)

      Poista